Aamu- ja iltapäivätoimintaa lähes kaikissa kunnissa

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestää 319 kuntaa eli 97 % Suomen kunnista. Toiminnan kehittymistä ja laatua on seurattu valtakunnallisesti neljän vuoden ajan. Seurannan tavoitteena on saada valtakunnallista tietoa ja tuottaa palautetietoa kunnille toiminnan kehittämiseksi.

Opetushallituksen tuoreimpaan seurantaan osallistui toiminnan kuntakoordinaattoreista 227 (71 %) ja toiminnasta vastaavista kunnan vastuuvirkamiehistä 184 (58 %).

Kuntakoordinaattorien mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan on saanut paikan 1. vuosiluokan oppilaista 98 %, 2. vuosiluokan oppilaista 95 % ja 3.-9. -vuosiluokkien erityisoppilaista 100 % . Paikat on jaettu ensisijaisesti ykkösluokkalaisille ja erityisoppilaille, sitten kakkosluokkalaisille tapauskohtaisen harkinnan perusteella.

Toiminnan kuukausimaksut vaihtelivat 20 -140 euron välillä. Esimerkiksi neljä tuntia toimintaa päivässä maksoi vanhemmille keskimäärin 70 euroa kuukaudessa. Kolme neljästä kunnasta myönsi alennuksia tai vapautuksia toimintamaksuista. Alennusperusteena mainittiin useimmiten perheen tulot tai muu sosiaalinen peruste.

Toiminnan kehittämisessä lähitulevaisuuden tärkeimmiksi haasteiksi koettiin toimitilat ja ryhmäkoot. Ongelmaksi nähtiin ryhmäkokoja koskevien normien puute. Erityislasten määrän kasvu ja heille sopivien ryhmien löytäminen nousi keskustelussa esille. Ohjaajiin liittyvistä kysymyksistä tärkeimpiä ovat sitoutuminen, pysyvyys, riittävät resurssit ja koulutusmahdollisuudet.

Kuntien taloudellinen tilanne huolestuttaa koordinaattoreita. Riittävän monipuolisen toiminnan turvaaminen edellyttää yhteistyösuhteiden laajentamista. Yhteistyön päivähoidon kanssa nähtiin auttavan käytännön asioiden järjestämistä ja luontevaa vastuunjakoa.

Suurten kaupunkien haasteeksi nähtiin toiminnan koordinointi kaupungin ja palveluntuottajien välillä sekä toiminnan tasaisen korkea laatu eri toimipisteissä. Pienille kunnille ongelmia tuottaa lasten väheneminen, riittävien resurssien säilyttäminen ja yhteisten palveluiden uudelleen organisointi kuntaliitosten seurauksena.

Vastuuvirkamiehiltä koottujen tietojen mukaan lähes kaikissa kunnissa toiminta on organisoitu virallisesti kunnallisella päätöksellä. Toimintaa arvioi säännöllisesti 85 % kunnista. Ongelmaksi nähtiin se, että suurin osa koordinaattoreiden tehtävistä hoidetaan osapäiväisesti. Myönteisenä pidettiin sitä, että ohjaajien osaamistarpeista huolehditaan jatkuvalla koulutuksella. He voivat osallistua opettajien koulutuksiin ja heillä on mahdollisuus myös oppisopimuskoulutukseen.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus, p. 040 348 7745

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestää 319 kuntaa eli 97 % Suomen kunnista. Toiminnan kehittymistä ja laatua on seurattu valtakunnallisesti neljän vuoden ajan. Seurannan tavoitteena on saada valtakunnallista tietoa ja tuottaa palautetietoa kunnille toiminnan kehittämiseksi.

 

                            

                            

                            

 

                            

 

 

Hakuaikoja

Ajankohtaiset valtionavustusten hakuajat

Opetusalan tapahtumia

Juhlitaan yhdessä!
Hanasaaren kulttuurikeskus järjestää 19.-20.4. seminaarin Monikulttuurisuus ja uskonto kouluissa. Seminaari tarjoaa peruskoulun opettajille mahdollisuuden osallistua ja jakaa kokemuksia monikulttuurisuuteen liittyvästä työstä.

Kielitivolissa käynnissä Kieli-Talent-kisa
Tulevat kuudesluokkalaiset kielivälkyt pääsevät mittelemään taitojaan 1.4. käynnistyneessä kisassa, joka voi viedä koulujen väliseen finaaliin 15.11. ja tuoda joukkueelle laajaa mainetta Habbo-yhteisössä!

Kutsu seminaariin
Opetushallitus järjestää yhdessä Oulun seudun koulutuskuntayhtymän ja Skills Finland ry:n kanssa seminaarin Taitaja 2010-kisojen yhteydessä. Tilaisuuteen mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä enintään 100 osallistujaa. Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset seminaariin 21.4.2010 mennessä verkossa ( käyttäjätunnus: skillsoulu10 salasana: 5miji7) tai puhelimitse 040 348 7285/Soila Salonen.

Juttusarja opettajien innovaatioista palkittiin
Opettaja-lehden toimittaja Tiina Tikkanen on voittanut Innovaatiojournalismin seuran vuoden 2010 -kilpailun. Innovaatiokiteellä palkittu 15-osainen Heureka-juttusarja ilmestyi Opettaja-lehdessä keväällä 2009. Se kertoo opettajien kehittämistä innovaatioista, jotka on toteutettu oppilaiden kanssa osana koulutyötä.