Miten koulutyö pitäisi järjestää niin että oppiminen voisi tapahtua mahdollisimman hyvin ja myös koulussa viihtyminen lisääntyisi?Pitäisikö koulupäivien pituutta tai rakennetta muuttaa? Pitäisikö koulun työtapoja muuttaa? Ovatko nykyiset oppiaineet tarpeellisia? (kommentointiaika 25.1.2010- 15.2.2010)

Taustaksi: Olen ollut työssä suomalaisessa yrityksessä ja asunut työni vuoksi Saksassa, Itävallassa, Brasiliassa ja edesmenneessä Jugoslaviassa. Olen kasvattanut kolme lastani aikuiseksi osittain ulkomailla ja osittain Suomessa.

Suomen koululaitos on näissä vertailuissa TÄYSIN OMAA LUOKKAANSA ruokatarjoiluineen, mutta ehkä "viihtyvyydessä" emme ole parhaita. Syynä on se, että missään muualla koulu ei ole näin lukuaine- ja kielipainotteinen kuin täällä. Muiden maiden kouluissa, joissa olen asunut, on urheilu ja varsinkin jalkapallo ollut tärkeämpää kuin uuden tiedon oppiminen.

Muualla ei ole myöskään niin valtavasti kotiläksyjä kuin Suomessa, mutta tässä lienee juuri se syy, miksi Suomi on vuodesta toiseen pärjännyt niin hyvin PISA-tutkimuksissa. Suomessa koulupäivä – siis koulussa vietetty aika - on lyhyt suhteessa muihin maihin, mutta koululaisen työpäivä läksyineen on ylivoimaisesti kaikkein pisin ja rankin. TURHIA kotiläksyjä voisi hyvin poistaa tai vähentää.

Suomessa koulumatkoihin kuluu huomattavasti enemmän aikaa kuin vertailumaissani ja tilanne näyttää vain huononevan koko ajan tämän suhteen.

Suomen koulussa on ERITTÄIN VÄHÄN keskusteluun ja väittelyyn opettavia tapahtumia. Muissa vertailumaissani johdonmukaista ja perustelevaa keskustelutaitoa pidetään hyvin tärkeänä ja jopa sivistyksen merkkinä. Tätä tarvittaisiin siis lisää äidinkielen tunneille, samalla se hälventäisi ujoutta ja opettaisi puhumaan ja pitämään puoliaan.

Kysymykseen siitä, että ovatko nykyiset oppiaineet tarpeellisia, niin ON PAKKO VASTATA, ETTÄ PAKKORUOTSI on TÄYSIN ÄLYTÖN OPPIAINE SUOMESSA, ja varsinkin ulkomailta tuleville suomalaislapsille se on täysi kauhistus, etten sanoisi katastrofi. Jos muut luokan oppilaat ovat lukeneet jo esim. vuoden tai kaksi ruotsia ja sitten ulkomailta tuleva tulee seitsemännelle luokalle, niin kuinka tällainen lapsi voi selvitä siitä ilman valtavaa pakkoruotsin lukemista ja stressiä – ei mitenkään!

Ei nykyiseen globaaliin maailmaan voi enää kuulua se, että joku pienenpieni klikki voi painostaa valtavan enemmistön opiskelemaan omaa pientä erikoiskieltään viidenneltä luokalta aina yliopiston loppututkintoon asti. Pakkoruotsin perustelut ovat todella törkeitä: "...että ruotsinkieliselle vähemmistölle taataan omakieliset palvelut !!". Muualla maailmassa on opittava kyseisen maan pääkieli ja vielä kirjainmerkitkin (Jugoslaviassa oli kyrilliset aakkoset). En voi uskoa, että Suomen ruotsinkielisillä olisi niin huono kielipää, että he eivät pystyisi omaksumaan sen verran suomen kieltä, että pärjäisivät ilman tulkkia jokapäiväisissä asioissaan – toisaalta olisi järkevämpää ja halvempaa kouluttaa henkilökohtainen tulkki sellaisille, jotka eivät millään voi oppia kieltä. Onhan KELA:lla jo nyt tulkkipalvelu maahanmuuttajia varten.

Koska työelämän nykytahti on sellainen, että aikuisten mahdollisuus tukea lastensa opintoja on vähentynyt, olisi vanhempien ja perheiden kannalta edullista, jos lapset voisivat olla koulussa koko välin 8-17. Oppitunteja silti lienee turha lisätä, vaan sen sijaan pitäisi järjestää valvottu opiskelu- ja läksyjentekomahdollisuus. Tässä voisivat vakio-opettajat olla läsnä, ja pyrkimyksen tulisi olla, että kotiin ei todellakaan jää mitään tehtävää, ja lasten kouluaika ja vapaa-aika erotettaisiin täysin tosistaan. Tämähän olisi aikuistenkin hyvä oppia.

Mitä tulee koulun oppiaineisiin, niin pakollisia aineita tulisi olla vain välttämätön määrä, ja muu pitäisi olla valinnaista niin laajasti kuin onnistuu koulukohtaisesti. Ei ole järkeä pakottaa lapsia esim. pakkoruotsiin, liikuntaan, kuvaamataitoon tai musiikkiin, jos ne eivät heitä kiinnosta. Ne ovat harrastusaineita tai poliittisten lehmänkauppojen hyödytöntä tulosta. Sen sijaan matematiikka on universaali, äidinkieli on välttämätön ja isoja kieliä on pienen maan asukkaan opittava.

Nykyiset oppiaineet eivät kaikki ole tarpeellisia. Ruotsin tilalle pitää vaihtaa valinnainen kieli.
Uskonnon opetus pitää jättää uskonnollisille järjestöille. Sen sijaan empatiaa ja hyviä tapoja voidaan opettaa jollakin sitä varten järjestetyllä tunnilla.
Taideaineita tarvitaan lisää. Samoin tarvitaan liikuntaa, vaikkapa tanssin muodossa. Kilpailu- ja joukkueurheilu pitää jättää liikuntajärjestöille.

Uskonnon opetus ei kuulu koululle. Se pitää jättää uskonnollisille järjestöille. Sen sijaan jokin uusi aine, joka opettaisi sosiaalisia taitoja ja hyviä tapoja.
Liikuntaa lisää vaikka tanssin muodossa. Huippu- ja joukkueurheilu järjestöjen tehtäväksi.

Koulupäivät ovat jo nyt tarpeeksi pitkiä ja haastavia. OECD-maiden keskiarvoihin vetoaminen on varsinainen olkinukke, sillä aivan varmasti PISA-tulosten taso ja vapaa-ajan pituus käyvät käsi kädessä. Lapsella on hyvä olla aikaa käsitellä oppimaansa tietomäärää ja oppia siinä sivussa myös elämistä. Oppia on muutakin kuin koulu.

Tosi asiassa koulupäivien pidentämiselle ei ole mitään tarvetta, kunhan opetusministeriö nyt vihdoin lopettaisi älyttömyyden nimeltä pakkoruotsi. Siinä olisi tilaa kaikelle mahdolliselle draamasta runouteen.

Olen myös sitä mieltä, että uskonnon tilalla alakoululaisille olisi hyödyllistä opettaa filosofiaa, jossa voitaisiin sivuta uskontoja tietoteoreettisina näkemyksinä.

Koulun ainejako voisi olla seuraava:
- liikunta
- taide-aineet
- tieto-aineet
Nämä kolme ryhmää pitäisi sijoittaa jokaiseen päivään.
Koulukohtaisesti voitaisiin sopia, mitä liikuntalajeja koulussa opetettaisiin, joukkuelajeja vai yksilölajeja vai molempia. Valmentajat pitäisi etsiä eri yhdistyksistä. Liikunnanopettajat olisivat apuopettajia.
Kielten opetukseen pitäisi palkata varsinaisten kielenopettajien lisäksi kieltä äidinkielenään puhuvia henkilöitä.
Suomi olisi erikoisasemassa. Apuopettajiksi sopisivat kirjailijat ja toimittajat.
Taideaineitten apuopettajiksi pitäisi palkata kirjailijoita ja taiteilijoita.
Apuopettajan pestit olisivat lyhytaikaisia, mutta niitä voitaisiin uusia.

Koulupäivien pituutta ei pidä muuttaa.
Nykyiset oppiaineet ovat universaaleja, pakkoruotsia lukuunottamatta.
Kaikkialla maailmassa opiskellaan matematiikkaa, biologiaa, kemiaa jne.
Ne eivät siis ole pakkoaineita siinä mielessä kuin pakkoruotsi.

Kieliopinnoissa pitäisi siirtyä Kielipolittisen projektin KIEPOn (2007)
vaihtoehtoon D:

"Vaihtoehto D
Kaikissa valinnoissa, sekä yhteisissä että valinnaisissa kielissä, opiskeltava kieli olisi opiskelijan päätettävissä. Yhteisinä kielinä olisi K1 ja K2, joiden opinnot alkaisivat alakoulussa. Yläkoulussa ja toisella asteella olisi mahdollisuus opiskella valinnaisia kieliä.

Jokaisella olisi kuitenkin subjektiivinen oikeus aloittaa ruotsin opinnot missä opintopolun vaiheessa hyvänsä."

Tällä turvattaisiin myös niiden oikeudet, jotka eivät ota ruotsia A-kieleksi, mutta haluavatkin mmyöhemmin valtion virkamiehiksi.
Kaikkien suomalaisten ei siis tarvitse osata ruotsin kieltä, mutta kyllä kaikkien suomalaisten olisi hyvä osata suomea.
Jos ruotsinkielinen vähemmistö ei halua opiskella suomea, olkoon heilläkin oikeus olla opiskelematta toista kotimaista pakolla.
Eli kieliin pitää saada valinnanavapaus.
Nyt toinen kotimainen vie aina yhden maailmankielen paikan.
Tästä asiasta on kansan enemmistöllä selkeä mielipide, mutta toistaiseksi eliitti on tehnyt kansan tahdon vastaisia ratkaisuja.
Tästä on seurauksena se, että ruotsia ei osata, vaikka sitä pakolla on vuosikymmeniä opetettu vastahakoisille koululaisille ja opiskelijoille.
Kenen etu tämä nykytilanne on ?
Passiivinen vastarinta tulee jatkumaan.

Ryhmäkoot tulisi pitää pieninä. Ylisuuret luokat eivät ole kenenkään etu. Kaikenlainen kiusaaminen niin oppilaiden kuin opettajienkin puolesta olisi saatava loppumaan. Häirikkökäytökseen ja kiusaamiseen tulisi olla opettajilla paremmat oikeudet ja velvollisuudet puuttua. Mielestäni koulu voisi tarjota ohjelmaa myös iltapäivisin ja iltaisin esim. vapaaehtoista kielitarjontaa, liikuntatunteja, askartelua tms. Vetäjinä/ valvojina/ avustajina voisi toimia vaikkapa oppilaiden vanhemmat. Tämä lähentäisi oppilaita ja loisi ryhmähenkeä. Nykyisistä oppiaineista pakkoruotsi ja uskonto ovat tarpeettomia nykymuodossaan. Ne voisivat olla vapaaehtoisia.

Suomalainen peruskoulutus pohjautuu vahvoihin oppiainerajoihin. Yhdessä tuntijaon uudistamisen kanssa tulisi kuitenkin tarkastella myös oppisisältöjä, opetussuunnitelmia. Ensinnäkin tulisi tarkastella mitä peruskoululta halutaan, millaisia asioita tulisi oppia.

Oppimista voitaisiin tehostaa luomalla oppiainerajat ylittäviä aihekokonaisuuksia. Ei pidä jumittautua pohtimaan tieto- ja taito- ja taideaineita eri vaakakupeissa vaan muodostaa niistä kokonaisuus.

