Blogi

Demokratiaa ja nuorten yhteiskunnallista osallisuutta vahvistetaan arjessa

Huhtikuun kolmannella viikolla vietetään Euroopan nuorisoviikkoa ajankohtaisella teemalla ”Tuo äänesi kuuluviin”. Viikon teema kiinnittyy vahvasti kesäkuussa järjestettäviin eurovaaleihin, mutta osaltaan se viittaa myös nuorten perhepiirissä, arjen verkostoissa ja muissa lähiyhteisöissä toteutuvaan osallisuuteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.
Uutinen

Anna meille palautetta Oph.fi-sivustosta ja uudistetusta sivuston hausta

Oph.fi-verkkosivuston uudistettu haku on nyt ollut kevään käytössä, ja myös sivuston rakennetta on uudistettu saadun palautteen perusteella. Tämän vuoden asiakaskyselyssä on haun lisäksi teemana opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteiden löydettävyys.
Uutinen

Lukiodiplomijärjestelmän kehittäminen on alkanut – tervetuloa seminaariin 8.5.

Olemme Opetushallituksessa aloittaneet lukiodiplomijärjestelmän kehittämistyön opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toimeksiannon pohjalta. Kyseessä on laaja kokonaisuus, joka perustuu vuonna 2022 laadittuun suunnitelmaan. Toimenpiteitä on suunniteltu vuoteen 2027 asti.
Uutinen

Uusi opiskelijalähettiläsohjelma houkuttelee kansainvälisiä osaajia Suomeen

Tammikuussa käynnistetyn Study in Finlandin opiskelijalähettiläsohjelman ideana on vahvistaa Suomen tunnettuutta, jotta innostuneita kansainvälisiä opiskelijoita saataisiin houkuteltua Suomen...
Uutinen

Opintotietojen käyttö jatkaa kasvuaan – KOSKI-palvelua hyödyntävät yhä enemmän sekä kansalaiset että viranomaiset

Vuonna 2023 Opetushallituksen KOSKI-palvelun käyttö kasvoi merkittävästi. Valtakunnallisena tietovarantona KOSKI tarjoaa kansalaisille ja viranomaisille helpon ja luotettavan tavan saada tietoa oppijoiden opiskeluoikeuksista, suorituksista ja tutkinnoista. Suuri yleisö hyödyntää tietoja Oma Opintopolku -käyttöliittymän kautta.
Uutinen

Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024–2025

Lukuvuoden 2024–2025 koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa viikolla 32, yleisimmin 8. elokuuta 2024. Kouluvuosi päättyy lauantaina 31. toukokuuta 2025.
Uutinen

Korkeakouluopiskelijoiden ulkomaanjaksojen määrä ei yllä huippuvuosien tasolle – ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välinen kehitys liikkuvuuksissa on eriytynyt

Vuonna 2023 korkeakouluopiskelijat tekivät yhteensä hieman yli 10 000 ulkomaanjaksoa, kun mukaan lasketaan sekä pitkä- että lyhytkestoiset jaksot. Ulkomaanjaksojen kokonaismäärä lisääntyi edellisestä vuodesta 21 prosentilla eli 1750 jaksolla. Tiedot käyvät ilmi tilastopalvelu Vipusesta.
Uutinen

Kouluampuminen somessa: kuinka käsitellä asiaa lasten ja nuorten kanssa

Vantaan kouluampuminen näkyy monella tavalla lasten ja nuorten suosimissa sosiaalisen median palveluissa. Kouluikäiset lapset seuraavat tilannetta oma-aloitteisesti, jakavat uutisia ja myös huhuja, vahvistamattomia epäilyksiä ja spekulaatioita. Vaikuttaa siltä, että keskusteluja kommentoivat yhä nuoremmat lapset. Kouluampumiseen liittyvät spekulaatiot ja virheellinen tieto voivat levitä nopeasti hyvin laajoille joukoille osittain some-alustojen algoritmien takia. Tämä voi synnyttää mielikuvan, että jaettu sisältö olisi totta. Lapset saattavat epähuomiossa jakaa myös yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia tietoja.
Uutinen

Ohjeita kriisitilanteen käsittelyyn oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa

Vantaan Viertolan koululla tapahtunut ampumavälikohtaus on järkyttävä. Otamme osaa uhrien läheisten suureen suruun ja huoleen. Koska väkivallanteko tapahtui koulussa koulupäivän aikaan, on kouluilla erityisen tärkeä rooli turvallisuuden tunteen palauttamisessa.
Blogi

Rakennetaan yhdessä nikotiiniton oppimisympäristö

Niin sanotut vapet eli sähkötupakat ja uudet nikotiinituotteet ovat löytäneet tiensä kouluihin ja oppilaitoksiin. Tupakkalain 74 pykälän mukaan tupakointi, nuuskaaminen ja sähkösavukkeiden käyttö on kielletty kouluissa ja oppilaitoksissa. Kielto koskee sisätilojen ohella ulkoalueita. Myös tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden hallussapito on kielletty alaikäisiltä. Tupakan vastikkeet, kuten nikotiiniton sähkösavukkeen kaltainen vape ja nikotiinipussit, eivät kuitenkaan ole näiden kieltojen piirissä.
Tiedote

