26.10.2017

Oppilaitoksilla lupa käyttää tekijänoikeudella suojattuja aineistoja opetuksessa – vuoden 2017 sopimukset valmiit

Verkkouutinen 26.10.2017

Opetushallitus on sopinut tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry:n ja Tuotos ry:n kanssa oppilaitosten oikeudesta käyttää tekijänoikeudella suojattujen aineistoja opetuksessa vuonna 2017. Sopimus koskee peruskouluja, lukioita ja ammatillisten oppilaitosten perustutkintoon johtavaa koulutusta.

Kopiointilupa koskee myös valtionosuutta saavia musiikkioppilaitoksia. Sopimus ei koske ammattikorkeakouluja tai yliopistoja, jotka voivat hankkia kopiointi- ja käyttöluvat suoraan Kopiostolta ja Tuotokselta.

Oppilaitosten kopiointiluvalla saa valokopioida ja skannata osia painetuista julkaisuista, tulostaa digitaalista aineistoa sekä kopioida verkkosivuilla vapaasti saatavilla olevia kuvia ja tekstiaineistoa lisämateriaaliksi ja osaksi omaa opetusmateriaalia. Digitaalista aineistoa saa tallentaa opetusryhmän saataville suljettuun verkkoon, kuten kurssialustalle tai muuhun suljettuun oppimisympäristöön. Kopiointiluvalla saa osana opetusta myös muokata digitaalisia aineistoja, esimerkiksi kääntää tekstin toiselle kielelle tai muokata kuvaa.

Opetustallennusluvalla saa esittää opetuksessa kotimaisia ohjelmia Yle Areenasta ja Elävästä arkistosta sekä tallentaa tv-ohjelmia opetus- ja tutkimuskäyttöä varten Yle TV1 -, Yle TV2 -, MTV3- sekä Yle Teema & Fem -kanavilta, lukuun ottamatta elokuvia, mainoksia ja ulkomaisia jatkuvajuonisia sarjoja.

Uutta pelillistä tekijänoikeusmateriaalia verkossa

Tietoa tekijänoikeuksista ja oppilaitosluvista löytyy Kopiraitti.fi-verkkosivustolta sekä Kopioston verkkosivuilta.

Kopiosto ry on tuottanut yhteistyössä Opetushallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n kanssa materiaalia tekijänoikeuksien oppimisen ja opettamisen tueksi. Maksuton materiaali löytyy Kopiraittilan koulusta Kopiraittila.fi -verkkosivulta.

Tarjolla lupa- ja tekijänoikeuskoulutusta

Kopiosto tarjoaa oppilaitoksille maksutonta koulutusta ja tietoiskuja tekijänoikeuksista ja oppilaitosten käyttöluvista. Koulutuksia voi tiedustella sähköpostilla:

Lisätietoja

Lisensiointipäällikkö Kirsi Salmela, Kopiosto ry, puh. 09 4315 2349,
Johtaja Juha Jukkara, Kopiosto ry, puh. 09 4315 2346,
Lakimies Teemu Tyrkkö, Opetushallitus, puh. 029 533 1435,
Johtaja Matti Lahtinen, Opetushallitus, puh. 0295 331 241,

Opetushallitus on sopinut tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry:n ja Tuotos ry:n kanssa oppilaitosten oikeudesta käyttää tekijänoikeudella suojattujen aineistoja opetuksessa vuonna 2017. Sopimus koskee peruskouluja, lukioita ja ammatillisten oppilaitosten perustutkintoon johtavaa koulutusta.

 

FacebookTwitterYouTube