25.1.2018

Mitä tilastot kertovat koulutuksesta Suomessa vuonna 1917?

Pekkalan koulurakennus Ruovedeltä; Museoviraston kuvakokoelmatItsenäistyneessä Suomessa miltei kaikki osasivat lukea ja lähes puolet myös kirjoittaa, vaikka oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Jokaisessa kunnassa oli kansakoulu, jota usein käytiin kiertokoulun muodossa. Vain harva jatkoi opintojaan kansakoulun jälkeen.

Koulutusta koskevaa tilastotietoa on kerätty jo ennen itsenäistymistä

Koulutusta koskevaa tilastotietoa on Suomessa kerätty jo ennen itsenäistymistä. Ensimmäinen Suomenmaan tilastollinen vuosikirja julkaistiin vuonna 1879. Julkaisija oli silloinen Tilastollinen toimisto, nykyinen Tilastokeskus.

Vuoden 1917 vuosikirja julkaistiin suomeksi ja ranskaksi, ja siitä oli myös ruotsin- ja venäjänkieliset rinnakkaislaitokset. Koulutusta koskevat tilastot oli koottu luvun Opetustoimi alle.

Eri koulutusasteilla oppilaat ja opiskelijat tilastoitiin isän yhteiskunnallisen aseman mukaan. Tätä tilastointitapaa noudatettiin esimerkiksi sekä lyseoissa ja keskikouluissa että kansankoulunopettaja- tai opettajatarseminaareissa opiskelevien ja myös Suomen yliopistoon vuonna 1916 sisäänkirjoitettujen kohdalla. Aseman mukaisia luokituksia olivat esimerkiksi siviilivirkamiehet, yliopiston ja oppikoulujen opettajat, papit, lääkärit, upseerit, torpparit, työmiehet ja merimiehet. Joidenkin kohdalla merkintänä saattoi olla ”isä tuntematon”.

Myös esimerkiksi Helsingin kaupunki on kerännyt Helsinkiin ja helsinkiläisiin liittyviä tilastoja jo ennen itsenäistymistä. Marraskuussa 1888 kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunginhallinnosta aletaan vuosittain laatia mahdollisimman kattava toimintakertomus tilastotaulukoineen. Ensimmäinen vuosikertomus valmistui vuonna 1890.

Kansakoulun oppimäärä suoritettiin kiertokoulussa, jos kunnassa ei ollut koulurakennusta

Suomen jokaisessa kunnassa oli kansakoulu jo vuonna 1906, vaikka oppivelvollisuus tuli voimaan vasta vuonna 1921. Vuonna 1917 Suomen väestöstä lukutaitoisia olivat melkein kaikki, 95 %. Tästä joukosta lähes puolet osasi myös kirjoittaa. Samana vuonna kansakoululaisia oli 205 000.

Kaikilla kouluilla ei ollut omaa taloa eli omaa koulurakennusta. Tällöin koulua käytiin kiertokouluna eli oppitunnit pidettiin kylän eri taloissa tai esimerkiksi pappilassa. Kiertokouluopettajaseminaareja järjestettiin Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Sortavalassa, Kotkassa ja Kuortaneella.

Esimerkiksi Helsingin alemmassa, valmistavassa ja ylemmässä kansakoulussa opetettiin seuraavia oppiaineita lukuvuonna 1916–1917

  • kristinoppia
  • äidinkieltä; lukemista, kirjallisia harjoituksia
  • havainto-opetusta
  • laskentoa
  • mittausoppia
  • maantietoa
  • historiaa
  • luonnontietoa
  • kaunokirjoitusta
  • piirustusta
  • käsitöitä
  • laulua
  • voimistelua.

Erityiskouluja Suomessa oli 100 vuotta sitten enemmän kuin nykyisin. Vuosikirjassa on listattu aistivialliskoulut, jotka on vielä jaoteltu kuuromykkäinkouluihin, sokeainkouluihin ja kasvatuslaitoksiin tylsämielisiä varten.

Vain pieni osa lapsista jatkoi opintoja kansakoulun jälkeen

Vain vajaat 5 % lapsista jatkoi opintoja kansakoulun jälkeen. Vuonna 1917 Suomessa oli 134 oppikoulua, joissa oli kaiken kaikkiaan 22 000 oppilasta. Sukupuolijakauma oli melko tasainen, sillä oppikoululaisista oli poikia 54 % ja tyttöjä 46 %. Ylioppilastutkinnon suorittaneista kuitenkin 60 % oli poikia. Hyväksyttyjä ylioppilaita oli 1165. Ylioppilaiden määrää pidettiin tuolloin hyvin suurena ja pelättiinkin, että Suomeen tulee liikaa ylikoulutettuja.

1910-luvulla oli 410 eri alojen ammatillista koulua. Ne jakautuivat seuraavasti:

Esimerkiksi Helsingin kaupungin tyttöjen ammattikoulussa koulutettiin helsinkiläisiä tyttöjä kunnollisiksi ammattilaisiksi. Kouluun pääsyä varten vaadittiin ylemmän kansakoulukurssin suorittaminen tai todistus vastaavista tiedoista ja taidoista.

Oppiaika ammattikoulussa oli 2 vuotta ja päivittäinen työaika 7 tuntia. Lukukausimaksu oli 5 markkaa. Saaduista lukukausimaksuista muodostettiin apurahoja, jotka jaettiin ahkerille ja varattomille oppilaille heidän siirtyessään 2. luokalle.

Koulussa, jossa oli sekä ruotsalainen että suomalainen osasto, annettiin opetusta seuraavissa aineissa: liinavaateompelussa kaavapiirustuksineen, pukuompelussa kaavapiirustuksineen, ruuanlaitossa ja talousopissa, äidinkielessä ja sen kirjallisuudessa, laskennossa, kirjanpidossa, historiassa, piirustuksessa, terveysopissa ja ammattilainsäädännössä.

Itsenäistymisen aikaan naisopiskelijat eivät enää olleet yhtä harvinainen näky yliopistoissa kuin vielä vuosisadan vaihteessa. Naisopiskelijoille oli yliopistossa myös erityisesti heille tarkoitettu rahasto. Myös kielten valtasuhteet olivat muuttuneet: itsenäistymisen kynnyksellä suurimmalla osalla yliopisto-opiskelijoista sivistyskieli oli suomi, kun 50 vuotta aiemmin se oli valtaosalla ollut ruotsi.

Lähteet

Heikkinen, A. & P. Leino-Kaukiainen (2011): Valistus ja koulunpenkki: kasvatus ja koulutus Suomessa 1860-luvulta 1960-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Tilastollinen päätoimisto (2018): Suomen tilastollinen vuosikirja 1917. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto.

Helsingin kaupungin tilasto, VI Oppilaitokset, 1916-1917. Helsingin kaupungin tilastokonttorin julkaisema.

Itsenaisyys100.fi-sivusto ja vuosi 1917: Suomi oli 1917 lukutaitoisten luterilaisten vaurastuva maatalousmaa, jonka väestöstä puolet oli alle 25-vuotiaita

Jyrki Männistön artikkeli Ylioppilastulvaa pelätty Suomessa yli sata vuotta

Itsenäistyneessä Suomessa miltei kaikki osasivat lukea ja lähes puolet myös kirjoittaa, vaikka oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Jokaisessa kunnassa oli kansakoulu, jota usein käytiin kiertokoulun muodossa. Vain harva jatkoi opintojaan kansakoulun jälkeen.

 

FacebookTwitterYouTube