9.1.2017

Kevään yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin alkaa

Opetushallituksen mediatiedote 9.1.2017

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika alkaa tiistaina 10.1. ja päättyy keskiviikkona 25.1. klo 15.

Yhteishaun ensimmäisen hakuajan koulutuksista suuri osa on vieraskielisiä koulutuksia ja Taideyliopiston koulutuksia. Lisäksi mukana on yliopistojen maisterikoulutuksia, jotka on tarkoitettu jo alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille. Koulutuksia tarjoaa 23 korkeakoulua, joista neljä on yliopistoja ja loput ammattikorkeakouluja. Ammattikorkeakoulujen vieraskielisessä koulutuksessa on haettavana eniten liiketalouden, tekniikan sekä sosiaali- ja terveysalan koulutuksia.

Kaiken kaikkiaan koulutuksia on tarjolla noin 200 (viime keväänä 180). Aloituspaikkoja on saman verran kuin viime vuonna, noin 2 500. Viime keväänä hakijoita oli noin 13 000, mutta nähtäväksi jää miten nyt käyttöönotettava lukuvuosimaksu ja poistuva hakemuksen käsittelymaksu tulevat vaikuttamaan hakijamääriin.

Korkeakoulut perivät syksyllä 2017 ja sen jälkeen alkavista koulutuksista lukuvuosimaksun niiltä opiskelijoilta, jotka suorittavat muun kuin suomen- tai ruotsinkielisen ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon. Lukuvuosimaksu ei koske EU- ja ETA-alueen eikä Sveitsin kansalaisia. Maksun suuruus vaihtelee eri korkeakouluissa 4 000 - 20 000 euron välillä. Sadan euron suuruista hakemuksen käsittelymaksua ei enää peritä.

Korkeakouluilla on velvollisuus varata osa yhteishaun aloituspaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Velvollisuus ei kuitenkaan koske vieraskielisiä koulutuksia, maisterikoulutuksia eikä sellaisia koulutuksia, joihin otetaan sisään vain pieni määrä opiskelijoita. Tämän vuoksi ensimmäisenä hakuaikana tarjolla olevissa koulutuksissa ei pääosin ole ensikertalaiskiintiöitä käytössä.

Yhteinen lomake sekä ensimmäisenä että toisena hakuaikana

Hakijan on laitettava koulutukset hakulomakkeelle mieluisuusjärjestykseen. Kevään yhteishaun kahtena hakuaikana voi hakea yhteensä enintään kuuteen hakukohteeseen, joten hakijan on varattava lomakkeelle tilaa myös toisen hakuajan hakutoiveille, jos hän aikoo hakea myös silloin. Kevään yhteishaun toinen hakuaika alkaa 15.3.

Hakijalla on mahdollisuus muokata hakulomakettaan sekä Oma Opintopolku-palvelussa että erillisen linkin kautta, jonka hakija saa sähköpostiin tulevassa hakemuksen lähettämisen vahvistusviestissä.

Hakemuslomake

Tarkemmat hakuohjeet

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Merja Väistö, , p.029 5331 386
Erityisasiantuntija Pirjo Karhu, , p. 029 5331 317

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika alkaa tiistaina 10.1. ja päättyy keskiviikkona 25.1. klo 15.

 

FacebookTwitterYouTube