22.9.2017

Euroopan urheiluviikko rohkaisee lisäämään liikettä

Verkkouutinen 22.9.2017

Syyskuun viimeisellä viikolla 23.–30.9. vietetään Euroopan urheiluviikkoa.Vuonna 2016 viikon aikana liikkui erilaisissa tapahtumissa noin 10 miljoonaa ihmistä yli 30 maassa. Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään hallitusohjelman mukaisesti peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin.

Päätapahtuma Let’s #BeActive – School Action Day järjestetään pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyössä Myyrmäen urheilupuiston alueella, jonne odotetaan yli 4000 oppilasta erilaisiin lajikokeiluihin. Monipuolista liikuntaa tarjoavat kaupunkien lisäksi monet lajiliitot, urheiluseurat, liikunta-alan oppilaitokset sekä muut yhteistyökumppanit. Tapahtumassa yhdistyy myös kulttuuri ja liikunta, sillä Kansallisooppera ja Ballet Finland liikuttavat oppilaita So You Think You Can Muuv? -hankkeen malliin.

Viikon ohjelmassa on lisäksi 20 alueellista tapahtumaa, jotka liikuttavat lähes 100 000 lasta ja nuorta eri puolilla Suomea koulupäivän aikana. Virallisen ohjelman ohella monet paikalliset koulut järjestävät oppilaille toimintaa. Erityisesti tapahtumissa korostetaan osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Alueelliset tapahtumat järjestetään yhteistyössä Liikkuva koulu -ohjelman alueellisten verkostojen kanssa. Liikkuva koulu -toimintamalli on saanut viikolla myös kansainvälistä huomiota, sillä Kalajoella sijaitse Pohjankylän koulun Liikkuva koulu -toiminta kilpailee finaalissa #BeActive awardista.

Harva nuori liikkuu suositusten mukaisesti

Tutkimusten mukaan liikunnan harrastaminen vähenee koko ajan niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tämä vaikuttaa haitallisesti yksilöiden terveyteen ja hyvinvointiin ja aiheuttaa kustannuksia myös kansantaloudelle. Suomalaiset lapset ja nuoret istuvat tai ovat makuulla yli puolet hereilläoloajasta eli keskimäärin 7 h 44 min tuntia päivässä. Istuminen lisääntyy ja liikkuminen vähenee iän myötä: 15-vuotiaista enää joka kymmenes liikkuu suosituksen mukaisesti vähintään tunnin päivässä. Moni nuori myös lopettaa liikunnan harrastamisen nuoruusiässä.

Euroopan Unionin liikunta- ja urheilupolitiikassa ministerineuvosto on hyväksynyt päätelmät ja neuvoston suosituksen terveyttä edistävän liikunnan lisäämisestä. Suositusten toteutumista seurataan indikaattorien avulla. Lisäksi terveyttä edistävän liikunnan yhteistyöhankkeet voivat saada rahoitusta Erasmus+ -ohjelman SPORT-urheilutoiminnoista.

Kolmatta kertaa vietettävä Euroopan urheiluviikko (European Week of Sport EWoS) on Euroopan komission aloite urheilun ja liikunnan edistämiseksi kaikkialla Euroopassa. Kampanjaviikolla 23.-30.9.2017 kannustetaan kansalaisia liikkumaan aktiivisesti sekä lisätään tietoisuutta liikunnan monista hyödyllisistä vaikutuksista. Viikon tunnuksena on #BeActive.

Urheiluviikon 2017 viralliset avajaiset pidetään Tartossa, Virossa Košicessa 23. syyskuuta. Euroopan urheiluviikkoa vietetään 23.–30. syyskuuta 2017. Suomen kansallisena lähettiläänä toimii koripalloilija, Susijengin kapteeni Shawn Huff. Euroopan urheiluviikon yhteyspisteenä sijaitsee Opetushallitus, jossa toimii myös Erasmus+ -ohjelman kansallinen toimisto.

Lisätietoja

  • Euroopan urheiluviikosta Suomessa: Urheiluviikon yhteyspiste, vastaava asiantuntija, Terhi Liintola, puh. 0295 338 504
  • Liikkuva koulu -ohjelmasta: ohjelmajohtaja, Antti Blom, puh. 0295 331 254

Syyskuun viimeisellä viikolla 23.–30.9. vietetään Euroopan urheiluviikkoa.Vuonna 2016 viikon aikana liikkui erilaisissa tapahtumissa noin 10 miljoonaa ihmistä yli 30 maassa. Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään hallitusohjelman mukaisesti peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin.

 

FacebookTwitterYouTube