Tiedotteet

  • 22.9.2017

    Taiteen perusopetus uudistuu

    Opetushallitus on päättänyt taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman uusista perusteista. Arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön, mediataiteiden, musiikin, sanataiteen, sirkustaiteen, tanssin ja teatteritaiteen opetus uudistuu käytännössä elokuusta 2018, kun koulutuksen järjestäjät alkavat toteuttaa perusteiden pohjalta laatimiaan uusia opetussuunnitelmia.

  • 21.9.2017

    Sosiaalialan osaamistarpeiden ennakointi: Tulevaisuuden hyvinvointityössä tarvitaan verkosto-osaajia ja kohtaamisen huippuammattilaisia

    Sosiaalialan työ on nivoutumassa osaksi laajaa monialaista verkostoa. Alan ammattilaisten odotetaan jatkossa toimivan sekä vuorovaikutuksen ja kohtaamisen asiantuntijoina että palvelurakenteiden kehittäjinä. Työssä tarvitaan taitoja ja keinoja, joilla edistetään kansalaisten hyvinvointia ja tuotetaan turvallisuutta luovia yhteiskunnallisia rakenteita. Näin toteaa raportissaan sosiaalialan tulevia osaamistarpeita ennakoinut työryhmä.

  • 14.9.2017

    Yli 700 ammattilaista kokoontuu pohtimaan lasten ja nuorten hyvinvointia

    Hyvinvointiareena 2017 – Terveenä opintiellä kokoaa Messukeskukseen 14.–15.9. oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin ammattilaiset esiopetuksesta korkeakouluihin. Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteinen koulutustapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa.

  • 12.9.2017

    Laatuleimasta vipuvartta suomalaiseen koulutusvientiin – kasvutavoite 100 miljoonaa euroa

    Koulutusviennin kasvuohjelma Education Finland lanseeraa laatuleiman suomalaisten koulutusviejien käyttöön. Koulutusviejät ovat toivoneet laatuleimaa vahvistamaan suomalaisten toimijoiden kilpailukykyä koulutusvientimarkkinoilla.

  • 7.9.2017

    Koulumatkojen turvallisuus aiheena liikenneturvallisuusviikolla

    Koulujen liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 11.–15.9. Tänä vuonna teemana on koulumatkan turvallisuus. Aihe koskettaa vuosittain kymmeniä tuhansia perheitä. Lasta voidaan valmentaa turvalliseen ja vastuulliseen liikkumiseen, kun koulumatkakokemuksia käsitellään osana opetusta.

  • 5.9.2017

    Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa – tarjolla 6 400 opiskelupaikkaa

    Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen syksyn yhteishaku alkaa keskiviikkona 6.9. klo 8. Haku päättyy keskiviikkona 20.9. klo 15. Hakemuksen voi täyttää osoitteessa Opintopolku.fi.

  • 4.9.2017

    Varhaiskasvatusta juhlistetaan kymmenissä tapahtumissa eri puolella Suomea

    Uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat eli vasut otettiin käyttöön elokuun alussa. Tiistaina 5.9. vietetään Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen -päivää. Eri puolella Suomea järjestettävissä tapahtumissa esitellään paikallisia vasuja ja sitä, millaisia asioita suomalaisessa varhaiskasvatuksessa painotetaan.

  • 10.8.2017

    Yhä useammalla opettajalla henkilökohtainen koulutus- ja kehittämissuunnitelma

    Suomalaisten opettajien muodollinen kelpoisuus on jo pitkään ollut hyvällä tasolla. Vuonna 2016 kerättyjen tietojen perusteella lähes kaikki perusopetuksen rehtorit ja 95 prosenttia opettajista olivat kelpoisia hoitamaansa tehtävään. Opettajien osaamista myös kehitetään aiempaa suunnitelmallisemmin, sillä henkilökohtaiset koulutus- ja kehittämissuunnitelmat ovat yleistyneet ja täydennyskoulutuksiin osallistutaan ahkerasti.

  • 10.8.2017

    Peruskoulun päättäneistä hakijoista jo lähes 99 prosenttia saanut opiskelupaikan

    Peruskoulun tänä keväänä päättäneistä 98,7 prosenttia haki kevään ja kesän aikana opiskelemaan ammatilliseen koulutukseen, lukioon, erityisoppilaitokseen tai valmistavaan koulutukseen. Ysiluokan päättäneistä hakijoista 98,7 prosenttia on jo saanut opiskelupaikan joko varsinaisten hakujen tai kesän aikana järjestettyjen lisähakujen kautta.

