Mitkä ovat nykyisen peruskoulun vahvuudet? Entä mitkä ovat suurimmat heikkoudet eli ne kohdat, joita pitäisi parantaa tai kokonaan muuttaa? (kommentointiaika 4.1.2010-25.1.2010)

Koulutuksessa pitäisi ehdottomasti kielten nykyistä opiskelua muuttaa. Nk. pakkoruotsi olisi saatava valinnaiskieleksi peruskoulusta yliopistoihin asti. Pakkoruotsi on este muiden suurkielten opiskeluun, koska harva oppilas jaksaa muiden aineiden lisäksi ottaa ylimääräisiä kieliä pakollisen ruotsin ja tuikitärkeän englannin lisäksi.
Onko opetushallitus ottanut huomioon eilen STTn julkaisemaa tiedotus koskien tutkimusta, jossa selvä enmmistö suomalaisista luopuisi pakkorutosin opetuksesta. Kysely tehtiin Kaleva ja Väli-Suomen sanomalehtien kautta. Kyselyyn vastaaneista 66 % antaisi kuntien valita koulujen opetusohjelmaan ruotsin sijasta venäjänkielen.
Mielestäni ei venäjänpakko ole ruotsinpakon vaihtoehto vaan kielissä on oltava äidinkieli ja pakollisina 2 vierasta kieltä. Tähän vieraaksi lasketaan myös ruotsi.
Voisiko Suomen lapset päästä vihdoin itse vanhempineen valitsemaan heille tärkeän oppimiskielen kunnan valintojen puitteissa. Saisiko Suomen lapsilta vihdoin pois ruotsinkielen pakotuksen. Tätä mieltä on enemmistö. Muutosten toivossa kiitos ja hyvää kevään alkua.

Suurimmat vahvuudet ovat: koko ikäluokalle hyvää koulusta ja ainakin tätänykyä korkatasoiset opettajat, joilla on hyvä aineenhallinta. En tiedä tulevaisuudessa - meneekö leikiksi( yhteisnäiskoulusysteemi). (vrt. Ruotsi) Enemmän ohjattua oppimista tukevaa vapaa-ajantoimintaa kouluihin. Parantamista olisi: pienemmät ryhmäkoot, kuntatasolla (valtion tuki)korvamerkityt budjetit koulutukseen, tunnetaitojen opetus puuttuu peruskoulussa, lahjakkaiden opetus retuperällä (emme selviä globaalissa kilpailussa, jos emme tähän kiinnitä huomiota). Gloobaali, kulttuurikasvatus puuttuu. Matematiikan ja teknolgisten taitojen korostaminen, hyvän monipuolisen kielitaidon ohella. Heikkoudet: moniongelmaiset oppilaat vievät opettajan aikaa, (Ks. kelpo-hanke) Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus/ riittävä suomen kielen taito puuttuu... (Vrt. Ruotsi ja sen ongelmat. maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettamisessa)

Kielten osalta on lisättävä mahdollisuuksia ja valinnanvapauksia. Täysin tarpeeton (useimmille) ruotsin kieli vapaaehtoiseksi, jolloin tilalle voisi ottaa jonkun muun kielen tai sitten sellaisten opiskelijoiden, joiden kielten opiskelussa ollut selviä vaikeuksia, voisivat tehostaa ensimmäisen kielen opiskelua. Näin saataisiin kielitaitoa monipuolisemmaksi. Lisäksi saataisiin heikosti kieliä opiskelevalle edes yksi kieli, jolla pärjää (usein englanti). Olisi Siis parempi opiskella yksi kieli hyvin, kun kaksi erittäin huonosti.

Perusopetuslaki 21.8.1998/628 määrää kaikille yhteisinä aineina äidinkieltä ja kirjallisuutta,
toista kotimaista kieltä, vieraita kieliä, ympäristöoppia, terveystietoa,
uskontoa tai elämänkatsomustietoa, historiaa, yhteiskuntaoppia,
matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, maantietoa, liikuntaa,
musiikkia, kuvataidetta, käsityötä ja kotitaloutta. Opetus voi perustua, sen
mukaan kuin 14 §:n nojalla säädetään tai määrätään, erilaajuisiin
oppimääriin.

MÄÄRISTÄ EI PUHUTA MITÄÄN, ELI RUOTSIA VOI OLLA VAIKKA 10 TUNNIN PIKAKURSSI. HALUKKAILLE ENEMMÄN JOS KIINNOSTAA!

Valinnan vapaus kieliopinnoissa on jäänyt toteutumatta. Katsotaan,että viranomaiset tietävät paremmin mitä kieltä koulun asiakkaat tarvitsevat tulevaisuudessa,vaikka päätösvalta pitäisi antaa oppilaille ja heidän vanhemmilleen.

Peruskoulun kielten opetussuunnitelmassa tehdään kielipolitiikkaa oppilaiden ja Suomen kokonaisedun kustannuksella pedagogiikan sijasta.

Kyllä pakkoruotsi on tällä hetkellä näkyvin heikkous. Kielivalintojen vapaus on uhrattu vähemmistön poliittisen nuoleskelun alttarille. Joku siitä ehkä jotain hyötyy, mutta eivät koululapset eikä Suomen yhteiskunta.

Nykyisessä maailmantilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää saada nuoristamme venäjän, kiinan, ranskan, saksan ja espanjan osaajia. Siis ainakin. Eikä niitä, jotka puhuvat kuolevan vähemmistön murteista kieltä intonaatiolla ja sanastolla, jota ei ymmärretä edes Ruotsissa.

Nykyinen äärimmäisen suppea kieltenopetus on ehdottomasti peruskoulun heikoin kohta. Totuuden nimessä epäkohta ei toki ole pelkästään peruskoulun ongelma, vaan löytyy läpi koko opintopoluston peruskoulusta ammatillisen koulutuksen kautta yliopistoihin.

On ymmärrettävä että kielellisesti keskiverto oppija jolla on muitakin mielenkiinnon kohteita kuin kielet ei pysty kunnolla keskittymään useaan vieraaseen kieleen. Nykyisestä peruskoulusta voidaan varsin huoletta vetää johtopäätös että pari vierasta kieltä alkaa suurelle osalle olla maksimi.