Oppilaiden motivaatiota pystyttäisiin parantamaan tuomalla teoreettisia aineita lähemmäs käytäntöä, yhdistää kieliä mielekkäisiin asiakokonaisuuksiin, todeta kotitalouden olevan matematiikkaa, fysiikkaan ja kemiaa puhtaimmillaan. Kokonaisuuksia, ei irrallisia oppiaineita.

Pakkoruotsi pois ja tilalle vapaavalintainen kieli siten, että kahta vierasta kieltä olisi opiskeltava.
Tunnustuksellinen uskonnonopetus pois ja kaikille yhteinen eettinen opetus tilalle.

Kun viime aikoina on kuultu koulumaailmaa tuntemattomien suulla ehdotus koulujen viikkotuntimäärien lisäämisestä, on takana ollut poliitikoille tyypillinen ajatus, että näin voi olla mieliksi vähän jokaiselle: mistään ei tarvitsisi ottaa mitään pois, vaikka joittenkin aineitten tuntimääriä lisättäisiinkin. Perusteluna on kuultu selitys, että Suomessa koulujen viikkotuntimäärät ovat nyt muita Euroopan maita pienemmät.

Olen kuitenkin jo kokemuksestanikin sitä mieltä, että oppilaitten työmäärää ei voida olennaisesti nykyisestä lisätä oppimistulosten ja koulussa viihtymisen kärsimättä. Suomessa myös koulumatkoihin päivittäin kuluva aika on varmasti huomattavasti pitempi kuin tiheämmin asutuissa maissa, joten todellinen koulupäivän pituus on jo nykyisellään varmasti samalla tasolla kuin muissa Euroopan maissa.

Tuntimääriä pitäisi lisätä taideaineissa, äidinkielessä ja kirjallisuudessa, taideaineissa jo nykyistä paremman koulussa viihtymisenkin takia. Ja vieraitten kielten, ainakin saksan, ranskan, venäjän ja espanjan, valinnaisuutta on lisättävä. Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, pitää siis joistakin aineista tunteja vähentää.

Hyödyttömimpiä ja pahiten yli todellisten tarpeitten meneviä tunteja ovat ruotsin tunnit. Pakkoruotsi poistamalla ruotsin opetus hakeutuisi valinnaisena todellisen tarpeen mukaiseksi.

Aineitten sisältöjen osalta uskonnon opetuksen tulisi olla uskontotiedon ja eettisten kysymysten pohdiskelua. Ja lakitietoa, taloustietoa ja muita elämän arjessa tarvittavia tämän päivän vaatimia taitoja ja tietoja pitäisi ensisijaisesti läpäisyperiaatteen mukaisesti sisällyttää eri aineitten opetukseen.

Koulun on valmennettava nuoria selviytymään tämän päivän yhteiskunnan asettamista vaatimuksista.

Koulussa pitää nostaa esiin oppilaiden omat elämänkysymykset. Tietenkin myös oppiaineiden keskeisiä substansseja pitää käsitellä. Oppilailla pitää olla suvantopaikkoja ja -aikaa.
Kuitenkaan koulupäivien pituutta ei tule
radikaalista muuttaa.
Työtapoja voidaan vaihdella luovasti.
Tärkeintä on se, millainen henki, atmosfääri koulussa on!
Nykyiset oppiaineet ovat tarpeellisia,
mutta kuten olen jo aiemmin todennut
niin katsomusaineita ja taideaineita
pitää olla enemmän tai ainakin niin,
että oppitunteihin saadaan esteettinen
elementti keskeiseksi, koska sen avulla
koululuokista tulee oppilaille "auringonpaiste", jossa
arkakin mieli saa lämpöä.
Myös mielikuvituskasvatus kunniaan,
sen avulla oppilaat voivat käsitellä
oman identiteettiin liittyviä tekijöitä.
Koulussa ei saa korostaa vain mekaanista
toimintaa, eikä oppilaista tulee tehdä
mitään kognitiokoneita.

Viihtymistä lisäisivät erilaiset luovat ryhmäprojektit, erityisesti luonnontieteissä ja taideaineissa.
Näillä olisi myös sosiaalisen kasvun kannaltaa hyviä vaikutuksia. Nykyisin koulu on liikaa teoriassa pänttäämistä ja liian vähän yhdessä tekemistä.
Aikaa saadaan lisäämällä pari viikkotuntia ja poistamalla poliittinen pakkoruotsi.

Olen kuullut esimerkkejä yliopistokokeilusta, jossa oppilaiden arvosanat muodostuivat ryhmätöiden perusteella, eikä yksittäisillä tenteillä. Mielestäni tämä olisi erinomainen ajatus, jota voisi kokeilla myös peruskoulussa. Ryhmätyö ja toisen huomioon ottaminen opettaisi sosiaalisuutta, vastuuntuntoa ja yhteisöllisyyttä. Näitä opiskelijat tarvitsevat siirtyessään myöhemmin työelämään. Hyvää koulussa on maksuttomuus, ammattitaitoinen henkilökunta ja kouluruokailu. Ehkä oppilaita voisi ottaa mukaan koulun "ylläpitoon" siten, että oppilailla olisi "työvuoroja". He voisivat osallistua pihatalkoisiin, keittiön toimintaan jne. Tämäkin vahvistaisi heidän yhteishenkeään ja loisi koulusta enemmän paikan, joka on juuri meille. Nuoret oppisivat mm. käden taitoja ja saisivat työkokemusta ja itseluottamusta hakiessaan kesätöitä. Lisäksi koulu voisi ottaa opiskelijat mukaan esim. kevät- ja syyslukukauden juhlien suunnitteluun. Oppilaat voisivat osallistua puheiden pitämiseen, koristeluun, ruuanlaittoon (mitä tiedän tapahtuvan joissain kouoluissa)jne.
Nykyiset aineet ovat mielestäni hyviä, mutta uskonnon osuutta voitaisiin vähentää merkittävästi. Lisäksi katson nykyään turhaksi pakollisen ruotsinkielen. Mielestäni ruotsinkielen pitäisi olla vapaaehtoinen ja valittavissa muiden kielten tapaan.

Perusopetuksen tuntijakoa suunnittelevasta ryhmästä pitää jäävätä henkilöt, jotka kuuluvat Svenska Nu -järjestöön. He ovat kielten osalta asennoituneita yksisilmäisesti, joten heitä ei tule kuulla.

Koulujen viihtyvyys on nykyään aivan nolla tasoa. Kiusausta, ahdistelua, väkivaltaa, syrjimistä, tuijottelua ja kaikkea mahdollista. Täällä kasvatetaan ihminen olemaan vihainen ja tekemään pahaa mutta silti valitetaan tätä nykyajan pahoinvointia. Nyky peruskoulu kasvattaa nuoret koneiksi ja kaivaa heille koupan mihin voi jäädä traumatusoituna loppuelämäkseen. Ei muuta.

Suomen koko kielilainsäädäntö on muutoksen tarpeessa, ei ainoastaan opetuslain osalta.

Tavoitteena on tietenkin normaali kielilainsäädäntö, eli maan pääkieli on se, jolla maa toimii. Se tarkoittaa tietenkin yksikielistä Suomea. Silloin ei myöskään valtion virkoihin tarvita enää ruotsia.

Hassu subjektiivinen oikeus ruotsin opintoihin voidaan unohtaa. Ruotsi voi olla samanlainen valinnainen kieli kuin muutkin vieraat kielet.

Peitenimet, kuten "toinen kotimainen" voidaan jättää pois niin opetuslaista kuin muustakin lainsäädännöstä.

Ryhmäkoot vaikuttavat opetustilanteessa valtavasti siihen, miten opetusta voi vetää. Suuressa ryhmissä opetus on yleensä varsin perinteistä jo sen takia, että järjestys luokassa säilyisi.

Olen itse teknisen työn ja matematiikan opettaja yläasteella. Olen aina välillä pysähtynyt miettimään sitä, että eri oppiaineita integroimalla asia saataisiin opetettua mielenkiintoisemmin oppilaille. Monesti esimerkiksi teknisen työn tunnilla ei ole minkäänlaista ongelmaa opettaa asioita, jotka liittyvät matematiikkaan tai fysiikkaan ja jotka sellaisinaan olisivat oppilaille normaaleilla tunneilla yhtä tuskaa. Asia koetaan hyödylliseksi, jos sitä tarvitsee käytännössä. Monet normaaleilla tunneilla "liian puheliaat" oppilaat kirjoittavat kiltisti moottoriopista monta sivua vihkoonsa, koska se kiinnostaa heitä.

Oma näkemykseni on, että valinnaiset aineet ja erityisesti taito-ja taideaineet rauhoittavat muuta opetusta. Kun on päässyt tekemään sitä mistä pitää, jaksaa taas opetella vähän sellaistakin, mistä ei niin välittäisi.

Paitsi oppiaineiden yhteistyö, mutta myös opettajien yhteistyö on voimavara, jota ei ole käytetty kouluissa, ainakaan oikein. Opettajilla olisi paljon ideoita, miten opetusta voisi toteuttaa, jos olisi aikaa miettiä ja suunnitella jotain erilaista joskus muulloin kuin iltaisin. Opettajille voisi "työajalla" olla palavereita, jossa pienissä ryhmissä pohdittaisiin opetusta ja ehkä kehitettäisiin jotain muuta. Pitäisi siis olla aikaa seisahtua kaiken kiireen ja hälinän keskellä ja kysyä onko tämä hyvä tehdä näin ja voisimmeko mekin innostua jostain uudesta ideasta.

Ja sitten oppikirjat ohjaavat opetusta aika lailla. Jos jotain uudistusta haluttaisiin läpi esimerkiksi opetustapoihin, niin opettajan oppaisiin vain vinkkiä niistä.

Opetuksen sisältöjä myös pienemmäksi. Nyt esimerkiksi matematiikassa mennään joka vuosi kolmannesta luokasta yhdeksänteen kauhealla kiireellä esimerkiksi murtoluvut, mutta ikinä asiaan ei ole aikaa syventyä oikein kunnolla ja varmistaa, että kaikki oppilaat ovat ymmärtäneet käsitteet. Ennemminkin pitäisi tehdä niin, että olisi laajempia kokonaisuuksia, jotka opiskeltaisiin kunnolla ja niihin olisi varattuna tarpeeksi aikaa. Silloin erilaiset projektit ja vaikkapa lahjakkaiden eriyttäminen voisi olla mahdollista.

Kyllähän kyläkoulun opettaja Freinet sai nykyisen opsin toimimaan käytännössä jo heti sotien jälkeen. Painokoneen tilalle vaan on tullut tietokone ja kaitafilmikameran tilalle videokamera. Mutta vaatiihan tuo homma sen verran paneutumista, että marginaaliin taitaa valitettavasti jäädä.

Alemmilla luokka-asteilla koulupäivän pituutta voisi jatkaa, jolloin iltapäivähoidon tarve vähenisi. Mediakasvatuksen opetus tulisi lisätä oppiaineeksi, jolloin lasten ja nuorten medialukutaito kehittyisi ja nuoret oppisivat suhtautumaan mediaan kriittisesti mutta samalla hyödyntämään sen mukana tuomia mahdollisuuksia. Nyky-yhteiskunta on tietoyhteiskunta, joten medialukutaidon tarve on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää.

Pakollinen ruotsinopetus pois.

Joka vuosi meillä menetetään yhden ikäluokan monipuolinen kielitaito, kun ikäluokallinen peruskoululaisia aloittaa ruotsinkielen opinnot sen sijaan että voisivat aloittaa valinnaisen kielen opinnot.

Minun lapseni - kuten lukemattomien muidenkin vanhempien - on joutumassa uhraamaan yhden kielen opintoihin tarvittavan työmäärän oppiakseen täysin hyödyttömän poliittisin perustein pakotetun kielen. Lapsella on käytettävissä tuo aika elämässään vain kerran, joten vahinko on peruuttamaton.