  • 7.8.2017

    Uudet opetussuunnitelmat käyttöön perusopetuksen 7. luokalla

    Uusien perusopetuksen opetussuunnitelmien käyttöönotto etenee 7. luokalle alkavana lukuvuonna. Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön vuosiluokilla 1–6 syksyllä 2016. Nyt uudistus etenee ylemmille vuosiluokille, joissa opetussuunnitelmat otetaan käyttöön porrastetusti: 7. vuosiluokat ottavat uudet opetussuunnitelmat käyttöön nyt, 8. vuosiluokat lukuvuonna 2018–2019 ja 9. vuosiluokat lukuvuonna 2019–2020. Muutoksen myötä myös suuri osa aineenopetuksesta tulee uusien opetussuunnitelmien piiriin.

  • 3.8.2017

    Koulunkäynnin aloittaa tänä syksynä arviolta 62 900 ekaluokkalaista

    Kouluvuosi käynnistyy useimmissa kunnissa ensi viikolla ja noin 62 900 uutta ekaluokkalaista lähtee koulutielle. Perusopetuksen 7. vuosiluokalla aloittaa noin 60 000 ja lukioissa noin 35 300 oppilasta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa aloittaa noin 46 200, näyttötutkintoon valmistavassa peruskoulutuksessa noin 25 900 ja ammatilliset opinnot oppisopimuskoulutuksena noin 18 800 uutta opiskelijaa.

  • 1.8.2017

    Paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön koko maassa

    Uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017. Suunnitelmat ovat ensimmäistä kertaa Opetushallituksen laatimiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin pohjaava normi.

  • 1.8.2017

    Ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opettajat kokoontuvat Joensuuhun

    Ulkomaisissa yliopistoissa työskentelevien Suomen kielen ja kulttuurin opettajien jokavuotiset opintopäivät pidetään tänä vuonna Joensuussa 8.–10.8.2017. Opetushallituksen järjestämille opintopäiville osallistuu noin 90 opettajaa eri puolilta maailmaa. Osallistujat opettavat 18 eri maassa.

  • 26.7.2017

    Opetushallitus vauhdittamaan koulutusvientiä – Education Finland -kasvuohjelma käynnistyy

    Opetushallitus sai kesäkuun alussa tehtäväkseen koulutusviennin vauhdittamisen. Uusi Education Finland -kasvuohjelma tukee yrityksiä, korkeakouluja ja koulutuksen järjestäjiä kasvuun kansainvälisillä markkinoilla.

  • 3.7.2017

    Yli 200 ulkomaista opiskelijaa tulee kesällä Suomeen opiskelemaan Suomen kieltä, kirjallisuutta ja historiaa

    Noin 220 yliopisto-opiskelijaa eri puolilta maailmaa tulee tänä kesänä Suomeen opiskelemaan Suomen kieltä ja kulttuuria, suomalaista nykykirjallisuutta ja Suomen historiaa. Selvästi eniten kurssilaisia tulee Venäjältä, Puolasta ja Saksasta. Yhteensä osallistujia on 24 eri maasta.

  • 29.6.2017

    Korkeakoulujen yhteishaussa opiskelupaikka 46 828 opiskelijalle

    Tämän kevään yhteishaussa korkeakouluihin haki 151 440 hakijaa, joista opiskelupaikan sai 31 %. Vuonna 2016 luvut olivat vastaavat. Viime vuodesta lähtien korkeakoulujen on pitänyt varata osa aloituspaikoista niille hakijoille, joilla ei ole vielä korkeakoulupaikkaa. Ensikertalaisten osuus kaikista hyväksytyistä oli sekä viime että tänä keväänä noin 83 %.

  • 27.6.2017

    Myynti ja tuotteistaminen tulevaisuuden avaintaitoja kaikilla ammattialoilla

    Asiakaspalveluosaaminen sekä myynti- ja markkinointitaidot ovat tulevaisuudessakin keskeisiä työelämässä tarvittavia taitoja. Oleellista on myös osata markkinoida omaa osaamistaan. Ymmärrystä palvelumuotoilusta ja tuotteistamisesta tarvitaan kaikilla toimialoilla.

  • 15.6.2017

    Uudet opiskelijat valittu ammatilliseen koulutukseen ja lukioon

    Kevään yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen haki 73 500 hakijaa, joista 66 600 sai opiskelupaikan. Peruskoulun päättävistä 97 prosenttia sai opiskelupaikan. Heistä 24 700 sai paikan ammatillisesta koulutuksesta ja 30 200 lukiosta.