Koska on ymmärrettävää ja mielestäni täysin perusteltua että lähes jokainen valitsee toiseksi vieraaksi kielekseen tämän päivän lingua francan - englannin - on kansan kielitaidon laajuus lähes pelkästään yhden vieraan kielen valinnan varassa. Tällä hetkellä tuo valinta on tehty vanhempien puolesta, ja siihen on siis rastitettu ruotsi. Epäkohtaa pahentaa vielä se, että oikeasti peruskoulu ei edes opeta ruotsia, vaan suomenruotsia joka on sama asia kuin jos ranskalaiselle opetettaisiin itä-karjalaa ja sanottaisiin että se on suomea ja sillä pärjää Turussa.

Jotta kansa kokonaisuudessaan osaisi muitakin maailmankieliä kuin englannin, ruotsinkieli tulisi välttämättä saattaa samalle viivalle muiden vieraiden kielien kanssa. Alleviivaan sanaa "vieraiden" sillä sellainenhan se suomenkieliselle on: "toinen kotimainen" on pelkkä poliittinen termi, jolla tuo tosiseikka yritetään häivyttää.

Äidinkielestä - oli se sitten suomi tai ruotsi tai joku muu - ei tulisi kuitenkaan tinkiä, äidinkieli on ajattelun ja identiteetin väline ja sitä tulee koulun vaalia.

Meillä on pitkään kouluja käyneet ja sivistyneet vanhemmat, luottakaamme siihen että he osaavat valita lapsilleen ne kielet joista lapsille on todennäköisimmin suurin hyöty elämän varrella!

Pakkoruotsi... On ihan hirveää rahojen haaskuuta, ja tuo harvalle yhtään mitään hyvää. Monilla nuorilla menee opiskeluun vain motivaatio kokonaan, kun ruotsin pakkotuputus tekee koulunkäynnistä epämielyttävää.

Suomi on menestynyt PISA-kokeissa erityisen hyvin ja nykyistä koulutusjärjestelmää voikin pitää sopivana "tavalliselle" oppilaalle. Mutta tulevaisuudessa pitäisi huomioida paremmin myös heikkolahjaisemmat oppilaat (järjestettävä erityisopetusta) sekä myös huippulahjakkaat, joille opiskelu tavallisessa luokassa on turhauttavaa.

Myös kieltenopetuksen saralla olisi kehitettävää ja paljon. Tärkein asia olisi saada valinnaisuutta luopumalla pakollisen ruotsin opetuksesta. Kaikkien oppilaiden pitäisi opiskella yhtä vierasta kieltä pakollisena ja toisenkin saisi valita tai sitten suuntautua johonkin toiseen kouluaineeseen mikäli "kielipää" ei ole hyvä.

Hesarin artikkelitoimittaja Erkki Pennasen kirjoittaa 25.8.1990 otsikolla "Luovutaan pakkoruotsista".

"Oppivelvollisuuskoulussa kaksi pakollista vierasta kieltä on liikaa. Kohtuuttoman suuri osa tunneista menee kieliin, joita monet eivät kuitenkaan tarvitse. Melkoiselle osalle peruskoululaisista niiden opiskelu on tervan juontia, erityisesti "pakkoruotsin". Tällaisille nuorille ruotsintunnit eivät takaa edes kielen perustaitoja, mutta kylläkin ruokkivat perinteistä hurrivihaa. Ilmiö on tuttu pakollisesta venäjän opiskelusta Virossa."
"Ruotsin osaaminen Suomessa säilyisi kuta kuinkin ennallaan. Pakon poistuessa psykologinen ilmapiiri ruotsin kieltä, Ruotsia ja suomenruotsalaisia kohtaan muuttuisi myönteisemmäksi. Vaikka ruotsi pysyy vielä pitkään meille tärkeänä kielenä, sen asema on vääjäämättä heikkenemässä. Euroopan yhdentyessä Ruotsilla ja pohjoismaisella yhteistyöllä ei ole meille yhtä keskeistä merkitystä kuin tähän asti."
"Yksi perustelu pakkoruotsin säilyttämiselle on ollut tasapuolisuuden vaatimus: ruotsinkielisissä kouluissa joudutaan lukemaan joka tapauksessa suomea. Rinnastus on kohtuuton ja sitoisi meidät pakolliseen ruotsiin seuraavaksi sadaksi vuodeksi."

Biologian ja maantieteen aineenopettajan näkökulmasta parasta on vankka luonnon tuntemiseen ja siellä vallitsevien syy- ja seuraussuhteiden oivaltamiseen opastava perinne. Pohjoismaiden ulkopuolella ollaan luonnon monimuotoisuuden oppimisessa aivan lapsenkengissä. Suomen perusopetus avaa lapsille oven tutustua ympäröivään luontoon myös henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäjänä. Maantiedossa tuetaan hyvin globaalin maailmankuvan kehittymistä omaa kotiseutua unohtamatta.
Kehitettävää: luonto ja sen ilmiöt tarjoavat runsaasti aiheita, joita olisi hyvä pohtia eri oppiaineiden näkökulmasta, esim. biologian, kemian, fysiikan, kuvataiteen, kotitalouden, liikunnan, maantiedon, historian ja yhteiskuntatieteen kesken. Nykyinen ainejako on toimiva, mutta lisätunteja olisi hyvä saada oppiainerajat ylittävään opiskeluun.
Lisäksi biologian nykyinen tuntimäärä ei riitä kaikkien valtakunnallisessa ops:ssa olevien aiheiden oppimiseen. Kokeelliseen ja tutkivaan oppimiseen ei ole aikaa. Sama ongelma piinaa maantietoa: paikkatietojärjestelmien käyttö jää ajan puutteen vuoksi pois perusopetuksesta. Olisi mielestäni tärkeää pitää myös peruskoululaisemme ajantasalla muun muassa intrernetin paikka- ja reittihakupalveluissa sekä yleisimpien navigaatiolaitteiden käytössä.

Pohjoismaitten historian tuntemus ja erityisesti Suomen ja Ruotsin yhteinen historian on nykykoululaisille lähes kokonaan pimennossa. Asiat opiskellaan alakoulussa 4. ja 5. luokalla, mikä tarkoittaa käytännössä melko lapsenomaista lähestymistä aiheeseen. Sen jälkeen aiheeseen ei historian tunneilla enää palata. Tuntuu siltä, että koko muu maailma olisi tärkeämpää tuntea kuin omat juuret. Mielestäni tämä on suuri puute, joka pitäisi mtä pikemmin korjata historian oppisisällöissä. Sen voisi myös linkittää ruotsin alkeisiin, kieltenopinnothan pitävät sisällään myös historiaa, kulttuuria ja maantuntemusta.