On myös turhaa perustella pakollista ruotsinoppia sanomalla jotain työelämän vaatimasta ruotsinkielestä. Sitä selitettiin meillekin 80-luvulla ja sen olemme jo havainneet silkaksi valheeksi. Olen tehnyt töitä asiantuntijatehtävissä monikansalliselle yritykselle ja parille kotimarkkinoilla toimivalle pienemmälle firmalle eikä yhdessäkään ole kukaan kysellyt ruotsin perään saati että sitä jossain tarvitsisi. Englanti on välttämätön, saksasta olisin pariin kertaan hyötynyt jos olisin osannut. Kaikki minun tuntemani ruotsia vaativat työpaikat ovat enemmän tai vähemmän naimisissa julkisen sektorin kanssa ja tarve on jokseenkin puhtaasti juridista alkuperää, eli korjattavissa lainsäädännöllisin keinoin.

On varmasti oikeasti ruotsin taitoa vaativia hommia, mutta enpä jaksa uskoa että yhteenkään niistä otetaan vastentahtoisella kouluruotsilla varustettuja, kun meillä on oikeasti ruotsia osaavia suomenruotsalaisiakin.

Tunnustuksellinen uskonnonopetus ei myöskään kuulu yhteiskunnan tehtäviin, sitä varten on seurakunnat ja pyhäkoulut ja muut vastaavat.

Taideaineet pitäisi niputtaa yhteen taitoaineiden kanssa ja lisätä niiden keskinäistä valinnaisuutta. Piirustustunnilla istuminen oli yhtä tuskaa mutta teknisen työn tunneilla oli hyödyllistä, hauskaa ja opettavaista nikkaroida. Jollain toisella tuska oli epäilemättä toisin päin. Sama pätenee musiikkiin, epämusikaaliselle lisämusiikintunnit ovat varmasti täyttä piinaa. Niinpä niistäkin olisi hyvä saada ainakin osa vaihtokelpoiseksi jonkin toisen tai(de/to)aineen kanssa.

Liikunnassa pitäisi voida valita kilpailulajien ja ei-kilpailullisen liikunnan välillä, ettei tapeta niiden keskivertoa heikompien liikunnan iloa.

Mutta pahin epäkohta on alussa mainitsemani pakotettu kielivalinta: ruotsi ehdottomasti valinnaiseksi. Kannatan Kiepo D:tä ilman tarpeetonta subjektiivista oikeutta joka tässä taloudellisessa tilanteessa tarkoittaa efektiivisesti sitä että kaikki istuvat edelleen vaihtoehtojen puuttuessa ruotsintunneilla. Aina löytyy yksi subjektiivisen oikeuden käyttäjä.

Mielestäni tuntimäärän lisääminen nykyisestä on erittäin hankalaa. Koululaisten koulupäivä ei lopu siihen 6-8h, minkä he viettävät koulussa, vaan se jatkuu vielä kotona läksyjen ja kokeisiin luvun muodossa. Lisäksi pitäisi harrastaa ja pitää huolta fyysisestä kunnosta. Siinä on tekemistä jo monella aikuisellakin. Lisäksi kaikki koulumatkat eivät ole 5min luokkaa, vaan varsinkin kauempana saattavat koulumatkat venyä tunninkin mittaiseksi. Eli koulupäivästä tulee varsin pitkä.
Kuitenkin haluttaisiin lisää opetusta ja mm. haluttaisiin lisätä suomalaisten kielitaitoa. Tässä onnistuttaisiin muuttamalla pakkoruotsi valinnaiseksi tai että sen tilalla voisi lukea saksaa, venäjää, ranskaa tai espanjaa, mikäli kunta/koulu sen voi tarjota (aika moni voikin tarjota jo saksan/venäjän). Tällöin kielitaito lisääntyisi ilman että tarvitsisi lisätä tuntimääriä, eikä tarvitsisi tuhlata resursseja siihen että opetetaan ruotsia henkilöille joilla on huono motivaatio lukea sitä (mistä seuraa vielä suurempi resurssihukka, sillä sijoitetuille resursseille ei juuri saada vastinetta).

Lisäksi ryhmäkokoja ei saa kasvattaa ylisuuriksi.
Jos välttämättä halutaan lisätä tunteja, niin voisivatko ne olla sellaisia joilla oppilaat voisivat tehdä vaikka omia läksyjään ja mahdollisesti saada samalla apua hankalilta tuntuvien tehtävien tekoon. Tällöin oppilaan saama opetus lisääntyisi juuri siinä aineessa missä hänellä olisi hankaluuksia.

Lisää vapautta esim. liikunnassa pakkohiihdon ja luistelun rinnalle vapaaehtoista kävelyä tai vaikka ns. tossupalloa.

Onkohan esim. virkkauksen opettaminen tekstiilityössä tai ompelukoneen ajokortti ihan välttämättömiä.

Pakkoruotsi myös vapaaehtoiseksi.

Suomen perusopetuksessa on paljon hyvää jo nyt. PISA -tutkimukset osoittavat, että paljon on tehty oikein Suomen peruskoulussa, vaikka osa lastemme menestyksestä kansainvälisessä vertailussa johtuukin foneettisesti kirjoitetusta mutta valitettavan laiminlyödystä ja koulumaailmassakin huonoa arvostusta nauttivasta suomenkielestämme. Jokelan ja Kauhajoen traagiset tapaukset ja tutkimuksissa huonoksi todettu kouluviihtyvyys kertovat peruskoulumme ongelmista, jotka vaativat työryhmän huomiota.

Erityisesti poikien kouluviihtyvyyden
parantaminen vaatii kielipainotteisuuden
vähentämistä ja valinnaisuuden lisäämistä kieliopinnoissa. Pojille mieluisten aineita on voitava valita vastenmieliseksi ja tarpeettomaksi koetun pakkoruotsin ja mahdollisesti myös uskonnon sijaan. Äidinkielen ja englanninkielen on oltava kaikille vähimmäisvaatimuksena pakollisia. Ruotsinkielisille annettakoon oikeus halutessaan luopua suomen opiskelusta, kuten Ahvenanmaalla jo onkin.

Mikäli koulupäivää pidennetään, on kotitehtävien määrää vastaavasti vähennettävä. Nykyisellään Suomen kouluissa annetaan tietääkseni enemmän kotitehtäviä kuin esimerkiksi Ruotsissa.
On olemassa suuri vaara, että koulukiusaamisen ongelma pahenee vielä nykyisestäänkin koulupäivän pidentyessä. Ellei kiusaamisongelmaan puututa nykyistä paremmin, yhteiskunta maksaa siitä korkean hinnan yhä lisääntyvinä nuorten ihmisten mielenterveysongelmina ja varhaiseläkkeinä. Näin Suomessa on jo päässyt osin käynymäänkin. Nykyinen peruskoulu kantaa siitä mielestäni osavastuun.

Kritisoin ankarasti sitä, että Svenska Nu verkosto, Paavo Lipponen keulahahmonaan, painostaa työryhmää, vieraan valtion tukemana, tekemään ratkaisuja, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole suomalaisten etu vaan Ruoitsin valtion ja elinkeinoelämän ylivaltapyrkimykset Suomeen nähden. En hyväksy, että ulkomainen painostus ohittaa Suomen kansan enemmistön tahdon ja edun. En hyväksyisi vastavaa painostusta minkään muunkaan ulkovallan, kuten Venäjän taholta. Svenska Nu verkoston arvovalta ei riitä peittämään sitä avutonta onttoutta, joka sen lähettämän painostuskirjeen perusteluista kumisee. Paheksun myös sitä, että työryhmän sisälläkin on Svenska Nu -projektiin etukäteen sitoutuneita henkilöitä.

Työryhmän jäsenistä iso osa on todellakin jääviä tekemään työtään ryhmässä. Ainakin kaksi on jo kommentoinut työryhmän tuloksia, vaikka työ on vielä kesken. Miten voi olla mahdollista?!!?
Elinkeinoelämä suorastaan huutaa kielten osaajia, ja jotkut edelleen pitävät kynsin hampain kiinni pakollisesta ruotsista. Palkkiovirka?

Haluaisin kiinnittää huomiota vapaaehtoisen kieltenopiskelun tärkeyteen. Oppilaiden tulisi saada vapaasti valita annetuista vaihtoehdoista yksi tai kaksi pakollista kieltä. Pakkoruotsin opetus vie koko eliniäksi oppilaan motivaation ja ilon opiskella kieliä. Menetetty ilo ja kielteinen opiskeluasenne heijastuu koko koulunkäyntiin ja sitä on äärimmäisen vaikeaa myöhemmin muuttaa tai korjata. Äärimmillään pakkoruotsi aiheuttaa syrjäytymistä ja häiriökäyttäytymistä. Ruotsin kielen tarve on koko ajan vähenemään päin, eikä meidän lapsillamme pidä pelata poliittista peliä tekokaksikielisyyden säilyttämiseksi. Sen aika on ollutta ja mennyttä.

Olen sitä mieltä, että ruotsin kielen pakollisuudelle ei ole enää mitään perusteita nykymaailmassa. Oppilailla tulisi olla seitsemännellä luokalla mahdollisuus valita, opiskelevatko he esimerkiksi ruotsin, venäjän, saksan vai ranskan kieltä.

English could well be a National language in Finland. This way immigrants could avoid being forced to spend time on an, from European and global perspective, unnecessary language.
Swedish will continue to be strongly represented in Scandinavia, but there is of course a risk that Finnish as language in future will be reduced to an exclusive curiosity.
From an economical point of view this will however be a reality, although it is quite far in future before Finnish citizens and company’s are able to use English.

Jatkan samalla linjalla kuin edeltävät kommentit: pakkoruotsi ja tunnustukellinen uskonnonopetus pois. Ruotsin kielelle sama asema kuin muillekin valinnaisille ja oppilaalle kirjaimellisesti valinnan vapaus. Uskonnonopetuksen vetovastuu kirkolle ja näin vapautuvat oppitunnit taitoaineille kovein kovia oppiaineita kompensoimaan sekä uudeksi oppiaoneeksi tulevaisuusoppi, jotta menneisyyden virheistä opittaisiin, ja osattaisiin kantaa vastuu nykypäivästä.

Joudun vain toistamaan lähes kaikkien aikaisemmin kommentoineiden tapaan, että pakkoruotsi ja uskonnonopetus pois kouluista. Kommentointimme kiistattomasta yksimielisyydestä huolimatta tämä viesti ei tule vaikuttamaan päätöksentekoon, sillä kyseisillä oppiaineilla on riittävän vaikutusvaltaiset tukijansa.

Helsingin Tervetuloa kouluun -opas selvittää näin:

"Perusopetuksessa eri oppiaineiden kuten oman
uskonnon opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja
uskonnollisesti tunnustuksetonta. Uskonnon opetus
ei ole uskonnon harjoittamista. Uskonnon opetuksessa
korostuu oman uskonnon tuntemus.
Uskontoon perehtymiseen kuuluu tutustuminen
uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin.

Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten
jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia.
Koulu tiedottaa lukuvuoden alussa oppilaiden
huoltajille koulussa järjestettävistä uskonnollisista
tilaisuuksista ja niiden sisällöstä."


Helsingin esitteessä kerrotaan myös koulun uskonnollisisa tilaisuuksista, mitä ei yleensä muualla tehdä, vaikka niitä yleensä onkin. Eli siitä tiedottamisesta plussapisteet, että voi varautua välttämään niitä; plussia ei niinkään itse tilaisuuksista.

Tuo kuvattu tilanne herättää kysymään, että jos "oman uskonnon" opetus on "uskonnollisesti tunnustuksetonta", miksi koulun muussa toiminnassa pitää olla "uskonnollisia tilaisuuksia" jotka aivan ilmeisesti sitten kuitenkin ovat tunnustuksellisia... Eikö olisi loogista, että eniten tunnustuksellisuuden vivahdetta olisi, jos olisi, siinä "oman uskonnon" opetuksessa, joka on rajatulle kohderyhmälle, eikä suinkaan ihan yleisessä koulun toiminnassa, josta perhe sen uskonnollisten tilaisuuksien kohdalla sitten joutuu ilmoittamaan poisjääntejä?!