Korkeakouluihin 144 300 hakijaa kevään toisessa yhteishaussa

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haki kevään toisessa yhteishaussa 144 300 hakijaa, mikä on noin 2300 enemmän kuin viime vuonna. Korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin oli tarjolla 51 000 aloituspaikkaa. Kovin kilpailu aloituspaikoista käydään lääketieteissä (9,3 hakijaa/aloituspaikka). Yli viisi tai kuusi hakijaa aloituspaikkaa kohden oli yhteiskunnallisilla aloilla (6,5) ja kaupan, hallinnon ja oikeustieteellisillä aloilla (5,3). Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 27.5., koko yhteishaun viimeistään 4.7.
Uutinen

Erasmus+ -ohjelmasta Suomessa myönnetty rahoitus kasvoi huomattavasti vuonna 2023 – yhä useammalla on mahdollisuus hankkia kansainvälistä osaamista

Erasmus+ -ohjelmasta vuonna 2023 Suomessa myönnettyjen avustusten kokonaissumma oli 58 miljoonaa euroa eli viisi miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022 (53 miljoonaa euroa). Ohjelmakaudella 2021–2027 budjetin kokonaiskasvu on ollut vuoteen 2024 mennessä yhteensä 55 prosenttia. Ohjelman vuosittain kasvava budjetti mahdollistaa sen, että yhä useammalla suomalaisella on mahdollisuus kehittää osaamistaan kansainvälistymällä.
Uutinen

Opetushallituksen palveluiden käyttö kasvussa

Opetushallitus tarjoaa kasvatus- ja koulutustoimijoille, alan ammattilaisille ja oppijoille laajan joukon palveluita. Vuoden 2023 aikana eri verkkosivustoillamme vieraili kymmeniä miljoonia kävijöitä ja palveluissamme asioi satoja tuhansia asiakkaita. Lähes kaikkien palveluidemme käyttäjämäärät kasvoivat edellisvuoteen nähden.
Tiedote

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa 78 600 hakijaa

Juuri päättyneessä perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa oli 78 600 hakijaa, joista 61 500 päättää perusopetuksen tänä keväänä. Perusopetuksesta valmistuvista hakijoista 55 % haki lukioon ja 39 % ammatilliseen koulutukseen. Tulokset opiskelijavalinnasta julkaistaan kesäkuun puolivälissä.
Blogi

Suomi elää kansainvälisyydestä

Kansainvälisyys on monin tavoin läsnä arjessamme. 2020-luvulla kansainvälisen osaamisen hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää niin yrityksissä, oppilaitoksissa kuin korkeakouluissa, sillä kehittäminen...
Tiedote

Selvitys: Sosiaalisia taitoja tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän tekniikan osaamisen rinnalla

Digitalisaatioon ja teknologiseen muutokseen liittyvien osaamisten tarve kasvaa yhä voimakkaasti. Niiden lisäksi korostuvat monikulttuurisuustaidot ja sosiaalisen kestävyyden ymmärrys. Opetushallitus selvitti osaamistarpeiden muutosta vuoteen 2040 mennessä. Osaamisen ennakointifoorumi arvioi muutosilmiöiden vaikutusta toimiala- ja ammattialarajat ylittäviin osaamisiin tulevaisuudessa.
Uutinen

Vaihto-opiskelu kiinnostaa peruskouluissa ja lukioissa – ulkomaanjaksolle lähtevien lukiolaisten määrä kaksinkertaistui

Yhteensä 5504 peruskoululaista ja lukiolaista opiskeli eri pituisilla jaksoilla ulkomailla lukuvuonna 2022–2023. Tämä on yli kaksinkertainen määrä edelliseen lukuvuoteen verrattuna. Koulujen ulkomaanjaksoista 55 prosenttia tehtiin koulun ulkopuolisella rahoituksella, josta suurin osa saadaan EU:n Erasmus+ -ohjelmasta.
Uutinen

Uusi verkosto vahvistaa lapsen oppimisen tuen jatkuvuutta varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa

Opetushallitus on perustanut kaksikielisen Purje-Seglet -verkoston, jonka avulla tuen järjestämistä kehitetään yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Verkoston toiminnan kautta pyritään vahvistamaan opetussuunnitelmiin kirjattujen oppimisen tuen velvoitteiden toteutumista.
Uutinen

Avustusta nyt haettavissa kaksikieliseen opetukseen ja kielikylpytoimintaan sekä A1-ruotsin opetukseen

Opetushallitus on avannut kaksi valtionavustushakua liittyen kaksikieliseen opetukseen ja kielikylpytoimintaan sekä A1-ruotsin opetuksen laajentamiseen.
Blogi

Perustetyössä katsotaan kohti tulevaisuutta

Tulevaisuuspäivää vietetään perjantaina 15.3. Opetushallituksessa sitä vietetään vuoden jokaisena päivänä, sillä koulutuksen kehittäminen on luonnostaan tulevaisuustyötä. Nykyiset ekaluokkalaiset aikuistuvat 2030-luvulla, ja monet heistä ehtivät nähdä vielä 2100-luvunkin.