Vahvuutena on erittäin hyvät opetussuunnitelman perusteet. Tuntijako ei muuten kuulu niihin.

Heikkoudet taas johtuvat siitä, ettei näitä erittäin hyviä perusteita ole jostain syystä saatu toimimaan käytännössä.

Vahvuutena on se, että peruskoulusta ei ole tehty kurssimuotoista, kuten lukiosta. Näin nuorten sosiaalisuus pääsee kasvamaan ja nuoret voivat saada helpommin kavereita ja tukea luokkalaisistaan.

Suurin heikkous on pakkoruotsi, joka vie yhden tärkeän kielen oppimismahdollisuuden koko kansakunnan nuorilta - vuodesta toiseen.

Muutenkin Suomen peruskoulu on huomattavasti kielipainotteisempi kuin muiden maiden koulut.

Maailmassa on nyt englanti sellainen kieli, jota pitää TOSISSAAN osata eli siitä on osattava myös pikkunyansit. Monet luulevat, että englannin osaaminen on riittävää, kun osaa sitä turistitasolla - tämä ei missään tapauksessa ole riittävää.

Kommentti Merja Rantasalon kirjoitukseen 06.01.10

"Pohjoismaitten historian tuntemus ja erityisesti Suomen ja Ruotsin yhteinen historian on nykykoululaisille lähes kokonaan pimennossa."

Ehkä ei ole järkevää kertoa nuorille 1600- ja 1700 -luvun sodista, joissa suomalaiset tapatettiin lähes sukupuuttoon.

Tämä nostattaisi vain turhaa vihaa läntistä naapurimaatamme kohtaan.

Pakkoruotsi on tällä hetkellä pahin epäkohta peruskouluopetuksessa.

Pakollisen äidinkielen lisäksi vieraista kielistä pitäisi koululaisen saada valita vapaaehtoisesti mitä opiskelee, tulevia työelämän taitoja ja tarpeita varten.

Kaksi pakollista kieltä on ehdottomasti
liikaa suurimmalle osalle oppilaista.
Tärkeimmän ja maailmalla eniten puhutun
kielen, eli englannin oppitunteja pitäisi lisätä eikä suinkaan vähentää.
Ottakaamme mallia ruotsalaisista, jotka
ovat tämän ymmärtäneet!
Yhden kielen hyvä hallinta on rikkaus
myös meille. Toteuttakaa järkipäätös
myös meidän oppivelvollisuuskoulussamme.

Aivan aluksi haluan kommentoida kahtaa mielipidettä jotka keskustelussa on lausuttu ja toivon todella että julkaisette mielipiteeni. Ensinnäkin vakiintunut suomenruotsi, josta Suomessa puhutaan nimellä standardsvenska, ei ole murre ja sillä pärjää erinomaisesti Ruotsissa. Kouluissa ei opeteta murteita vaan niitä puhutaan kotona. Molemmat variantit kuuluvat samaan kieleen. On järjetöntä väittää etteivätkö riikinruotsalaiset ymmärtäisi suomenruotsalaisia ja päinvastoin.

Toiseksi ruotsin kieli on kyllä kotimainen kieli Suomessa, sillä tuota kieltä puhuvat suomalaiset jotka ovat syntyneet Suomessa ja joiden esi-isät myös ovat. Maassamme on puhuttu Ruotsia lähemmäs 1000 vuotta.

Mutta itse asiasta; olen ehdottomasti sitä mieltä että koulun kieltenopetukseen on puututtava ruotsin pakko-opetuksen osalta. Ei ole järkevää, että Suomen koululaiset opettelevat kieltä jota he suurella todennäköisyydellä eivät tarvitse, varsinkin kun puhutaan muista kuin rannikkoseudun asukkaista. Ruotsinkielisten palvelut voidaan taata muulla tavoin kuin pakkoruotsilla. Jos haluaa työskennellä kaksi-kielisessä tai ruotsinkielisessä kunnassa esim. terveydenhuollon parissa tai virkamiehenä, tulisi erikseen todistaa kotimaisten kielten taito. Ennen tätä ammatti-ihminen myös perehdytettäisiin oikeanlaiseen ja tarpeelliseen sanastoon, jota hän tarvitsee omassa ammatissaan. M.m. Lääketieteellisiä termejä ei varmasti opi koulun ruotsintunnilla. Oppilaiden tulisi itse saada päättää mitä kieliä haluavat opiskella. Vastaavasti pakkosuomen opetuksen pitäisi myös olla valinnaista. Vieraiden kielten opiskelun tulisi olla pakollista, mutta mitä kieliä oppilaat lukevat, he saisivat itse päättää.

Suomenruotsi sopii ehdottomasti valinnaisten kielten joukkoon. Kun ruotsinkielisiä on enää 4,8%, ei ole pienintäkään syytä opettaa heidän kieltään pakolla pääväestölle.

Kielitaito on rikkautta, mutta pakollinen ruotsi köyhdyttää, kun se vie yhden kielen paikan.

Vetoaminen pienen kielivähemmistön palvelutarpeisiin ei enää pure. Se on lähes poikkeuksetta kaksikielistä.

Muittenkin vähemmistöjen on tultava toimeen kauttaaltaan suomenkielisessä maassa.

Kun hyvin usein verrataan asioita Ruotsiin on kummallista, että kieliasioisaa sitä ei tehdä. Ruotsi on vuodesta 2009 yksikielinen valtio, suomea ei opeteta (ei ainakaan pakolla), englanninkieltä on 5 kertaa viikossa, sen jälkeen joko ranskaa tai saksaa.
Suomessa on vastaavasti opetettava suomea kaikissa kouluissa jotta JOKAINEN pärjää maan pääkielellä. Samoin englantia ainakin 4 kertaa viikossa, jotta suomalainen pärjää maailmalla.

Maapallon tulevaisuuden kannalta tietoisuus toimintamme ympäristövaikutuksista on keskeinen opittava asia, kyse on elämän jatkumisesta. Ympäristökasvatus sälytetään nykyisessä tuntijaossa usein biologian opettajan harteille, kuitenkin sitä pitäisi opettaa kaikissa aineissa, ja biologiassa taas opetetaan suurimmaksi osaksi jotain muuta. Voisikohan oma "ympäristökasvatus" -aine ratkaista tätä ongelmaa: että tärkeälle asialle saataisiin oikea painoarvo?