Koulun olisi syytä lopettaa uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen. Ne eivät kuulu koulun tehtäviin. Koulu voisi silti vaikka antaa tiedottaa eri seurakuntien koululaisille (ja vanhemmillekin) järjestämistä tilaisuuksista, kuten jumalanpalveluksista yms..

Suomella on varaa pidentää koulupäivää lähemmäs eurooppalaista tasoa.

Alakoulussa opiskellaan nykyisin 19-24 viikkotuntia eli oppilaiden koulupäivä päättyy puolenpäivän aikoihin. Iltapäiviin mahtusi hyvin valinnaisia taide- ja taitoaineita.

Yläkoulussa oppilaat opiskelevat 30 viikkotuntia, siis kuusi tuntia päivässä. Yläkouluun mahtusi hyvin kaksi valinnaista taideainetuntia lisää. Tämä mahdollisuus on jo nyt kahden A-kielen lukijoilla. Tasapuolisuuden nimissä tulisi kaikkien yläkoululaisten saada opiskella 32 viikkotunia. Käytännössä siis 8-14 / 9-15 kolmena päivänä ja kahtena päivänä 8-15 / 9-16.

Valinnaiset taideaineet toisivat lisää viihtyvyyttä koulupäiviin. Koulupäivät eivät tuntuisi niin raskailta, kun olisi tunteja, joissa voisi rauhassa ilmaista itseään, kehittää luovuuttaan ja sosiaalisia taitojaan sekä purkaa murheitaan.

Taide- ja taitoaineissa kehitetään yleissivistyksen lisäksi ongelmaratkaisukykyä, kädentaitoja ja tunne-elämän hallintaa. Ne ovat terapeuttisia aineita, jotka antavat onnistumisen elämyksiä ja hyvää mieltä. Lisäksi on todettu, että ne auttavat oppimista muissa aineissa.

Jotkut löytävät niiden kautta tulevan ammattinsa, jotkut elinikäisen voimia antavan harrastuksen.

Nykyinen tilanne, jossa kaikille yhteinen taideaineiden opetus loppuu jo 7-luokalla, on kestämätön.

Lyhyestä virsi kaunis: pakkoruotsi pois. Enemmistö kansasta haluaa siitä eroon. Käsittääkseni elämme demokratiassa ja nähtäväksi jää, onko se vain näennäistä.

30 vuoden yrityksen ja erehdyksen jälkeen sain mielestäni rakennettua toimivan koulupäivän. Aamulla oppilaat saattoivat tulla tukiopetukseen, viimeistelemään kotitehtäviään tai tietokoneelle. Aamupäivällä oli kaksi tuntia perinteistä oppilaskeskeistä upseeriopetusta niissä sisällöissä joihin se sopi. Sitten puolen tunnin lepotauko ja ruokailu. Sitten kahden tunnin toiminnallista pienryhmissä opiskelua sellaisissa sisällöissä, joissa tarvitaan välineistöä. Sitten puolen tunnin lepotauko. Lopuksi liikuntaa, valinnaisaineita tai kerhotoimintaa. Aika vaihteleva päivä, mutta toiminnallinen opetuksen suunnittelu vaatii niin suurta paneutumista opettajalta, ettei malli tule koskaan leviämään. Minäkin väsyin ja siirryin toimistohommiin.

Oman uskonnon opetus olisi syytä lopettaa. Seurakunnat voivat järjestää sen itse omalla kustannuksellaan. Oman uskonnon opetus, uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen ja uskonnollisten sisältöjen tuominen mukaan koulun omiin tilaisuuksiin aiheuttavat syrjiviä tilanteita koulutyössä. Etiikan ja moraalisisältöjen opiskeluun sopii mielestäni parhaiten katsomuksellisesti neutraali oppiaine, kuten elämänkatsomustieto. Säästyneet tunnit pitäisi käyttää mediakasvatuksen, taideaineiden ja liikunnan opetukseen.

Koulujen kielten opetuksen tulisi nojata valinnan vapauteen. Se motivoi paremmin kuin pakko. Muutenkin kielten opetuksen pitäisi perustua pedagogiikkaan eikä kielipolitiikkaan.

http://ryyti.blogspot.com

Ovatko nykyiset oppiaineet tarpeellisia?

Pariisin liepeillä oleva Disneyland ottaa Suomesta 200 nuorta kesätöihin 2010.

Kielitaitovaatimuksena on
englanti,
ranska,
espanja,
saksa ja
italia.

Joukosta puuttuukaan Suomen tärkein ja eniten luettu vieraskieli eli RUOTSI.

Siinä on hyvät viitteet siihen, minkälaista kielitaitoa täällä todellisuudessa tarvittaisiin.

Tämän päivän peruskoulua leimaa oppilasaineksen voimakas heterogeenisuus. On tähtitieteestä kiinnostuneita matemaatikoita, kielistä innostuneita maailmankansalaisia sekä tietysti autojen korjaamisesta pitäviä ”rasvanäppejä”. Perusopetuksessa on lisäksi suuri, jatkuvasti kasvava, joukko erityistä tukea kaipaavia oppijoita, joille koulunkäynti nykymuodossa tuottaa suurta tuskaa sekä vaikeuksia. Jotta peruskoulu säilyisi tehokkaana sekä tasapuolisena oppimisympäristönä, tulisi uudessa tuntijaossa huomioida näiden erilaisten oppijoiden tarpeet.
Ratkaisuna haastavaan tilanteeseen on yksinkertaisesti perusopetuksen valinnaisuuden selkeä lisääminen. Oppilaan itse rakentaessa lukuisista valinnaisista kursseista sekä oppiaineista koostuvaa lukujärjestystään, on hänellä oikeasti tunne oman elämänsä hallinnasta. Oppilasta motivoi, kun hän saa keskittyä mahdollisimman paljon aineisiin mistä hän on kiinnostunut. Luonnollisesti tarvitaan monista aineista pakollisia ”peruskursseja”, joilla varmistetaan esim. matematiikan, äidinkielen tai vaikka vieraiden kielten keskeiset sisällöt sekä tietysti mahdollisuus tasapuolisuuteen jatko-opintoihin siirryttäessä. Valinnaisuutta voisi oppilailla olla jopa puolet lukujärjestyksen kokonaisuudesta. Käytännön oppiaineiden: teknisen työn, kotitalouden, kuvataiteiden ja vaikka tekstiilityön monipuoliset kurssit antaisivat aivan uutta sisältöä ja myös motivaatiota opiskeluun, tämä antaisi myös syrjäytymisvaarassa oleville nuorille uudenlaisia mahdollisuuksia selviytyä perusopetuksesta ”puhtain paperein”. Koulun kurssit voisivat sitoa nuorta myös työelämään, eri yritysten kanssa suunnitellut projektit loiventaisivat työelämän sekä koulun välistä kuilua. Lahjakkaat, normaaliopetuksessa usein turhautuvat, nuoret saisivat mahdollisuuksia kehittää omia taitojaan esim. luonnontieteiden erilaisilla ”syventävillä” kursseilla. Tulevaisuuden peruskoulun tulisi olla suvaitsevainen sekä tasapuolinen kaikille sen jäsenille, antaa positiivisia kokemuksia monipuolisesta oppimisesta sekä valmentaa taitavia kansalaisia yhteiskunnan hyödyksi.

OPH:n sivuilta löydetty:
"Kielitivoli":
"Näyttää siltä, että monet oppilaat ja huoltajat uskovat englannin ja kotimaisten kielten taidon antavan riittävät valmiudet suoriutua työelämän ja henkilökohtaisen elämän kielitaitoa edellyttävistä tilanteista."--
"Jotta maassamme voidaan turvata monipuolinen kielivaranto, on tärkeää, että ERI kieliä opiskellaan jo peruskoulussa. "
Näin siis kirjoittaa OPH.
Ensimmäinen väitehän ei pidä paikkaansa!
Kyllä huoltajat haluavat lasten opiskelevan kieliä monipuolisesti, mutta lainsäädäntö lähtee yksipuolisesta tarjonnasta.
Valtio itse estää monipuolisen kieltenopiskelun pakottamalla kaikki oppimaan juuri ruotsia.
Ruotsi on lain mukaan yksiselitteisesti absoluuttisen pakollinen.
Ruotsille siis pitää saada vaihtoehtoja.
Jopa EK:n koulutusjohtajan mielestä kaikille pakollinen ruotsi on tulppa muiden kielten opiskelun tiellä (Mtv3 ohjelma 45 minuuttia 27.1.)
Ehdotankin perusopetuslakiin seuraavaa muutosta:
Poistetaan turhana mainintana "toinen kotimainen" kaikille yhteisten aineiden luettelosta.
Puhutaan johdonmukaisesti äidinkielestä ja vieraista kielistä.
Ruotsi on suomenkielisille vieras kieli ja EUn tilastoissa ruotsi katsotaan Suomen opetusjärjestelmässä vieraaksi kieleksi. Siis pois "toinen kotimainen" sotkemasta asioita.

Ovatko nykyiset oppiaineet tarpeellisia?

Ruotsinkielen pakollisuudelle ei ole kestäviä perusteita peruskoulussa. Nykyinen lainsäädäntö, joka vaatii ruotsinkielen taidon tietyissä viroissa, on pakollisen ruotsinkielen ainoa peruste. Mielestäni ruotsinkielen pakollisuudesta voitaisiin luopua ja kieli muuttaa vapaaehtoiseksi. Samalla kielitaitovaatimukset pitäisi yksikielisissä kunnissa poistaa. Vapaaehtoisuutta kielten opiskeluun!

Viimeinen Spotlight tv-ohjelma osoitti, miten tärkeää olisi osata suomea Suomessa. Se on kuitenkin se kieli, jolla Suomi toimii.
Kaksikielisyyden aiheuttamat kulut vuosittain on pois tarpeellisilta aloilta joten on helpompaa opettaa muutamalle ummikolle suomi kuin pakkoruotsittaa (mikä ei edes toimi) koko kansa!
Lyhyen siirtymäajan jälkeen poistuu lukuisat ongelmat ja voimme todeta olevamme rikkaita. Nythän kuulemma kaksikielisyys köyhdyttävänä tekijänä on sitä.

Suomen kielilaki on muutettava EU kielipolitiikan mukaiseksi, kuten esimerkiksi ruotsissa on tilanne.

Eli äidinkielen lisäksi on vapaus valita esim EU kielistä vieraat kielet mitä opiskella, ruotsi toki mukana näissä kielissä.

Kun on motivaatio kunnossa ovat myös oppimistulokset myös ruotsin osalta jatkossa paljon paremmat kuin tänäpäivänä. Lienemme kaikki yksimielisiä siitä että ruotsin kielen opetus ei nyt ole enää kunnossa, ja parannuskeino ei ole lisätä pakkoa ja dismotivaatiota, pedagogian perusteista siis on kysymys??

Suomen kieleen eli äidinkieleen tulisi panostaa jatkossa huomattavasti enemmän! Vielä 1970-luvun loppupuolella niin ala- kuin yläasteella äidinkielen opetukseen kuului kieliopin lisäksi lukeminen kuin myös kirjoittaminen. Silloin ei opetussuunnitelmaa ollutkaan laadittu niin nopeatempoiseksi kuin tänä päivänä. Nykyisin opettajilla ei ole mahdollisuutta opettaa perusasioita eli juuri lukemista ja kirjoittamista. Seuraukset ovat näkyvillä: osa jopa ysiluokkalaisista ei osaa kunnolla lukea / kirjoittaa! Eikö opetusministeriön tulisi kiinnittää tähän huomiota? Kuinka nuori pärjää globaalissa maailmassa em. eväiden puuttuessa? Miksi opetussuunnitelmaa pitää alkaa radikaalisti muuttamaan? Mitä hyötyä uusista, hienoista oppiaineista on peruskoulutasolla? Jokin taideaine esimerkiksi? Sitä varten on olemassa taidekoulut! Peruskouluissa annettakoon perusopetusta, joka antaa valmiudet jatko-opintoihin.

