20.3.2017

Anni Miettunen Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen johtajaksi

Anni Miettunen

Verkkouutinen 20.3.2017

Anni Miettunen (s. 1964) aloitti Opetushallituksen Ammatillinen koulutus -osaston johtajan tehtävässä helmikuun lopussa. Miettusen tausta on liiketaloudessa ja myynnin, markkinoinnin ja asiakkuuksien johtamisessa. Koulutuksen parissa hän on työskennellyt vuodesta 2003 lähtien. Opetushallitukseen Miettunen siirtyi Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä Lappian aikuiskoulutusjohtajan tehtävästä.

Opetushallitukseen Miettusta veti vahva halu tehdä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä, joka tuottaa lisäarvoa kaikille koulutuksen parissa työskenteleville ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

– Merkittävä vetotekijä oli se, että saan olla osaavien asiantuntijoiden kanssa kehittämässä uutta yhteistä ammatillista koulutusta, kaikkien toimijoiden työkaluksi sekä erityisesti yksilön ja työelämän toimijoiden kilpailukykytekijäksi, hän toteaa.

Ammatillisen koulutuksen reformi haastaakin koko kentän toimimaan uudella tavalla. Jokaisen toimijan tulee tarkastella omaan rooliaan ja pohtia, mitä lisäarvoa se tuottaa koulutusjärjestelmän toimivuuteen.

– Yhteisen tekemisen keskiössä on osaava ja työelämässä aktiivisesti työskentelevä yksilö. Jokaisella on oma roolinsa kokonaisuudessa ja kaikkien asiantuntijuutta tarvitaan, Miettunen summaa.

Anni Miettunen (s. 1964) aloitti Opetushallituksen Ammatillinen koulutus -osaston johtajan tehtävässä helmikuun lopussa. Miettunen siirtyi Opetushallitukseen Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä Lappian aikuiskoulutusjohtajan tehtävästä.

 

FacebookTwitterYouTube