Nykyisen kaltainen uskonnonopetus ei toteuta peruskoulun ideaa kaikille yhteisen yleissivistyksen opettamisesta. On väärin, että oppilaat istuvat oman tunnustuskuntansa mukaan määrätyillä tunneilla. Oman uskonnon opetusta on perusteltu sillä, että jokaisen on ensin ymmärrettävä omaansa, vasta sitten voi käydä dialogia muiden kanssa.

Kuka määrittää oman? Uskonto ei ole vain oppeja ja teologioita, vaan siihen liittyy monenlaisia tunteita ja suhtautumistapoja, jokainen soveltaa omaa uskontoaan ja ymmärtää omaa uskonnollisuuttaan eri tavoin. On väärin typistää uskonto teologiseksi oppijärjestelmäksi.

Kaikille oppilaille tarkoitettu yleinen uskontotieto olisi hedelmällinen keino ensinnäkin luoda oppilaille ymmärrystä uskonnollisuudesta ja uskonnoista ylipäänsä ja toiseksi rakentaa monikulttuurista yhteiskuntaa. Oppilaiden erottelu eri oppitunneille uskontokunnan mukaan ei tue kasvavan lapsen ymmärryksen kehittymistä siitä, että ihminen on kokonaisuus, että ihmiset kohdatessaan toisensa eivät ole vain esimerkiksi jonkun uskontokunnan edustajia vaan myös paljon muuta.

Uskonto on monille meistä vahvasti identiteettiämme määrittelevä asia. Mutta minkään uskontokunnan oppien kautta tämä identiteetti ei pelkästään määrity. Myös esimerkiksi historia, oma menneisyys antaa aineksia identiteetillemme. Miksi oppilaat eivät sitten istu eri historian tunneilla?

Yleinen uskontotieto -oppiaine vapauttaisi tuntiresursseja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi pienempien oppilasryhmien muodostamiseen.

Kielten opetus on Suomessa heikosti hoidettu. Vertailun vuoksi muissa EU-maissa on yleisesti pakollisena oppilaan äidinkieli, ja valintaisena 1-2 ulkomaista. Suomessa taas on pakollisena suomi ja ruotsi, täysin käsittämättömästi, ja "puolipakollisena" englanti. Tätä epäkohtaa pitäisi muuttaa ja tarjota oppilaille mahdollisuus valita itse se 1-2 vierasta kieltä mitä opiskella. Ja vieraalla en tarkoita suomen ja ruotsin ulkopuolista, vaan muita kuin henkilön omaa äidinkieltä.

Kielten opetuksesta, tarvitaan kiireesti enemmän venäjän tunteja kouluihin, samanverran kuin ruotsintuntejakain.

Olkoon kielten opetus mahdollisuus siispä vapaus opiskella venäjää peruskoulussa suotakoon.

Peruskoulun vahvuudet:
- Maksuttomuus kirjoja, koulukuljetuksia ja kouluruokailua myöten.
- Tasa-arvoisuus, joka antaa kaikille samanlaiset mahdollisuudet jatko-opiskeluun.
- Opettajien korkea ammattitaito ja työmoraali.

Peruskoulun heikkoudet:
- Vieraitten kielten valikoiman niukkuus.
- Pakkoruotsi, joka vie kohtuuttomasti resursseja muilta aineilta ja kieliltä.
- Äidinkielen tuntien riittämättömyys ja sen takia liian alhainen tavoitetaso.
- Taideaineitten ja kirjallisuuden aliarvostus.
- Mediakasvatuksen riittämättömyys ja ajasta jälkeenjääneisyys.
- Koulukirjastojen totaalinen alasajo ja niiden merkityksen ymmärtämättömyys.
- Ns. korvamerkityistä valtionavuista luopuminen, joka eriarvoisti koulutuksen tason eri kunnissa.
- Eriarvoistavien yksityiskoulujen hyväksyminen täyden valtionavun piiriin.

Yllättävän yksimielisesti on tässä keskustelussa noustu ruotsia vastaan. Mielestäni se on turhaa. Eri kielien opiskelu tukee toisiaan eikä suinkaan syö toista. Toki siihen oppitunteja tarvitaan. Opiskelemisen tapaa sen sijaan tulisi muuttaa, kun kerran Internet ja sosiaalinen media tarjoavat helposti ja ilmaiseksi aitoja tilanteita ja yhteisöllisen oppimisen muotoja. Sama koskee englannin ja muidenkin kielten opiskelua.

Parasta peruskoulussa on sen tasainen laatu ja huolehtivat, velvollisuudentuntoiset opettajat. Heikkoutena on se, että seulan läpi pääsee oppilaita, jotka eivät hallitse perustaitoja. Kertotaulu, peruslaskutoimitukset, prosenttilasku sekä kirjoittamisen ja lukemisen perusteet olisi oltava hallussa ennen kuin seuraavalle kouluasteelle edetään. Lukion opettajana raavin päätäni, kun ihmettelen, mitä tekisin opiskelijalle, joka ei osaa isoja ja pieniä kirjaimia, pilkuista ja pisteistä puhumattakaan.

HEIKKOUDET:

Resursseja menee paljon siihen, kun järjestetään eri uskontojen opetusta kouluissa, joskus jopa 3 hengen ryhmissä. Samaan aikaan tahkotaan jopa yli 30 oppilaan ryhmissä muita aineita. Yhteinen elämänkatsomustieto tms. kouluihin, uskonnonopetus kuuluisi kodeille, kirkoille ja muille uskonnollisille yhteisöille.

Yleisopetukseen on integroitu paljon erityisoppilaita: jokaisen integroidun erityisoppilaan pitäisi pienentää ryhmän kokoa. Jos siis integroidaan, täytyisi myös resursseja siirtää yleisopetukseen.

VAHVUUDET

Tunnollinen, ammattitaitoinen opettajisto.






Integroituja oppilaita on peruskoulun yleisopetusryhmissä paljon

Ruotsin kielen asema tulee järkeistää.
Ruotsia lukee tällä hetkellä 100 % kansasta. Vähempikin riittäisi maan kaksikielisyyden ylläpitoon, 20 %.
EUn kielitaitolinjaus on MONIPUOLINEN KIELIOSAAMINEN eli oman äidinkielen lisäksi pitäisi osata kahta vierasta kieltä.
Nykyinen pakkoruotsi estää monipuolisen EU-kielten opiskelun ja osaamisen.
Tästä on haittaa syventyvässä integraatiossa: Pakkoruotsin oloissa meille jää sivustaseuraajan osa.
Kenen etua palvelee tavoite syrjäyttää suomalaiset Euroopan integraatiosta ?
Esim. virolaiset ja muut baltit sekä puolalaiset ja tanskalaiset voivat opiskella englantia ja suuria eurooppalaisia kieliä.
Heillä ei ole pakkoruotsia estämässä monipuolista kielitaitoa.
Ruotsalaisillakaan ei ole pakkosuomea rakentamassa siltaa pohjoismaisuuteen.