Lisäystä: nykyisellään opetettava kuvataide on sinällään riittävä, ei tuntimäärää mielestäni tarvitse lisätä. Sen voi valita halutessaan valinnaiseksi 8- ja 9.luokalle. Nuoria pitää kannustaa liikunnan pariin, mutta "pakkoliikunta" aiheuttaa monille vastenmielisyyden sitä kohtaan. Moni varmaan muistaa omat kouluajat?? Eli liikuntaan monipuolisempaa tarjotinta eikä aina niitä samoja juttuja: jääkiekkoa, luistelua, hiihtoa jne. Eikö pääasia olekaan, että nuoret ylipäätään liikkuvat? Jos liikuntatunnit olisivat mielekkäämpiä, nuorten kuntotaso olisi kenties parempi.

Pakkoruotsi pois.

Oma esimerkkini kuvaa nykyistä tilanne hyvin:
Peruskoulussa ja lukiossa suoritin ruotsin kiitettävillä numeroilla.
Vaikka lähimpään kaksikieliseen kaupunkiin on matkaa vain 30 kilometriä, en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa olisin tarvinnut tuota kieltä. Voin vain kuvitella kuinka suuri todennäköisyys tuollaiselle tilanteelle on Itä-Suomenssa. Nyt kouluruotsin opiskelusta on kulunut niin kauan, että en ruotsia osaisi, vaikka tarve sille tulisikin. Kielitaito unohtuu, jos sitä ei käytä aktiivisesti. Sen takia ruotsin pakollinen opiskelu on suurimmalle osalle suomalaisista hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa.

Suomen peruskouluissa tulisi keskittyä pitkäjänteisesti kokoamaan oppiaineista arjentaitoja kasvattavia kokonaisuuksia. Aineopetusjärjestelmässä näkyy valitettavan usein erilaisten "ulkoisten" tahojen vaikutus opetussuunnitelmien sisältöihin, milloin on painotus terveystiedossa, kielissä tai luonnontieteissä . Monet painotukset ovat syntyneet sinänsä tärkeiden havaintojen perusteella, mutta taito luoda pitkää ja kestävää kokonaisuutta on puuttunut. Kaikkein oleellisinta mielestäni on saada opetukseen "elämän maku" ja vastata suoraan arjen vaatimuksiin rakentamalla oppimisesta yhdistäviä kokonaisuuksia. Viihtyminen on mielestäni pitkälti kiinni opiskelun tarpeellisuuden ymmärtämisestä ja tämä ymmärrys kasvaa oppisisältöjen ja elävän elämän kohtaamisesta.

Tänään on tärkeää ymmärtää ihmisen ja luonnon välinen yhteys ja maapallon kantokyky. Kestävän kehityksen opetus ja suunnitelmat tulee ottaa koulumaailman lähtökohdaksi. Me olemme osa maapalloa.Luonnon kunnioittaminen, sen lainalaisuuksien kunnioittaminen,ekologisesti kestävä toiminta tulisi oppia jo peruskoulusta ja kodin esimerkistä. Kesstävän kehityksen=ympäristövastuullisuuden=ympäristökasvatuksen tulisi olla näkyvässä roolissa perusopetuksen sisällössä ja toiminnassa. Luontoretkiä, aktiivista toimintaa oman ympäristön vaalimiseksi, Vihreä Lippu-ohjelma kaikkiin kouluihin ja päisäkoteihin.

Valtaosa oppilaista viihtyy koulussa hyvin. Murrosikäisen tulee vastata kyselyihin, että hän ei koulussa viihdy. Kyselyihin ei siis sellaisenaan ole uskominen.

Viikottaista tuntimäärää ei tule lisätä. Kotitöineen oppilaan koulupäivästä tulee muuten liian pitkä. Vapaaseen harrastustoimintaan pitää jäädä aikaa.

Tuntijakoa olisi syytä muuttaa. Koulun tulisi ennen muuta huolehtia siitä, että oppilas pystyy toimimaan elämän arjessa. Ruotsin kielestä tulisi tehdä valinnainen aine muiden kielten rinnalle. Terveystieto pitäisi poistaa pakollisten aineiden joukosta; läpäisyperiaate antaa riittävät tiedot.

Matematiikkaa opetetaan aivan liikaa. Peruslaskut pitää jokaisella toki olla hallussa, mutta laajempi oppiminen voisi hyvin tapahtua vasta yliopiston tiiviillä kursseilla. Mielestäni kaksi viikkotuntia luokalla (7-9) olisi sopiva annos matematiikkaa. Missä nykyisin opetettavia asioita tarvitaan?
Sisällöt uusiksi!

Lisää tunteja pitäisi saada taideaineisiin. Yläkoulun kaikilla luokilla (myös 8-9) joka oppilaalla tulisi olla pakollisena musiikkia tai kuvaamataitoa. Kirjallisuuden opetusta pitäisi lisätä. Nykyisellä tuntimäärällä ei edes Suomen kirjallisuus tule tutuksi - puhumattakaan muun maailman teksteistä. Pakkomatematiikkaa vähemmän ja kulttuuria tilalle!

Ulkosuomalaisena jo 40 vuotta eläneenä en todellakaan ymmärrä miksi Suomen koululaisten pitää opiskella pienen naapurimaansa kieltä pakollisena aineena. Olisi jo aika saattaa tuo ruotsinkieli valinnaiseksi, niille jotka sitä tarvitsevat. En myöskään voi käsittää mitä yleissivistävää vaikutusta ruotsin kielellä on verrattuna muihin kieliin. Panostusta suurempiin ja tärkeämpiin kieliin joilla pärjää joka paikassa tarvitaan, englanilla pärjää hyvin Ruotsissakin.

Kuvataidetta lisää kouluun! Pakkoruotsi sekä tunnustuksellinen uskonnonopetus pois peruskoulusta! Terveystieto yhdistettävä liikunnan opetukseen ja liikunnasta tehtävä kaikille hauskaa yhteisöllistä toimintaa!

Kuvataide pätevästi opetettuna antaa onnistumisen ja itseilmaisun hetkiä, jotka ovat harvassa nyky-peruskoulussa. Ainetta tulisi opettaa pakollisena kaikilla peruskoulun luokka-asteilla sekä sitä tulisi opettaa aina pätevä aineopettaja tai luokanopettaja, joka on lukenut kuvataidekasvatusta sivuaineena. Lisäksi kuvaamataidon tunneilla opetellaan medialukutaitoa, joka on nykypäivän kuvatulvan keskellä selviytymisehto. Muutenkin kuvaamataito valmistaa oppilaista kriittisiä ja toiminnallisia yksilöitä. Taide auttaa myös läpikäymään asioita ja purkamaan kokemuksia lisäten henkistä hyvinvointia sekä parantaa ryhmän ilmapiiriä.

Ruotsin opiskelu vie turhaan resursseja oppilaitoksilta ja oppilailta. Oman uskonnon tunnustuksellinen opetus jakaa oppilaita eri ryhmiin eikä näin edistä yhteisöllisyyttä kouluympäristössä. Uskonnonopetuksen tulisi esitellä yleissivistävästi kaikkia uskontoja. Etiikkaa ja moraalia tulisi käsitellä länsimaisen filosofian kautta, eikä teologisesta näkökulmasta. Näin kaikille oppilaille esiteltäisiin kaikille yhteiset länsimaiset arvot.

Liikunnassa korostuu nykyään liikaa suorittaminen. Liikunta voi myös olla mukavaa kaikille ja peruskoulussa tulisi keskittyä lähestymistapoihin, joiden avulla jokainen löytäisi itselleen mukavia liikkumisen tapoja huolehtia kunnostaan. Terveystieto on tärkeää, mutta sen opettaminen liikunnan yhteydessä varmasti auttaisi oppilaita oppimaan. Terveystieto kirjoista lukemalla voi jäädä tiedoksi, jonka oppilas ehkä muistaa, muttei käytännössä tiedä, kuinka ongelmilta vältytään. Oppilaalle käytännön ratkaisut tulisivat huomattavasti selvemmiksi, jos opettaja esimerkiksi selkävaivoista selittäessään samalla oppitunnilla esittelisi jumppaliikkeitä, jotka auttavat selän kunnossapitämisessä.

Tämänhetkinen koulumalli on kiireinen. Tunnit ovat jakautuneet eri oppiaineisiin käsittämättömän rikkonaisesti. Kouluista riippuen jonkinlaista yhteistyötä ainerajojen ohi tehdään mutta pääsääntöisesti yhteistyö on vähäistä.
Puhun itse kuvataiteen puolesta ja näen välttämättömänä tuntimäärien jakaantumisen järkevämmin eri aineiden kesken. Kuvataiteessa tuntien vähäisyys ja niiden ripottelu pariin pikkupätkään pitkin viikkoa sotii kuvataiteen kokonaisoppimisen luonnetta vastaan. Kuvataiteen oppiminen liittyy vahvasti sosiaaliseen kehittymiseen, oman kulttuurin hahmottamiseen ja ymmärtämiseen sen peruskivijalan: silmän ja käden yhteistyön kehittämisen lisäksi. Kuvataiteen tunteja tarvitaan kipeästi lisää sekä yläkouluihin että alakouluihin pätevien kuvataideopettajien pitämänä. Järkevästi jakaantuneet tuntimäärät antavat mahdollisuuden rikkaaseen yhteistyöhön ainerajojen yli. Riittävien tuntien sisällä aineisiin liittyviin asioihin keritään perehtymään ja sen lisäksi tekemään yhteistyötä muiden aineiden kanssa.
Taideaineiden opetus tulee olla peruskoulun tehtävä. Nykyinen tapa, jossa taideaineiden opiskelu jää pääsääntöisesti harrastusten varaan ei sovi yhteiskuntaan jossa jokaisella oppilaalla tulisi olla mahdollisuudet yhdenvertaiseen kehitykseen. Nykyinen tilanne peruskouluissa, varsinkaan kuvataiteen osalta ei anna oppilaille mahdollisuuksia oppia edes osaa opetussuunnitelmaan kirjatuista tavoitteista.

Tuntimäärää ei pidä lisätä. Pisa-tutkimukset ja Suomen teknologiakehitys kertovat, että suomalainen koulujärjestelmä on onnistunut. Miksi lapsilta ja nuorilta pitäisi vaatia vielä lisää, jotta suomikuvaa saataisiin kiillotettua maailmalla? Millä rahalla pidemmät koulupäivät toteutettaisiin? Tuntikehystä leikataan rajusti kaikkialla ja koulutoimi on säästänyt edellisestä lamasta läpi nousukauden uuteen taantumaan saakka. Tiiviit, siedettävän pituiset työpäivät ovat ainoa (?) etu opettajan työssä; jos nekin vietäisiin pois, vaihtaisi moni alaa eikä opettajankoulutukseen olisi enää entisenlaista tunkua. Ei ole kovin kunniallinen ratkaisu venyttää koulupäiviä ja tehdä kouluista lasten ja nuorten säilömispaikkoja. Lisäksi uusi erityisopetuslaki tuo ongelmansa: yhä enemmän integroidaan erityisoppilaita ns. normaaliluokkiin. Pidemmät koulupäivät ja erittäin heterogeeniset ryhmät (yleensä vielä liian suuret)ovat toimimaton yhtälö. Mikä logiikka piilee siinä, että samalla, kun opetusministeriössä valmistellaan Suomen koulutusjärjestelmäm myyntiä ulkomaille, täällä mietitään kuinka muuttaa hyväksi havaittua käytäntöä? Meillä suomalaisilla tulisi olla tarpeeksi itsetuntoa ja selkärankaa luottaa omaan järjestelmään ja napata kenties jostakin mallista jotain meille, ei kopioida yksioikoisesti pohtimatta onko uudistuksessa järkeä vai ei. Ystäväperheemme on asunut Yhdysvalloissa useita vuosia. Siellä koulupäivät ovat pidemmät, mutta ne on jaoteltu niin, että aamupäivällä ovat yleensä reaaliaineet, kielet ja matematiikka. Valinnaisuus toteutuu iltapäivisin. Silloin on mahdollista koulun koosta riippuen valita tietty määrä pakollisia ja runsain määrin vapaaehtoisia lähinnä taito- ja taideaineiden tunteja/kursseja/kerhoja. Pakollisilla tuntilisäyksillä saadaan vain keinotekoista "liirum-laarumia" täytteeksi. Monet lapset ja nuoret haluavat iltapäivisin omiin harrastuksiinsa, osa niistäkin erittäin tavoitteellisia (esim. musiikkiopistot, eräät urheiluseurat). Lisäkurssit pohjautuisivat sekä oppilaan että opettajan vapaaehtoisuuteen. Toivon, että motiivina ei olisi pelkkä uudistaminen uudistamisen vuoksi, jos nykyinen systeemikin on alati muuttuvassa maailmassa hyvä.