  • 14.6.2017

    Uudet opetussuunnitelmat aikuisten perusopetukseen ensi vuoden alusta

    Opetushallitus on hyväksynyt aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman uudet perusteet. Tämän vuoden alussa annetun tuntijakoasetuksen mukaiset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.1.2018.

  • 9.6.2017

    Metsäalan tulevaisuuden näkymänä ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys

    Tulevaisuuden metsäammattilaisen on pysyttävä mukana automatisaation, robotiikan ja digitalisaation kehityksessä. Monialainen taitaja yhdistelee toimialojen rajapinnoilla erilaista osaamista, sekä omaansa että muiden.

  • 5.6.2017

    Dataosaajat ideoivat työkalun koulupudokkuuden ehkäisyyn

    Opetushallinnon ja Teknologiateollisuuden yhteistyöprojektissa it-alan huippuosaajat ovat kehittäneet konseptin työkalusta, jolla syrjäytymisvaarassa oleva nuori voitaisiin tunnistaa koulutuksen datasta. Maankoodauskurssin kehittämä ratkaisu esiteltiin opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle ja Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselle 5. kesäkuuta.

  • 31.5.2017

    Energia-ala on suuren mullistuksen edessä

    Energia-alalla tarvitaan lisää uudenlaisen osaamisyhdistelmän hallitsevia ihmisiä. Energiantuotannon prosessiosaaminen ei enää riitä. Tarvitaan tietoa uusista energialähteistä ja energian varastoinnista, logistiikka- ja jakeluosaamista, kulutus- ja asiakasosaamista sekä turvallisuus- ja ympäristöosaamista.

  • 11.5.2017

    Lukioiden ja ammatillisen peruskoulutuksen hyvinvointipalvelut kohentuneet

    Lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen terveyttä ja hyvinvointia edistävä toiminta on kehittynyt hyvään suuntaan vuosina 2012-2016. Etenkin psykologi- ja kuraattoripalvelujen saatavuus on parantunut, ja opiskelijat ovat yhä useammin mukana suunnittelemassa oppilaitoksen yhteisiä käytäntöjä.

  • 6.4.2017

    Korkeakoulujen kevään yhteishaussa 151 600 hakijaa

    Tämän kevään yhteishaun hakijamäärä pysyi viime kevään lukemissa, hakijoita oli 151 600. Aiempien vuosien tapaan hakemuksen täyttäminen jäi monilla viime hetkeen. Viimeisen hakutunnin aikana jätettiin 2 700 hakemusta.

  • 16.3.2017

    Ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen 73 500 hakijaa

    Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku päättyi 14.3. Yhteishaussa haki tänä keväänä noin 73 500 hakijaa. Hakijamäärä laski viime keväästä noin 2 900 hakijalla. Kevään yhteishaussa on tarjolla yhteensä noin 81 600 aloituspaikkaa.

  • 15.3.2017

    Osaamisen ennakointifoorumi aloittaa toimintansa

    Opetushallitus on nimennyt jäsenet Osaamisen ennakointifoorumin ennakointiryhmiin nelivuotiskaudeksi 1.1.2017- 31.12.2020 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti.

  • 14.3.2017

    Kevään yhteishaun toinen hakuaika 15.3. – 5.4.

    Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään yhteishaun toinen hakuaika alkaa keskiviikkona 15.3. klo 8 ja päättyy keskiviikkona 5.4. klo 15.

  • 1.3.2017

    Opetushallituksen kokeilukeskus ryhtyy vauhdittamaan oppimisen uudistamista

    Opetushallitus on perustanut kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiokeskuksen, joka aloittaa toimintansa 1.3.2017. Keskuksen tehtävänä on tukea uudistamiseen pyrkivää toimintakulttuuria koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

  • 20.2.2017

    Kevään yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen 21.2.-14.3.

    Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen alkaa tiistaina 21.2. ja päättyy tiistaina 14.3. klo 15. Yhteishaussa on tarjolla tänä keväänä noin 80 400 aloituspaikkaa.

  • 24.1.2017

    Onnistunut kouluruokailu on monialainen oppimiskokonaisuus

    Onnistunut kouluruokailu on oppimisen ja kouluyhteisön hyvinvoinnin päivittäinen tukipilari. ”Syödään ja opitaan yhdessä” on Valtion ravitsemusneuvottelukunnan julkaisema, asiantuntijoiden yhteistyössä laatima ja laajan julkisen kommentoinnin saanut kouluruokailusuositus.

  • 9.1.2017

    Kevään yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin alkaa

    Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika alkaa tiistaina 10.1. ja päättyy keskiviikkona 25.1. klo 15.

 

FacebookTwitterYouTube