26.2.2017

Sammon salat – Kalevala ja kansanperinne tutuksi pelaamalla

Verkkouutinen 3.2.2017

Sammon salat on uusi pelillinen oppimateriaali Kalevalan ja kansanperinteen maailmasta. Oppimateriaali kuuluu Opetushallituksen Suomi 100 –juhlavuoden hankkeisiin.

Sammon salat on ladattavissa maksutta Applen ja Googlen sovelluskaupoista. Materiaali on suunnattu ensisijaisesti perusopetuksen vuosiluokille 6–9, mutta sopii käytettäväksi myös toisen asteen opiskelijoiden opetuksessa.

Oppimateriaalissa esitellään Kalevalan keskeisimmät runot, niiden tiivistelmät ja Kalevalan hahmot. Kalevalan tapahtumien perusteella on tehty pelejä, joiden tehtäviä suorittamalla kerätään sammon kappaleita. Lisäksi materiaalissa on laaja Kalevalan taustaa ja kansanrunotta käsittelevä osuus, jossa tutustutaan Lönnrotin elämään ja työhön sekä käsitellään kansanrunouden yhtymäkohtia nykyaikaan.

Sammon salat on Opetushallituksen ja FakeFish Oy:n yhteistyössä tuottama oppimateriaali, jonka tueksi Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opiskelijat ovat laatineet opetusvihjeitä. Opettaja voi vapaasti käyttää ja soveltaa niitä omassa opetuksessaan.

Esittelyvideo

Sammon salat -aineiston esittely

Suomi 100 -juhlavuoden kilpailuja ja teemapäiviä

Sammon salat on uusi pelillinen oppimateriaali Kalevalan ja kansanperinteen maailmasta. Oppimateriaali kuuluu Opetushallituksen Suomi 100 –juhlavuoden hankkeisiin.

 

FacebookTwitterYouTube