Pakkoruotsi ehdottomasti valinnaiskieleksi kaikilla koulutustasoilla. Suomen mallia ei mikään muu maa ole ottanut eikä tule koskaan ottamaan. On häpeällistä, että aliarvioidaan ja nöyryytetään suomenkieliset oppilaat ja vanhemmat, meille on annettava vapaus valita ruotsin tilalla myös joku muu kieli. Pakko ei tuota tulosta - ei ole tuottanut eikä tule tuottamaan. Päinvastoin.

"Toinen kotimainen" ei ole mikään kieli. Se on poliittinen termi ja sellaista ei pidä sotkea opetukseen. "Toinen kotimainen"-kieltä ei ole olemassakaan. Nimi oikaistava ruotsin kieleksi, joka on suomenkielisille vieras kieli ja se on saatava valinnaiseksi koulujen kieliohjelmassa.

Elämälle on hyväksi oppia nauttimaan taiteesta ja oppia ymmärtämään taide ihmisen tapana kommunikoida ja antaa muoto monenlaisille, aivan oleellisen tärkeillekin asioille ihmisen elämässä. Nykyisen peruskoulun opetussuunnitelman mukaan pääosa lasten taidekasvatuksesta tapahtuu alakoulussa. Tunteja on ja luokanopettajat pystyisivät integroimaankin taideopetustaan muihin opettamiinsa aineisiin, mutta kovin monilta luokanopettajilta puuttuu substanssi taideopetukseen. Muutama opintopiste pakollisia taideopintoja opettajakoulutuksessa ei riitä, sillä taideopetuksessa ei opeteta faktoja, jotka voisi nopeasti omaksua, vaan taiteen avulla harjoitetaan tuntemisen, ajattelun ja ymmärtämisen taitoja. Jotta taidetta pystyy opettamaan, on opettajan itse koettava taide merkityksellisenä asiana omassa elämässään.
Ratkaisu voisi olla taideaineiden aineenopettajien päästäminen opettamaan alakoulun puolelle esim. neljännestä luokasta eteenpäin.

Alakoulun taideopetusta voisi kehittää muutenkin. Taideopetusta on ajateltu lähes yksinomaa tekemisen opettamisena, taiteen vastaanoton opetuksen on ilmeisesti ajateltu sujuvan siinä ohessa. Siksi ehdotan, että suomalaisten peruskoulujen jokaikinen luokka viettäisi kerran kuussa KUUKAUDEN TAIDEPÄIVÄN, jonka tavoitteena olisi mm. harjoitella taiteen vastaanottoa ja siinä ohessa oppia ajattelemaan ja ymmärtämään taidetta olemasaolevana ja välttämättömänä ilmiönä yhteisessä maailmassamme. Samalla myös totutettaisiin lapset käymään näyttelyissä, museoissa, konserteissa, teatterissa, elokuvissa jne. Koulujen pitäisi tässä oppia hyödyntämään koulun ulkopuolista maailmaa ja näkemään mahdollisuuksia, joita jo on, mutta joita ei ole tullut mieleen käyttää.
Joka kuukausi ei tarvitse olla kyse mittavasta ‘taidepläjäyksestä’, mutta kerran kuussa pitäisi tarjota mahdollisuus erityiseen taidekokemukseen. Taiteellisen kokemuksen voi tarjota esimerkiksi huolella järjestetty yhteinen juhla, yhdessä katsottu korkeatasoinen elokuva, ohjattu kävelykierros kaupungilla, jonka aikana tutustutaan arkkitehtuurisesti arvokkaaseen rakennukseen tai kotikaupungin julkisiin veistoksiin, vierailu paikallisen kuvataiteilijan ateljeehen ja hänen teoksiinsa tutustuminen, paikalliseen kirjastoon meno ja kirjaston järjestämän nukketeatteriesityksen katsominen tai vaikka vierailu naapurikouluun, jossa kyseisen koulun voimin on valmistettu teatteriesitys. Ehkä oppilaat voisivat koota erityisen merkittävät taiteelliset tuotoksensa näyttelyksi, jolle järjestetään avajaiset puheineen ja maljan kohotuksineen. Kokemusten pitää jollain tavalla nousta koulun arjen yläpuolelle, niiden pitää olla sopivasti vaativia myös lapsille. Tärkeää olisi, että tapahtumalle annetaan status: lapset valmistetaan näihin taidekokemuksiin, kokemukset puretaan ja niitä käsitellään yhdessä jälkeenpäin. Tavoitteena olisi oppia keskustelemaan, kuuntelemaan muiden näkemyksiä ja perustelemaan omia. Samalla saatu kokemus ja ymmärrys taiteen merkityksistä syvenee. Tämä voisi tapahtua normaalissa, lukujärjestyksen mukaisessa taideopetuksessa, jota kuukauden taidepäivä ei korvaa.
Ehkä enemmän kuin rahaa ( sitäkin tarvitaan) kuukauden taidepäivän toteuttaminen vaatisii opettajilta innovatiivista ja kekseliästä asennetta. Opettajat voisivat vaihtaa ideoita sekä saman koulun että toisten koulujen kesken, oman koulun oppilaistakin voisi löytyä pitkällä omasa taideharrastuksessaan olevia, joidenkin oppilaitten vanhemmat saattaisivat innostua kehittelemään ‘kuukauden taidetapausta’ ja ehkä lähtemään mukaan itsekin. Työtä olisi, mutta vastineeksi opettajat saisivat uudenlaista näkökulmaa omaan opetustyöhönsä ja sekä lapset että heidän opettajansa saisivat mahdollisuuden laajentaa taidekäsitystään ja tutustua uusiin ilmiöihin koulun ulkopuolella. Koulut avautuisivat toisella tavalla ympäröivää yhteiskuntaa kohti.

Hyvää ei kannata kovin paljon muuttaa. Pisa-tulosten perusteella koulujärjestelmäämme on erinomainen tiedollisen osaamisen alueella; luonnontieteellisen, matemaattisen ja äidinkielen osaamisen suhteen. Jotakin kannattaisi kuitenkin tehdä. Kari Uusikylän joskus käyttämää vertausta lainatakseni: Koko suomalainen koulujärjestelmä on kuin Pisan kalteva torni. Kansainvälinen turistinähtävyys, mutta reippaasti kallellaan. Koulumme on kallellaan tietoon ja sitä pitäisi oikaista sosiaalis-emotionaaliseen suuntaan.Vertailun,kilpailun ja tehokkuusajattelun sijaan pitäisi vahvistaa yhteisöllisyyttä ja mielikuvitusta. Tähän päästäisiin esimerkiksi pysyvillä oppilas-opettajasuhteilla, kannustavalla sanallisella oppilasarvioinnilla ja monipuolisilla taito- ja taideaineilla, draamakasvatuksella ym.

Moneen kertaan tämä on jo mainittu, mutta tosiaan pakkoruotsi pitää saada jo pois. Juurihan uutisissa oli miten Suomessa mm. saksan, venäjän ja ranskan kielten opiskelu on vähentyny dramaattisesti. Onhan selvää, että harva opiskelija haluaa ottaa enää kolmatta kieltä opiskeltavakseen pakkoruotsin viedessä sen yhden opiskeltavan kielen ajan.

Ruotsin kieli valinnaiseksi, silloin sen valitsee asiaan motivoituneet opiskelijat eikä ruotsin opettajienkaan tarvitsisi enää opettaa "Jag heter Peter" -tason ruotsia vielä korkea-asteellakin.

Peruskoulun alaluokilla tuntien lisääminen on suotavaa, jolloin päivähoidon tarve vähenee. Oppilailla pitäisi jo tässä vaiheessa olla enemmän ns. ympäristöoppia, joka pitää sisällään omatoimista tiedonhakua, raporttien kirjoittamista ja ryhmätyöskentelyä. "Ala-asteen" uskonnonopetus on hyvin kaukana neutraalista, kun opettajien omat uskomukset vaikuttavat oppilaiden arvosanoihin. Ratkaisuna on uskonnonopetuksen poistaminen peruskoulusta ja siirtyminen ns. oppiin uskonnoista, joka voi olla osa historian opiskelua.

"Yläasteella" taas tuntimäärä on jo nykyisellään oppilaiden sietokyvyn rajoilla, joten tunteja ei tulisi missään nimessä lisätä. Ruotsin opetus pitäisi korvata vapaavalintaisen eurooppalaisen kielen opiskelulla, jolloin ruotsin opetuksen tasoa voidaan parantaa motivaatiotason noustessa. Luonnontieteissä selvät tasoerot ovat tulleet jo tässä vaiheessa esiin, ja moni oppilas on aidosti kiinnostunut esimerkiksi matematiikasta. Tämän takia oppilaita pitäisi jatkossakin pyrkiä jollain tavalla jakamaan tasoryhmiin osaamisen perusteella, jotta aidosti kiinnostuneiden opiskelu ei häiriinny ja opetus voi edetä nopeammin.

Kaiken kaikkiaan opetuksen pitäisi pyrkiä vapaaehtoisuuteen, jopa "ala-asteella". Motivaatio ei yhtään parane, jos kaikki pakotetaan ylimääräisille taideaineiden tunneille, mutta koulusta tulee kivaa, jos saa itse valita mitä ylimääräistä haluaa opiskella.

Koulut ovat liian isoja, ryhmissä on liikaa oppilaita. Sellainen luo turvattomuutta, varsinkin pienimpiin oppilaisiin. Kun saamme pakkoruotsin pois ja uskonnon myös vapaaehtoiseksi, meillä vapautuu myös opettajia uudelleenkoulutukseen. Opettajien koulutusta pitää myös tukea ja opettajien palkat saada kilpailukykyisiksi. Tarvitsemme lisää opettajia! Tarvitsemme pienempiä ryhmiä (14-20 oppilasta, ei enempää!), joissa ihmisillä on todellisia mahdollisuuksia ryhmätyöhön ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Liian isot ryhmät vieraannuttavat meitä toisistamme, ja se tekee kiusaamisesta ja välinpitämättömyydestä niin helppoa.

Taideaineita olisi painotettava ja oppimisessa voisi käyttää työpajoja, joita voisivat vetää opettajan kanssa yhteistyössä esim. paikalliset taiteilijat. Jos sellaisia valmiuksia ei löydy omalta paikkakunnalta, voisi kysellä naapurikunnista. Muutenkin yhteistyön pitäisi ylittää koulujen rajoja.