Meidät suomalaiset yritetään pakottaa pohjoismaalaisiksi, skandinaavisen kielen puhujiksi pakolla, vaikka EUssa olisi englannin ohella hyödyllisempää osata ranskaa, saksaa,
espanjaa ja jopa venäjää.
Myös äidinkielemme opetus kärsii liiallisesta ruotsipainotteisuudesta.
Olemmekin OECD:n heikoin maa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen määrässä, Albanian kanssa samassa sarjassa.
Ruotsin pakko-opetus onkin räikein esimerkki siitä, miten politiikka ohittaa pedagogiikan ja lapsemme ovat kielipolitiikan pelinappuoloita.
Suomen etu on mahdollisimman laaja ja MONIPUOLINEN kielipaletti- ja kielitaitovaranto.
Pakkoruotsi on laajan ja MONIPUOLISEN kielitaidon pahin vihollinen:
Emmekö muka voi olla suomalaisia, jos osaamme englantia, saksaa, ranskaa ja venäjää, mutta emme suomenruotsia ?

Miten 2020-luvun tavoitteena voi olla umpioida suomalaiset kahden kääpiökielen loukkuun ?

Pakkoruotsi vaikuttaa myös luovuuteen, se tukahduttaa luovuuden.
En yhtään ihmettele, etteivät lapsemme viihdy koulussa.
Tärkein epäkohta peruskoulussa on siis poliittinen pakkoaine, pakkoruotsi.
Sen paikka ei ole kieliopinnoissa, vaan se kuuluu poliittisiin opintoihin, joita pitää opettaa esim. historian tai yhteiskuntaopin tunnilla, ei kielten resursseilla.

Pakkoruotsi on poistettava! Suomen nuoret eivät enää halua opiskella ruotsia, eikä sitä tarvita missään. Ranskan ja espanjan kieltä pitäisi tarjota kouluissa enemmän.

Lisää valinnaisuutta kielten opiskeluun. Ei ole järkevää, että kaikki opettelevat ruotsin kielen, kun sitä tarvitaan vain Ruotsissa. Sielläkin enemmistö kykenee kommunikoimaan englanninkielellä.

Haluan, että lapsillemme annetaan mahdollisuus oppia Euroopan ja maailman valtakieliä. Se on kansakuntamme elinehto tulevaisuudessa.

Ruotsin kielen pitäisi olla vapaaehtoista peruskoulussa. On huomattavasti tärkeämpää opiskella globaaleja kieliä kuin tuhlata resursseja vähemmistökieleen. Me olemme ensisijaisesti eurooppalaisia, emme pohjoismaalaisia. Venäjä ei ole mikään vaihtoehto, vaan vapaaehtoisuus.

Ilman mutta pakkoruotsi saatava valinnaiskieleksi. Suomen on suuntauduttava Euroopan kielipolitiikan tasolle. Jokainen nuori/vanhempi on tarpeeksi älykäs ja itsenäinen valitsemaan äidinkielensä lisäksi ne 2 vierasta kieltä (valinnaisuuden puitteissa ja valinnaisuuteen kuuluu myös ruotsi) ilman että kieli pakotetaan. Nykyisellä pakolla ei saada tulosta, päinvastoin se on este. Suomen kieliopinnot ovat Ruotsiakin jäljessä, koska heillä ei ole painolastina toista pikkukieltä pakkona, vaan oppilas voi valita esim. englannin syventäviä kursseja ja opetusta. Tätä muutosta toivoo suurin osa kansasta!

Ruotsinkielen pakollinen opettaminen ei EU :n virallisen selvityksen mukaan perustu muuhun kuin historiallisiin ja poliittisiin syihin. Kauanko Suomella on varaa nykymenoon:suomenkielisen suuren enemmistön kouluopetuksen sisältyy pakkoruotsi vain, koska poliittinen eliitti haluaa miellyttää ruotsinkielistä kielipuoluetta RKP :tä ja saa rahaa ruotsalaisilta rahastoilta? Svenska Nu -kampanjassa rahallista tukea tulee myös vieraalta valtiolta Ruotsilta.

Monet johtavat poliitikkomme painostavat työryhmää ja opetusministeri Henna Virkkusta ruotsinkielen pitämiseksi pakollisena aineena, vaikka kansan selvä enemmistö vastustaa sitä.
Suomi on virallisesti demokratia, mutta todellisuudessa maamme on lumedemokratia, jonka mediaa ja politiikkaa hallitsee konsensuseliitti, aivan kuten Katja Boxberg kuvaa kirjassaan "Lumedemokratia". Suomi on edelleen suomettunut, maamme on rähmällään vuoroin itään ja vuoroin länteen. Nyt Suomi on rähmällään entisen siirtomaaisäntänsä Ruotsin suuntaan.

Lapsillemme halutaan pakkosyöttää ruotsalainen identiteetti, koska suomalainen identiteetti ei eliitillemme kelpaa. Todellisuudessa tarvitsemme ruotsinkielen sijaan parempaa saksan, ranskan, venäjän ja kiinantaitoa. Monipuolisempaa kielitaitoa tarvitsee sekä talouselämä, tiede että kulttuuri.

Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että kansan pakottaminen opiskelemaan jotakin kieltä on aina historiassa tarkoittanut poliittista ja sotilaallista alistussuhdetta suuremmalle vallalle. Suomi pakkoruotsillaan tunnustaa olevansa edelleen Ruotsin alusmaa.Vanhan alusmaasuhteen lämmittäminen Ruotsiin on eliitillemme tärkeämpää kuin EU : n tasa-arvoinen jäsenyys. Historia tulee tuomitsemaan nykyisen eliittimme toiminnan häpeälliseksi ja maatamme vahingoittavaksi. Pakkoruotsi poistuu Suomesta joka tapauksessa lähimmän kymmenen vuoden kuluessa.

