Yhteishaussa yli 100 000 hakijaa
Ammatilliseen koulutukseen oli kevään yhteishaussa enemmän hakijoita kuin viime vuonna, ja joukossa oli myös enemmän abihakijoita. Lukioihin haki sen sijaan hieman vähemmän kuin ennen.
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaussa oli tänä keväänä 100 500 hakijaa. Syksyllä alkavaan koulutukseen on heille tarjolla noin 88 000 aloituspaikkaa. Ruotsinkielisen koulutuksen 4 800 aloituspaikasta 2 100 on ammatillisessa koulutuksessa ja 2 700 lukioissa.
Tänä keväänä peruskoulun päättävistä 33 000 suuntaa ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen ja 32 000 lukioon. Määrät ovat pysyneet lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna.
Suosituin ala oli sosiaali- ja terveysala, jonne haki yli 8 500 nuorta. Seuraavina tulevat ajoneuvo- ja kuljetustekniikka (6 200), liiketalous ja kauppa (6 000), arkkitehtuuri ja rakentaminen (5 600), majoitus- ja ravitsemisala (5 500) sekä kauneudenhoitoala (5 300).
Ammatillisen koulutuksen 48 000 paikasta 6 600 on varattu ylioppilaspohjaiseen koulutukseen. Näitä opiskelupaikkoja tavoittelee yli 10 300 abia tai aiemmin lukion päättänyttä. Peruskoulun päättäneistä 56 000 haki ammatilliseen koulutukseen.
Koko maassa on tarjolla runsas 40 000 lukiopaikkaa, joita tänä keväänä tavoittelee 33 300 nuorta.
Miten yhteishaku etenee hakuajan päätyttyä?
Oppilaitokset lähettävät huhtikuun puolivälissä hakijoille kutsut pääsy- ja soveltuvuuskokeisiin. Kokeet järjestetään 26.4.–28.5.2010. Oppilaitokset julkistavat opiskelijavalinnan tulokset aikaisintaan 16.6., jonka jälkeen koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 30.6. Kevään yhteishaussa vapaiksi jääneitä opiskelupaikkoja voi hakea kesän täydennyshaussa 12.–23.7. 2010. Täydennyshaussa olevista koulutuksista tiedotetaan myöhemmin.
Lisätietoja:
Ammatilliseen koulutukseen oli kevään yhteishaussa enemmän hakijoita kuin viime vuonna, ja joukossa oli myös enemmän abihakijoita. Lukioihin haki sen sijaan hieman vähemmän kuin ennen.