Taideaineiden opetus jo aikaisemmin aineenopettajalle. Yläasteella pitää opettaa kuvallisen ilmaisun perusteita, jopa sommittelua ei hallita ala-asteelta tultaessa.
Yläasteella voisi keskittyä soveltamaan ja ilmaisemaan monipuolisemmin, jos perustaidot olisivat ok.
Luokanopettajien kuvataidekoulutus on hyvin heterogeenistä ja valmiudet joskus kyseenalaiset ja asenteelliset.
Taidehistorian ja kuvallisen kulttuurin soveltava tietämys ja taito pitää olla kaikilla kuvataiteen opettajilla.
Suorittamista ja toteavaa toimintaa on kouluissamme ja elämässämme jo yllinkyllin, joten pois se taiteen opetuksesta. Taide ja sen harrastaminen, luominen, tutkiminen, ihmettely jne...tekee juuri meistä SIVISTYNEITÄ ihmisiä, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan ja kyseenalaistaa luutuneita valtarakenteita=arkipäiväisiä, turruttavia rutiineja. Elämä on mielenkiintoisempaa, kun on taiteen ystävä ja tekijä.

Koulutyöllä pitäisi olla mahdollisimman paljon kosketuspintaa "ulkomaailmaan": lähiympäristöön, päätöksentekoon, omien valintojen maailmanlaajuisiin vaikutuksiin. Tavoitteen tulisi olla kokonaisvaltainen kuva maailmassa - yksityiskohdat voi katsoa kirjasta tai googlesta sitten kun on tarpeen. Tärkeää on oppia miten maailma toimii ekologisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä ja missä ovat yksilön ja yhteisön vaikuttamisen paikat.

Ruotsin kielen opetus on tarpeellista, mutta opiskelun pakollisuutta ei tule kansalaisten hyväksyä, sillä opiskelun pakollisuudelle ei pystytä esittämään perusteluja. Perustelujen sijaan esitetään henkilökohtaisia mielipiteitä (jotkut ihmiset katsovat, että koululaitoksen tehtävä on pakottaa heidän subjektiivisia näkemyksiään muille kansalaisille) sekä demokratian vastainen ajattelu, jossa julkishallinnon velvollisuuksilla perustellaan yksilöiden, siis oppilaiden, velvollisuutta.

Suomessa ruotsinkieliset aloittavat suomen opiskelun yleensä jo 3. luokalla. Tästä huolimatta Suomessa on edelleen ruotsinkielisiä, jotka osaavat huonosti suomea. Tämä osaamattomuus johtuu motivaation puutteesta. Näin on ennen kaikkea Pohjanmaalla, jossa ruotsinkielisiä on paljon. Kun ympäristössä on paljon ruotsinkielisiä, elämässä pärjää ruotsin kielellä eikä ole motivaatiota opiskella suomea. Edes peruskoulun 3. luokalta alkava pakkosuomi ei tuota tulosta silloin, kun ei ole motivaatiota opiskella suomea.

Edellinen koskee ruotsin kieltä vielä enemmän, koska suurin osa Suomesta on yksikielisesti suomenkielistä aluetta. Kun ympäristössä on paljon suomenkielisiä, elämässä pärjää suomen kielellä eikä ole motivaatiota opiskella ruotsia. Peruskoulun 5. tai 3. luokalta alkava pakkoruotsi ei tule tuottamaan tulosta yhtään enempää, kuin nykyinen 7. luokalta alkava pakkoruotsi, sillä suurimmalla osasta suomenkielisiä ei ole motivaatiota lukea ruotsia.

Kun jätämme noteeraamatta demokratian vastaisen lähtökohdan, jossa oppiaineen osaamisen velvollisuutta yksilöiden kohdalla perustellaan julkishallinnolle asetetuilla velvollisuuksilla, sekä jätämme noteeraamatta subjektiiviset mielipiteet, mielikuvat sekä poliitikkojen sanahelinän (kansalliskieli, toinen kotimainen, pohjoismaalaisuus, yleissivistys jne.), näemme tilastofaktoista sen, että englannin, saksan, ranskan ja venäjän osaaminen on Suomelle, ja ennen kaikkea suomenkielisille, tärkeämpää kuin ruotsin osaaminen. Seuraavalla sivulla on pikainen katsaus näihin tilastoihin:

http://www.kielipolitiikka.fi/

Arko Salminen
Kielipolitiikka.fi
Vantaa

Kannatan rakenteellista muutosta koulupäivän pidentämisen sijaan. Mielestäni opetus tulisi suunnitella niin, että oppiaineiden välistä yhteistyötä hyödynnettäisiin nykyistä enemmän. Uskon, että sellainen koulu, jossa eri tunneilla opittuja asioita hyödynnetään luovasti ja innostavasti toisen aineen opiskelussa, motivoi oppimaan ja vahvistaa kummankin aineen opetusta. Näin oppiaineet nivoutuisivat eheäksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen aine on tärkeä. Samalla oppilasta vähemmän kiinnostavat aineet voisivat saada lisää houkuttelevuutta, kun tunnilla saatettaisiin sivuta omaa suosikkiainettakin. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa vaikka äidinkielen hyödyntämistä kuvataiteen opetuksessa, tai matematiikan ja teknisen työn opetuksen välistä yhteistyötä. Tai mitä tahansa, rajana on vain opettajien kekseliäisyys ja luovuus.

Tällaisessa ”ihannekoulussani” myös taideopetuksen moninaiset mahdollisuudet ymmärrettäisiin ja kuvataiteen opetuksesta vastaisi aina pätevä opettaja. Kuvataideopetus ei tarkoita vain hauskaa puuhastelua ”oikeiden” oppituntien välissä, vaan sen tarkoitus on antaa lapsille ja nuorille työkaluja koko sen valtavan visuaalisen informaatiotulvan käsittelemiseen, joka edessämme avautuu päivittäin eri medioissa. Lisäksi kuvataideopetus tarjoaa mahdollisuuksia itseilmaisuun sekä sellaisten, omaa itseä ja ympäristöään koskevien kysymysten käsittelyyn, jollaisia ei muissa oppiaineissa välttämättä käsitellä. Oman sisäisen luovuuden sekä siitä kumpuavien yksilöllisten ideoiden ja ajatusten löytäminen on arvokasta sekä itsetuntoa kohottavaa, mutta siihen ei välttämättä jokainen nuori löydä keinoja ilman sopivaa ohjausta.

Taideopettaja ja taiteilija eivä voi ex tempore vetää taidepajoja. Kuvataiteen aineopettajan opintoihin kuuluu taiteen eri alojen tuntemus, taidehistorian hallitseminen ja soveltaminen, mikä on nykykoulussa välttämätöntä taiteen yleissivistystä. Taiteilijat ovat myös niin originellejä ja erilaisia yksilöitä, että he voivat omavastuullisina vierailijoina vetää esim. teemapäivien pajoja. Mutta koulun arjen taidekasvatus on tärkeintä: riittävästi työaikaa, sopivat ryhmäkoot, asialliset työtilat, näyttelytilat, näkyvän lopputuloksen arvostaminen, ei vain bittiavaruuteen hukkuvat tietokonetuotokset.
Arjessa, konkreettisesti esillä oleva oppilastyö puhuttelee, virittää ajatuksia, innostaa tekemään lisää ja terveen kriittinen palaute tukee yrittämään uutta ja parempaa, eikä lannista.
Koulussa voitaisiin saada lisää aikaa tekemiseen, jos oppiaineissa tiivistettäisiin opetusta ydin- ja avainasioihin. Opetettaisiin oppimaan, etsimään ydinajatusten kautta lisää tietoja ja taitoja.
Taideopetuksessa myös alakoulujen olisi otettava kautta linjan selkeitten perusteitten opettaminen.
Yläasteella aineenopettaja ja 5-6 luokille aineenopetus kuvataiteessa aineenopettajan vastuulle. Näillä jo päästäisiin suuntaan, joka mahdollistaisi monipuolisemman opetuksen erityisesti yläasteella.
Kuvataide ei ole terapiaa, puuhastelua tai jotain kivaa ajanvietettä ns. kevennystä. Se on tarpeellinen oppiaine yhä lisääntyvässä ympäristön visuaalisessa virrassa.
Ja miksi kuvataidetta pitäisi jatkuvasti puolustaa ja korostaa. Kuvataide on oppiaine, johon jokaisella oppilaalla on oikeus tutustua, syventyä ja innostua.

Valinnaisaineita varsinkin yläkoulussa tulisi lisätä ja painottaa taide- ja taitoaineita. Perustunnit voisivat olla kaikilla samat, mutta valinnaisainevalikon kautta tulisi lisätuntia. Ainoastaan liikuntatunteja voisi olla 2-3 tuntia kaikilla luokka-asteilla, muita aineita 1-2 tuntia. Jos oppilas on musikaalinen, hän varmasti hakeutuu sitä harrastamaan eikä sitä tarvitse tehdä kaikille pakolliseksi. Liikunnan lisääminenkin on vaarallista, jos ei koulun toimintakulttuuri muutu. Jatkuva tulosten mittaaminen ja kilpailuhenkisyys ei kannusta elinikäiseen liikkumiseen. Taito- ja taide-aineet voitaisiin arvioida ainoastaan pyydettäessä, jolloin ei tarvitsisi kilpailla koko ajan. Se toisi rohkeutta myös musiikin ja kuvataiteen opintoihin.
Kotitalous voitaisiin laittaa pakolliseksi 7-9 luokille, sillä niitä taitoja tarvitsevat kaikki oppilaat.
Opetussuunnitelman perusteisiin tulisi liittää hyvän osaamisen (8) lisäksi myös hyväksytyn suorituksen kriteerit. Tavoitetaso on noussut liian vaativaksi, joten tuki- ja erityisopetusta annetaan myös niille, joilla ei todellisuudessa olisi siihen tarvetta.

Ehdottomasti pakkoruotsi valinnaiskieleksi. Tätä vaativat useat rehtorit, vanhemmat ja oppilaat itse. Suomen koululaiset ovat nyt kahden pikkukielen kahleessa. Nykyinen ruotsinpakko on täysin kohtuuton vaatimus ruotsinkieliseen väestönmäärään suhteutettuna. Pakolla ei maa muutu kaksikieliseksi, pakolla vain kiusataan ja näännytetaan oppilaat ja tulee elinikäinen ruotsinkielen inho.

Peruskoulujen ja lukioiden kielivalinnat ovat huonossa jamassa. Kielitaidottomuus johtuu pakkoruotsista joka syö ajan ja energian tärkeiltä suurkieliltä. Koululaisten kielitaitoa on ehdottomasti monipuolistettava pienestä pitäen ja pikaisesti. Se on tärkein asia. Talouselämä ja kilpailukyky huutavat monikielitaitoisia nuoria! Muissa maissa myös englanninkielen taito on syvempää ja sujuvampaa kuin meillä (syventävät kurssit) ja muita suurkieliä osataan. Meillä jostain syystä tuhlataan pakolliseen ruotsiin vähät resurssimme. Nyt on suomenkielisten koululaisten harteille asetettu raskas velvoite junnata ruotsia vuositolkulla jotta valmistuisivat heidän palvelijoikseen palveluammatteihin. Eli ruotsin tilalla vapaus valita saksan, ranskan, espanjan, kiinan, venäjän tai jonkun muun kielen tarjonnan puitteissa. Ne jotka haluavat ruotsin voivat siihen tietysti satsata. Tämä kielivalinnaisuus tuo yhteiskuntamme vihdoin samaan lähtöasemaan muiden Euroopan maiden kanssa.

Pakollinen ruotsinkielen opetus on turhaa ja vanhanaikaista, eikä ole järkisyin perusteltavissa. Pakkoruotsi aiheutti minulle paljon vaivaa, kun piti opetella kieli, jolla en tee yhtään mitään ja joka ei kiinnosta. Olen peruskoulun käynyt noin 10 vuotta sitten, enkä ole kertaakaan tarvinnut ruotsin kieltä. Ruotsin kielen lukeminen vei minulta paljon voimavaroja - jotka ovat poissa muilta oppiaineilta ja tehottomina opetuskustannuksina koko järjestelmälle?