Suomen nykyisen järjestelmän suurimmat vahvuudet ovat eri aineiden kotitehtävät, jotka syventävät opetettua asiaa. Tämän syventävän vaikutuksen todistaa esim. PISA –tutkimusten tulokset. Suomen kouluissa on OECD –maista eniten kotitehtäviä ja koko oppimispäivän pituus on Suomessa kaikkein pitkin – vaikka koulupäivä onkin yksi lyhimmistä eli suomalaiset istuvat koulun penkillä lähes 1000 tuntia vähemmän kuin OECD –maissa keskimäärin. Usein unohdetaan myös, että Suomen koululaiset käyttävät KOULUMATKOIHIN aikaan eniten koko OECD –alueella, ja kouluverkon karsintaa jatketaan joka kunnassa edelleen. Koulupäivää ei pidä pidentää siksi, että se helpottaisi pienten koululaisten iltapäivähoitoa. Jo yhdenkin viikkotunnin lisääminen nostaa koulutuskuluja 37 miljoonalla eurolla.

Suurin heikkous Suomen kouluissa verrattuna muihin OECD –maihin on se, että meillä on vielä poliittisena aineena PAKKORUOTSI. Nykyisin näitä poliittisia aineita on enää niin sanotuissa kansandemokratioissa. Pakkoruotsilla ei ole minkäänlaista tarvetta Suomessa, missä Manner-Suomessa asuu 4% ruotsinkielisiä, joista suurin osa osaa erinomaista suomea. Sen sijaan esim. Ahvenanmaalla ei ole pakkosuomea, vaikka siellä on YLI 6 % suomenkielisiä. Samoin Ruotsissa asuu 675.000 (yli 6 %) suomenkielistä eikä sielläkään ole pakkosuomea, vaikka mailla on pitkä yhteinen historia ja nykyisellä Ruotsin alueella on asunut suomenkielisiä ainakin 1500 vuotta.

Myös muiden suomalaisten kuin ahvenanmaalaisten tulee saada itse valita opiskelemansa kielet. Kyllä niitä ruotsinlukijoita aina löytyy: Esim. monen Suomen ministerin ja kansanedustajan lapsi on ruotsinkielisessä päiväkodissa ja jatkaa sitten ruotsinkielisessä koulussa. Tällaisista motivoituneista suomalaisnuorista tulee aikanaan erinomaisia perushoitajia ruotsinkielisiin vahainkoteihin.

Suomessa olisi ehdottomasti lisättävä kansanterveyden vuoksi liikuntatunteja. Ne innostavat nuoria liikkumaan ja lisäävät samalla valmiuksia siihen. Myös kädentaitoja kehittäviä aineita tulisi lisätä, sillä kaikki tarvitsevat niitä tuli nuoresta sitten kirurgi tai autonasentaja.

Ruotsin opiskelu tulisi tehdä vapaaehtoiseksi englannin ja muiden vieraiden kielien tavoin.

Erityisen tärkeää tämä on maahanmuuttajille tai kaksikielisille lapsille, joiden kielet eivät ole suomi-ruotsi vaan suomi-joku muu. Heidän on ensin opiskeltava oma äidinkieli, sitten maan valtakieli suomi ja lopuksi maailman valtakieli englanti. Suurimalle osalle pakollinen ruotsi vaan häiritsee näiden kolmen lapselle tärkeän kielten oppimista ja estää normaalilta oppilaalta mahdollisuuden oppia ranskaa, saksaa, venäjää tai vaikka muita tärkeitä aineita kuten matematiikkaa, fysikkaa ja tietotekniikkaa.

Kun pakollinen ruotsin kielen opiskelu tuli Suomen kouluhin elettiin YYA-aikaa. Ei ollut tietotekniikkaa ja globalisaatio ei viellä ollut alkanut. Nyt kaikki on toisin ja lapsemmee tarvitsevat maailmankieliä. Peruskoulu vaan ei ole muuttunut ja se estää tehokkaasti lapsilta maailmankielten opiskelun.

Parasta on se, että kaikki pyritään pitämään mukana. Periaatteessa on hyvä, että mahdollisimman moni oppilas on mukana yleisopetuksessa. Huonointa on se, että tämä tehdään, vaikka siihen ei ole resursseja. Luokkakoot ovat liian suuria, ei ole tiloja eikä välineitä eriyttämiseen eikä opettajien täydennyskoulutus ole tältä(kään) osin kunnossa. Erityisopetuksen resurssit ovat riittämättämät, ja inkluusiota käytetään kunnissa lähinnä säästökeinona. Lopputulos on epäedullinen kaikkien kannalta. Heikoimmat putoavat kärryiltä ja ne, joilla olisi kykyjä ja haluja oppia, oppivat korkeintaan laiskoiksi, koska koulunkäynti on heille liian helppoa eivätkä he saa toteuttaa omaa potentiaaliaan.

Virpi Loikkanen ylempänä sanoi: "Eri kielien opiskelu tukee toisiaan eikä suinkaan syö toista."

Tämä olisi totta, mikäli ihmisellä olisi rajattomat resurssit. Siinä tapauksessa voisimme ottaa oppivelvollisuuskoulun suorittamisen edellytykseksi vaikkapa kaikki Uuden Guinean 700 kieltä. Niiden osaaminen edesauttaa kielten oppimista. Kaikki toki ymmärtävät kuinka absurdi ajatus tuo olisi. Absurdia olisi vaatia vaikkapa edes yksi ko. alueen alkuperäiskielistä.

Suomenruotsi on toki hyödyllisempi kuin edellämainittu esimerkki, mutta monelle meistä vaikkapa saksa, ranska tai venäjä olisi vielä paljon hyödyllisempi. Lainaan tähän itseäni aiemmasta kommentistani: "On ymmärrettävä että kielellisesti keskiverto oppija jolla on muitakin mielenkiinnon kohteita kuin kielet ei pysty kunnolla keskittymään useaan vieraaseen kieleen. Nykyisestä peruskoulusta voidaan varsin huoletta vetää johtopäätös että pari vierasta kieltä alkaa suurelle osalle olla maksimi."

Ruotsin kielen pakollisuus siis varaa meiltä kaikilta yhden kielen oppimismahdollisuuden ruotsille. Se on poissa muilta kieliltä myös lahjakkaiden oppilaiden osalta, kun puolen tusinan kielen joukkoon mahtuikin vain viisi maailmankieltä.

On hyvä että kieliä opitaan ja on hyvä että koulu opettaa ruotsia, mutta ei ole hyväksi kenellekään että yksi vieras - vaikka kuinka kotimaiseksi kutsuttu - kieli asetetaan muiden yläpuolelle velvoittavalla määräyksellä.

