Verkkouutiset

  • 26.4.2017

    Täsmennyksiä opetussuunnitelmien perusteisiin

    Opetushallitus on tehnyt muutoksia esi- ja perusopetuksen, lisäopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Muutokset johtuvat vuoden 2017 alussa voimaan tulleista oppilas- ja opiskelijahuoltolain täsmennyksistä, koululainsäädännön uudistuksista ja perusteiden toimeenpanon yhteydessä esiin nousseista kysymyksistä.

  • 25.4.2017

    Opetusalan turvallisuuspalkinto Pohjois-Karjalan ammattiopistolle Lieksaan

    Pohjois-Karjalan ammattiopiston Lieksan toimipisteon saanut vuoden 2017 Opetusalan turvallisuuspalkinnon. Palkinto luovutettiin 25.4. Opetusalan turvallisuusfoorumissa Helsingissä.

  • 21.4.2017

    Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus kasvanut merkittävästi 2000-luvulla

    Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä eli oppilaita, joiden äidinkieli oli jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Lukiokoulutuksessa osuus oli viisi prosenttia ja ammatillisessa koulutuksessa kahdeksan prosenttia.

  • 21.4.2017

    Tulevaisuuden koulutus rakennetaan yhdessä kehittämällä

    Kehittämiskouluverkosto Majakan valtakunnallisessa seminaarissa 18.–19.4. Helsingissä luotiin katsaus pitkäjänteiseen kehittämistyöhön, jota peruskoulujen yhteistyöverkostossa on tehty vuodesta 2014 lähtien.

  • 20.4.2017

    Suomalaisnuoret sittenkin tyytyväisiä elämäänsä

    PISA-tutkimuksessa on ensi kertaa selvitetty laajasti 15-vuotiaiden nuorten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden yhteyksiä PISA-tuloksiin. Suomalaisnuoret ovat erittäin tyytyväisiä elämäänsä, erityisesti pojat. Nyt julkistetut tulokset perustuvat oppilaiden vastauksiin.

  • 18.4.2017

    Työryhmä ehdottaa uudistuksia ylioppilastutkintoon

    Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää uudistuksia ylioppilastutkintoon. Reaaliaineissa suoritettaisiin vastaisuudessa joko kaksi reaaliaineen koetta tai yksi reaaliaineen koe ja yksi vieraan kielen koe.

  • 12.4.2017

    Yhtenäinen arviointikulttuuri tavoitteena

    Oppimisen arvioinnin kansallinen konferenssi kokosi reilut kaksisataa osallistujaa Helsingin Messukeskukseen 10.–11.4.2017. Päivien ohjelmassa oli niin arviointia käsitteleviä luentoja kuin työpajatyöskentelyä, jossa oli aikaa kokemusten vaihdolle ja yhteiselle kehittämiselle.

  • 10.4.2017

    Täydennyskoulutushaku Kärkihankkeen kieltenopetuskokeilun tueksi

    Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi. Haku alkaa 10.4.2017 ja päättyy 12.5.2017 klo 16.15. Täydennyskoulutuksen tukemiseen on varattu 400 000 euron määräraha.

  • 7.4.2017

    Romanien kansallispäivää vietetään 8.4.

    Romanien kansallispäivää on vietetty Suomessa noin kymmenen vuoden ajan. Almanakassa päivä on ollut vuodesta 2014 lähtien. Nykyään romanien kansallispäivää juhlitaan monissa kaupungeissa.

  • 7.4.2017

    Sujuvatko siirtymät ammatillisessa koulutuksessa?

    Koulutuksen järjestäjien toimintaprosessit ja vastuunjako näyttävät toimivan varsin hyvin eri nivelvaiheissa. Laadukas ohjaus ja sujuva yhteistoiminta varmistavat opiskelijalle onnistuneen siirtymisen koulutusmuodosta toiseen tai alalta toiselle.

Näytä kaikki

 

FacebookTwitterYouTube