Ruotsin kielen pakollisuutta perustellaan typerin syin, mutta jotenkin ne perustelut menevät vain läpi? Kuten väite ruotsin kielen auttavasta vaikutuksesta muissa kielissä; siis miksei voisi suoraan sitten opetella sen muun kielen, eikä tehdä sitä pakkoruotsin "mutkan" kautta?

Pakollisen ruotsinkielen sijasta pitäisi saada opiskella vapaaehtoista oppiainetta, mikä voisi olla vaikka jokin muu kieli (venäjä, saksa) tai vaikka kokonaan eri ainetta, kuten liikuntaa tai luonnontieteitä.

Tässä muutama vinkki vastaukseksi otsikon kysymyksiin.

Toisen kotimaisen pakollisuuden lopettamisella kukoistava kieltenopetus perusopetukseen.

Nykyiset kolmoistunnit yläkoulun kotitaloudessa ja käsitöissä ovat lukujärjestysteknisesti hankalia ja vaikettavat tilojen, opettajien ja kuljetusten tehokasta käyttöä.

Aineenopetuksen on edelleen saatava koko ikäluokka opetukseensa kaikissa oppiaineissa, ettei hallitsematonta valinnaisuutta toteuteta alakoulun toisinaan vaillinaisen aineenhallinnan antaman oppiainekuvan perusteella.

Valinnaisuudessa tulisi valtakunnallisin sitovin säännöksin painottaa enemmän taideaineita. Ns. Lukuaineet ainakin osittain pois valinnaisaineiden joukosta.

A2-kieli ei saa kaventaa oppilaan muuta valinnaisuutta yläluokilla. Hoitunee ensimmäisen vinkkini avulla.

7. luokan tuntijako on nykyisellään tukossa. Mitään toiminnallista ainetta ei tulisi opettaa alle 2 viikkotuntia.

Lopuksi vielä muutama suora ehdotus toimenpiteiksi edellisen johdosta:

1. Äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi englanti ja yksi vapaavalintainen vieras kieli.

2. Kotitaloutta, käsitöitä, liikuntaa, musiikkia ja kuvataidetta kaikkia 2 tuntia viikossa 7. luokalla.

3. Valinnaisuutta lisää 8. ja 9. luokille. Nykyinen yhteensä 13 tunnin kokonaisuus liian vähäinen ja jälleen pariton tuntimäärä tuo ongelmia. Esimerkiksi 18 tunnin valinnaisuus ko. vuosiluokilla antaisi realistiset mahdollisuudet taideaineiden pitkävalintaopinnoille. Tuosta 18 tunnista esim. 14 tulisi käyttää taide- ja taitoaineiden pidempiin oppijaksoihin ja 4 valinnaisiin kieliin sekä muiden lukuaineiden lyhytkursseihin. Oppilaiden on saatava riittävä kielistä ja lukuaineista vapaa valinnaisuuden vyöhyke.

4. Voisi yrittää luoda järjestelyä jossa yläkoulun eri vuosiluokkien oppilaat voisivat osallistua samoille "kursseille", esim. taideaineiden syventävät aihepiirit, vaikkapa kuorolaulu, toimisi näin parhaiten.

5. Tämän "oppiainesodan" lieventämiseksi olisi ikäluokkien pienentyessä vakavasti pohdittava aineenopetuksen täysimittaista aloittamista jo 6. luokalla. Alakoulut ja luokanopetuksen professio eivät maastamme katoa koskaan, mutta monien aieenhallinnallisesti vaativien, erityisesti taideaineiden, opetuksen professio on osin jo päästetty rapautumaan.

6. Toiminnallisiin oppiaineisiin enintään 16 oppilaan ryhmät. Siis muihinkin kun näihin puukko-saksi-vaaralliset koneet -oppiaineisiin.

Perusopetuksessa kaivattaisiin lisää väljyyttä niin tuntikehykseen kuin opetussuunnitelmiinkin. Suomessa on osaavat ja työhönsä vakavasti suhtautuvat opettajat, joille ei tällä hetkellä jää tilaa toteuttaa opetustaan parhaalla mahdollisella tavalla. Opettajat tietävät kuinka tärkeää olisi viedä lapset luontoon oppimaan luonnontieteiden tunneilla, samoin matematiikan oppiminen osattaisiin helposti tehdä mielenkiintoisemmaksi pelien ja leikkien avulla. Kemiaan ja fysiikkaan kokeet kuuluvat olennaisena osana ja niitä ei saisi jättää tekemättä ajan, tilan ja materiaalien puuttumisen takia. Näitä menetelmiä ei kuitenkaan ehditä käyttää, kun opetussuunnitelman sisällöt pitää runnoa läpi vaaditussa aikataulussa. Opetussuunnitelmiin ei tarvita yhtään lisää sisältöä, vaikka erilaiset etujärjestöt yrittävät niitä sinne tällaisissa tilaisuuksissa lobata. Tarkoitushan lienee on, että koulussa opitaan ja sisäistetään huolella valitut perusasiat hyvin, eikä vain "käydä läpi" suurta massaa erilaista tietosilppua.

Perusopetuksen järjestämiseen kaivataan aikaa ja tilaa oppimiseen, sekä luottamusta opettajien ammattitaitoon.

- Aineenopettajat alakouluun taito- ja taideaineissa vaikka heti, viimeistään kolmannelta luokalta.
- Ryhmäkoot kautta kouluajan pieniksi, ja konkreettiset oppilasrajat esille; ei pelkkää hymistelyä.
- Päivien pituutta EI SAA kasvattaa, ei pienillä, eikä isoilla (tasapainoinen kasvu vaatii myös joutenoloa). Mutta harrastustoiminnan kohdentaminen koulutiloihin heti päivän jatkeeksi suotavaa (opettajat eivät välttämättä sopivin toiminnan pyörittäjäjoukko, heillä pitää olla mahdollisuus myös seuraavan päivän tuntien laadukkaaseen valmisteluun!)
- Valinnaisuutta lisää koulupäivän sisälle.
- Konkreettista aineiden integraatiota, tietoaineksen käytännöllistämistä arkipäivätasolle.

Ottaisin kantaa pakkoruotsin opetukseen koulussa. Kovasti minua hämmentää täällä keskustelijoiden väite siitä, että ruotsin kielen opettaminen on pois jostain toisesta aiheesta. Sitä en voi käsittää. Jos lapsi on kielellisesti lahjakas, niin hän valitsee kyllä valinnaisesti vielä englannin ja ruotsin lisäksi saksaa, ranskaa tai venäjää. Ei ruotsin opetus ole muista kielistä pois, päinvastoin ruotsin tunnilla oppimaansa kielioppia voi hyödyntää muissa kielissä.

Ja toisekseen: ei ruotsia aloittava pieni koululainen ajattele, että aloitanpa tässä pakkokieltä, jos hänelle ei niin ole kotona tolkutettu. Monesti kotoa tulevat asenteet tekevät ruotsin opiskelusta hankalaa. Täälläkin keskustelussa moni on katkerana tilittänyt menetettyä kielitaitoaan, kun on ollut pakko opetella ruotsia ja sitten ei olekaan tullut täydellistä ranskan taitajaa. Erityisen huvittava kommentti oli "Pakkoruotsin opetus vie koko eliniäksi oppilaan motivaation ja ilon opiskella kieliä." Kyllä on ruotsilla valtava voima, kun se kaiken opiskelumotivaation tappaa.

Miksi ei puhuta matematiikan vähentämisestä? Eikö ala-asteen matematiikka riittäisi, siellähän opetetaan yhteen-, vähennys- ja prosenttilasku. Mitä sitä enää yläasteella jankutetaan? Mielestäni on mahtavaa, että on koululaitos, joka tarjoaa monipuolisesti kaikkea oppia.

Ruotsi ei ole ainoa pakollinen aine koulussa. Miksi siis ainoastaan sen pakollisuudesta keskustellaan?

Perusopetuksemme on hyvää, mutta parannettavaakin on. Tasa-arvoinen oikeus oppimiseen ei toteudu, sillä useissa oppiaineissa lahjakkaat ja toisaalta tukea tarvitsevat oppilaat jäävät vaille itselleen sopivaa opetusta ja oppimista. Joustava eriyttävä ryhmitys ja pienemmät, korkeintaan 20 oppilaan ryhmät, antaisivat kaikille mahdollisuudet kehittää omia tietojaan, taitojaan ja kykyjään.
Tietotekniikkaa pitäisi olla kaikille oppilaille. Vain tietotekniikkaa itse kunnolla opiskelleet opettajat voivat tarjota opetusta, jolla kaikki oppilaat saavat jokaiselle kansalaiselle välttämättömät tietotekniset valmiudet opikelu-, työ- ja aikuiselämäänsä varten.
Matematiikan ja luonnontieteiden asemaa tulisi vahvistaa perusopetuksessa. Suomen nykyinen vauraus perustuu juuri noiden tieteiden osaamisen korkeaan tasoon. Kilpailu korkeanteknologian innovaatioissa on globaalissa taloudessa kovaa ja siksi osaamisemme tasoa on nostettava. Matemaattisen ajattelun kehittymisen perusta luodaan perusopetuksen aikana. Nykyisessä tilanteessa matemaattisesti lahjakkaille ja erityislahjakkaille oppilaille on perusopetuksen matematiikan opetuksella hyvin vähän annettavaa.

Ehdotan, että toisen kotimaisen kielen sijasta oppilaat alkaisivat opiskella "lähikieltä". Kunnat voisivat itse päättää, mitkä kielet alueella ovat tarpeellisia eli mitä kieliä tarjotaan lähikielinä. Esim. täällä Itä-Suomessa en ole ikinä törmännyt tilanteeseen, jossa tarvitsisi ruotsin kieltä, mutta sen sijaan venäjänkielisiä on koko ajan yhä enemmän ja venäjän osaajista on huutava pula. Oppilaat voisivat siis täällä valita venäjän ja ruotsin välillä. Pohjanmaan rannikkoalueilla ruotsin vaatiminen kaikilta on varmasti perusteltua. Kunnat saisivat siis itse päättää, mitä kieliä vaaditaan / on tarjolla.

Arvoisat tuntijaon uudistajat.
Haluatteko jättää nimenne historiaan? Haluatteko, että nykyiset ja tulevat sukupolvet teidät muistavat, teitä kiittävät ja teitä siunaavat? Poistakaa siinä tapauksessa suomalaislapsilta demokratian, kansanvallan ja kaiken järjen vastainen pakkoruotsin ies.

Tiedätte, että vähintään 2/3 eli 70-80 suomalaisista vastustaa hyödytöntä pakkoruotsia. Presidenttimme valintaan riittää 51 % annetuista äänistä. Pakkoruotsia ei ole poistettu, vaikka sitä tahtoo 80 % kansasta. Kun poistosta vallitsee näin suuri yksimielisyys, niin kuka on vastuussa, ettei asiassa tapahdu mitään? Tekö?

On näyttänyt jopa siltä, että pakkopulla on lakaistu kiusallisena häpeällisesti maton alle. Älkää te enää velttoilko asiassa! Suomesta on kieltolaki poistettu aikoinaan typeränä kansanäänestyksellä. Pakkoruotsi sopii oikein hyvin kansanäänestyksen kohteeksi. Asiassa voidaan kysyä rehdisti kansan mielipidettä kansanäänestyksellä, jos te tai valtakunnan poliittiset päättäjät ovat sitä mieltä, etteivät he uskalla panna omia paitojaan pyykkiin. Pelkään vaan, että demokratia on heistä ja teistä liian vakava asia annettavaksi massojen käsiin.

Muuten olen sitä mieltä, että paitsi Karthago, niin myös pakkoruotsi, on vähemmistöterrorina hävitettävä.