12.01.2010 kirjoittaa Virpi Loikkanen: "Yllättävän yksimielisesti on tässä keskustelussa noustu ruotsia vastaan. Mielestäni se on turhaa. Eri kielien opiskelu tukee toisiaan eikä suinkaan syö toista. Toki siihen oppitunteja tarvitaan. Opiskelemisen tapaa sen sijaan tulisi muuttaa, kun kerran Internet ja sosiaalinen media tarjoavat helposti ja ilmaiseksi aitoja tilanteita ja yhteisöllisen oppimisen muotoja. Sama koskee englannin ja muidenkin kielten opiskelua."
Ajatustavasta puuttuu suhteellisuudentaju. Kieliä voitaisiin vain lisätä. Onnistuminen on kiinni opiskelutavasta. Tunteja vähän lisää. Tuolla logiikalla yhteen päähän mahtuvat kaikki tarvittavat kielet, kuten äidinkieli, ruotsi, englanti, saksa, ja venäjä.

Loikkanen on unohtanut, että yhdellä ihmisellä on vain yhdet aivot. Ne tarvitsevat myös lepoa. Ihmisen "kiintolevyyn" ei saa rajattomasti lisätilaa.

Myöskään kaikilla ei ole samaa aivojen kapasiteettia. Nyt suunnitellaan mahdollisimman monelle sopivaa mallia. Jokaisella on mahdollisuus sem lisäksi omalla ajallaan ahtaa päähänsä niin paljon kieliä tai muuta tietoa kuin haluaa.

Opetusministeri Virkkunen haluaa hieman keventää koulun rasittavuutta. Sinne pitäisi lisätä liikuntaa ja taideaineita sekä kädentaitoja. Jotta tämä onnistuisi, pitää uskaltaa poistaa peruskoulun turhaa painolastia.

Mitä jos alotettaisiin pakkoruotsista, kun vieraissa kielissä on varaa valita?

Mikä kielten valinnaisuudessa niin pelottaa?

Annetaan lapsille ja nuorille edes oman elämänhallinnan eväät. Taito-ja taideaineet tuovat fyysistä ja henkistä hyvinvointia koululaisen elämään ja antavat sellaisia kokemuksia omasta osaamisesta, joita pelkkä tietolaari ei pysty tarjoamaan. Taito- ja taideaineiden tulee mahtua nykykouluun!

Ympäristöasioiden systemaattinen opettaminen on peruskouluissamme todella puutteellista. Biologian ja maantiedon yhteyteen tarvittaisiin ehdottomasti ympäristöasioita kokonaisvaltaisesti kokoava uusi kurssi.

Meidän tulisi keskittyä peruskoulussa kasvattamaan lapsia yhtenäisyyteen ja toisen kunnioittamiseen. Kiusaamiset yms. ikävät tapaukset johtuvat siitä, että lapset eivät enää osaa olla toistensa seurassa. Pihoilla ei enää näe lapsilaumoja pelaamassa tai leikkimässä. Ollaan vaan yksin tai kaksin ja pelataan passiivisia tietokonepelejä tai katsotaan mediaa. Väkivaltaohjelmia tai pelejä en voi hyväksyä alaikäisille. Enemmän ryhmätöitä ja positiivista yhdessäoloa!
Heikoin puoli peruskoulussa on valitettavasti pakkoruotsi. Siihen käytetyt resurssit ovat kohtuuttomat ja vaikka täällä kuinka Virpi Loikkanen väittä toisin, ruotsi on POIS tärkeiltä kieliltä. Englanti kuten ruotsi on indoeurooppalainen kieli, emmekä me tarvitse toista kieltä oppiaksemme toista.

Perheemme asui pari vuotta Sveitsissä. Muutettuamme Suomeen alkoi lapsillemme kouluissa pakkoriesana ruotsi. Voi sitä tuskaa ja turhautuneisuutta. Niin lasten kuin meidän vanhempien puolesta. Ruotsia ei tarvita siinä määärin Euroopassa eikä maailmalla että jokaikinen suomenkielinen lapsi on pakotettu siihen orjuuteen. Pitääkö suomenkieliset lapset kouluttaa suomenruotsalaisten palvelijoiksi ympäri maan? Siihenkö on tähdätty ja sekö on ajatuksen ydin? Tällainen poliittinen kielipakko on nöyryyttävää alistamista. Pakkoruotsi jatkuu näköjään koulutussysteemissämme aikuisuuteen asti ja sillä kiusataan vielä korkeakouluissakin. Edes ylioppilaaksi ei pääse ellei ole suorittanut ruotsinkursseja. Haloo! Miksi pakkoruotsista on tehty este ja rasite kieliopiskeluissa? Ei ole mitään perustetta siihen. Ketkä ihmeessä tästä määräävät? Onko meidän odotettava niin kauan että uusi, terve sukupolvi astuu kehiin, se joka on vapaa kaikista tämän sukupolven rahakytköksistä ruots.kielisiin rikkaisiin säätiöihin tai muista lehmänkaupoista yhden kielipuolueen ja muiden puolueiden välillä. Kauanko vielä tuhlaamme kalliita resursseja yhteen pieneen kieleen pakolla. Maassammehan on jo lukuisia muitakin kielivähemmistöjä. Mielestäni Ruotsin uusi kielilaki olisi sovellettavissa Suomen olosuhteisiin myös. Vain valtakieli siis virallinen kieli ja kouluihin ruotsi valinnaiskieleksi!

Termi "toinen kotimainen" on poistettava käytöstä. Se on keksitty, poliittinen termi, jolla ruotsi on saatu ikäänkuin ujutettua käenpoikana opetuskieliin väärällä nimikkeellä. Näin ruotsia ei sitten lasketa vieraaksi kieleksi, vaikka se oikeasti on vieras kieli suomenkielisille. Kielitiede ei tunne sellaista sanaa tai sellaista kieltä kuin "toinen kotimainen". On siis lopetettava valheellisen termin käyttäminen ja puhuttava oikeudenmukaisesti ruotsinkielestä ja se on ilman muuta saatava valinnaiskieleksi.

Suomen kielikoulutusta pitää arvioida Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmän kanssa. Onko sellaista tehty? Mitkä olivat tulokset? Suomelle olisi hyödyksi saada ulkopuolinen asiantuntijanäkemys kielipolitiikastamme ja varsinkin ruotsinkielen pakko-opetuksesta , koska joku taho on sokeuttanut päättäjät pitämään nykytilaa vaihtoehdottomana.

