2.1.2017

Uuteen vuoteen uusin tunnuksin

Blogikirjoitus 2.1.2017

Olli-Pekka HeinonenUutena vuotena on tapana valaa tinaa. Katsoa varjoa vasten, laittaa mielikuvitus liikkeelle ja miettiä mitä voisi näkyä. Vuodenvaihde houkuttaa näkemään tulevaisuuteen, ennakoimaan tapahtuvaa. Oma elämäntilanne ja siihen liittyvät odotukset, toiveet, pelot ja haaveet heijastetaan 35 gramman tinamöttiin.

Vuodenvaihteessa aloittaa uusi Opetushallitus, kun aikaisemmat Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Opetushallitus yhdistyvät uudeksi virastoksi. Viraston tehtävä on kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja elinikäistä oppimista sekä edistää kansainvälistymistä.

Uudella virastolla on myös uusi tunnus, jonka näet tämän blogin alla. Näin vuodenvaihteen kunniaksi katson uuden Opetushallituksen tunnusta samalla tavalla kuin tinaa. Mitä näen?

Kaksi historiasta tulevaa nauhaa kietoutuu yhteen vahvemmaksi ja elastisemmaksi nauhaksi. Nauhoista muodostuu pallo, joka kuvaa viraston roolia globaalina toimijana niin kansainvälistymispalveluiden kuin oppimisenkin kentällä.

Kuvio haluaa herätä eloon ja liikkeelle, lähteä pyörimään ja muovautumaan. Uuden Opetushallituksen tehtävänä on nimenomaan muutoksen aikaansaaminen, kehittäminen ja edistäminen. Se on mahdollista vain jos myös virasto elää toimintaympäristön vuorovaikutuksessa, muuttuu kansalaisten palvelutarpeiden mukaan.

Tunnus on huokoinen, se kannustaa yhteistyöhön ja kumppanuuteen, kytkeytymään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Tunnus houkuttaa katsomaan asioita eri kulmista, näkemään maailmaa monista perspektiiveistä. Avarakatseisuuden ajatus onkin uuden viraston ytimessä.

Tunnus on samaan aikaan moderni ja rauhallinen. Sitä toivon uuden Opetushallituksen olevan työntekijöilleen. Virastoissa syntynyt vahva ammattitaito ansaitsee hyvän työilmapiirin myös uudessa talossa. Olla hyvä työpaikka ja samalla uudistaa julkisen palvelun toimintamuotoja - siinä yhteinen haasteemme.

Max Planck on sanonut: "Kun muutamme sitä miten katsomme asioita, myös ne asiat joita katsomme muuttuvat." Mitä sinä näet uuden Opetushallituksen tunnuksessa?

Olli-Pekka Heinonen
pääjohtaja, Opetushallitus

Olli-Pekka HeinonenUuden Opetushallituksen tunnuksessa kaksi historiasta tulevaa nauhaa kietoutuu yhteen vahvemmaksi ja elastisemmaksi nauhaksi. Nauhoista muodostuu pallo, joka kuvaa viraston roolia globaalina toimijana niin kansainvälistymispalveluiden kuin oppimisenkin kentällä. Lue lisää

Kommentit (4)

4.1.2017 09:35  Raija Meriläinen  
Siis kohden tulevaisuutta; liike ja joustavuus ovat koulutuksen ja osaamisen kannalta avaimet muuttuvassa, juhlavuotta viettävässä Suomessa.
5.1.2017 08:36  Pertti Terho  
Mieleen nousee baseball kypärä ja sen alla uusi pääjohtaja palloa lyömässä. Pallo lentää komeassa kaaressa pitkälle ja yleisö hurraa. Toivottavasti näin.
8.1.2017 17:46  Pekka Leinonen  
Hyvä PALLO pyörii, edustaa hyvin jatkuvuutta!
Hyvää jatkoa!
10.1.2017 11:55  Jaro Koikkalainen  
Tempora mutantur, nos et mutamurin in illis -

Aika muuttuu ja me muutumme niiden mukana

Lisää kommentti

Nimi:  
Kommentti:  
Varmistus: Paljonko on yksi miinus nolla?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.

Blogin kommentointi

Julkaisemme lyhyitä, enintään noin 300 sanan pituisia kommentteja, joiden sisältö liittyy blogikirjoituksen aiheeseen.

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tarkistaminen ja julkaisu tapahtuu arkisin virka-aikana. Kommentit julkaistaan joko sellaisenaan tai jätetään julkaisematta, kommentteja ei muokata. Julkaisun jälkeen kommentit listautuvat blogikirjoituksen alle aikajärjestyksessä.

Julkaisemme asialliset kommentit, jotka eivät riko lakia eivätkä hyviä tapoja. Kommenteissa ei saa esimerkiksi:

  • esittää rasistisia tai asiattomia kommentteja
  • yllyttää väkivaltaan tai rikokseen
  • esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
  • julkaista toisen yksityisyyttä koskevia tietoja
  • julkaista tekijänoikeuksin suojattua materiaalia
  • linkittää muualla verkossa aineistoon, joka ei tue keskustelun aihetta tai on muuten asiaton
  • markkinoida tai mainostaa
  • massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista. Sivuston ylläpidosta ja kommenttien tarkistuksesta vastaa Opetushallituksen viestintä .