Erinomainen ehdotus Anna Väisäseltä!

Tarvitsemme nyt puolueettoman tahon mielipiteen. Pakkoruotsin puolustajat
ovat linnottautuneet liian tiukasti juoksuhautoihinsa.

Re:Turunen ja Väisänen..hyviä kommentteja.
Pitäisi tehdä ero pakkoruotsin ja ruotsin kielen välillä.
Ruotsin kieltä pitäisi opiskella ensisijaisesti valinnaisena A-kielenä, jolloin sen valitsisi ehkä 10-20 % suomalaisista.
Pakkoruotsi (kaikille absoluuttisen pakollinen ruotsi) ei kuulu kieliopintoihin lainkaan, vaan se on osa poliittis-ideologista kasvatusta.
Poliittis-ideologinen kasvatus ei sinänsä kuulu demokratiaan, mutta ruotsinkielisten vahva vaikutusvalta täytyy ottaa huomioon poliittisena realiteettina, joten jonkinlainen poliittinen oppiaine, poliittinen ruotsi ilmeisesti siis tarvitaan.
Mutta eikö tuota poliittista ruotsia voisi tosiaan integroida vaikka maantiedon, yhteiskuntaopin ja historian tunteihin ?
Pakkoruotsin opetuksen tavoitteena ei ole ruotsin oppiminen, vaan tietynlainen aivopesu, jolla kansan ajattelu yritetään muovata suopeaksi todellisuudesta irrallaan olevan valtionideologian suhteen ("kaksikielinen Suomi"). Neuvostoliitossa oli marxismi-leninismi, meillä kaksikielisyysoppi.
Pakkoruotsin (virallisesti B1-ruotsi) nimitys tulisi siis muuttaa "kaksikielisyysopiksi", jotta edes jonkinlainen uskottavuus säilyisi politiikalla ja poliitikoilla.
Pakkoruotsia ei voi perustella kielikoulutuksen argumenteilla, koska se ei ole kielikoulutusta; se on poliittista koulutusta.
Valinnainen ruotsi A-kielenä noin
20 %:n lukemana olisi kielikoulutusta.
Suomen poliitikot eivät uskalla antaa kielikoulutuspolitiikkaa EUn arvioitavaksi, koska se on niin absurdia:
Poliittista ainetta opetetaan kieltenopetuksen nimellä ja resursseilla.
Opetustulokset ovat tunnetusti heikot, jos niitä arvioidaan kieltenopetuksen näkökulmasta. A-ruotsin osaaminen on oikea mittari, jos ruotsin kielen osaamista halutaan arvioida osana kieltenosaamista. Miten pakkoruotsin poliittiset tavoitteet on saavutettu ?
Onko usko maan kaksikielisyyteen vahvistunut ?

Kielten valinnaisuutta on lisättävä. Kielten opettajat ovat jo pitkään olleet huolissaan valinnaisten kielten - paitsi englannin - osaamisesta ja vähenevistä opiskelijamääristä. Yliopistoilla on ollut vaikeuksia saada tasokkaita opiskelijoita mm. ranskaan viime vuosina.

Uskonnonopetuksesta ei muuten olla vielä puhuttu. Eriytetty opetus vie paljon resursseja eikä ole kunnolla perusteltavissa nykymaailmassa. Yläkoulun ops:iin kuuluu mm. maailman uskontoja ja etiikkaa eikä ole mitään syytä, miksi kaikki eivät voisi opiskella näitä asioita kaikille yhteisillä tunneilla. Opetuksestahan on jo poistettu tunnustuksellisuus ja lisäksi kirkkoihin kuulumattomien osuus kasvaa koko ajan.

Uskontoa taidetaan muuten opettaa enemmän kuin historiaa ja yhteiskuntaoppia. Nuorten äänestämisprosententeista ollaan oltu pitkään huolissaan. Voisiko tätä tuntijakoa miettiä uusiksi? Tietoa uskonnoista ja etiikasta yms. tarvitaan kyllä, mutta kuinka paljon ja millaisessa paketissa?

Nuorten ylipaino ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Lukiolaisten liitto kannattaa lisää pakollisia kursseja psykologiaan ja terveystietoon, ja näistä voisi olla hyötyä myös perusopetuksessa. Psykologian kurssi voisi olla hyvinkin käytännönläheinen: tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, elämänhallintaa, stressin hallintaa jne.

Kun valtio seuraavan kerran antaa lisärahaa opetukseen, sen käyttöä tulisi valvoa. Nyt suurin osa kunnista ei käyttänyt opetusryhmien pienetämiseen suunnattuja varoja tähän. Moni ei käyttänyt niitä lainkaan koulutukseen. Kuntien rahankäyttöä olisi valvottava nykyistä tarkemmin ja tähän liittyen tarkistettava hallinnon ihmisten määrä ja työnjako. Voisiko virkajärjestelmästä ainakin osittain luopua? Nyt virka saattaa olla ihmisellä, joka on kuitenkin jopa vuosikymmeniä sairaslomilla, töissä ja kuntoutuksessa eikä siten ko. työtehtävä tule kunnolla hoidettua, koska sijaiset vaihtuvat, hoitavat töitä kerrallaan 2kk-1v tai muut paikkaavat osa-aikaisesti tekevän töitä.

Tasapuolisuus ja kielet. Kansainvälistyvässä yhteiskunnassamme kielten osaaminen on tärkeää. Lisäisinkin sitä jo alaluokille esim. 1-2vuodesta lähtien. Joissakin kouluissa näin on, mutta kun köyhissä tunnit on vähennetty minimiin ja kielen opetus aloitetaan vasta 3-luokalta. Kunta kohtaista voisi olla onko aloittava kieli englanti vai ruotsi (länsirannikkolla ruotsin kieli on tärkeä, koska työpaikka voi jäädä saammatta jos toista kotimasita ei osata). Lapsille kielen oppiminen on hauskaa

Suurin epäkohta on, että suomenruotsalaiset jäävät nykyään kielellisesti enemmän paitsioon kuin maahanmuuttajat. Enemmistön kieltä opitaan saman verran kuin enemmistö ruotsia, elleivät paikalliset päättäjät panosta suomen kielen opetukseen. Finska erilleen ruotsin tuntimääristä, finskalle lisää tunteja!

Suomen kouluissa on järjetön pakkoruotsi. Pakkoruotsille ei ole olemassa yleissivistäviä, tarpeeseen pohjautuvia, padagogisia tai muitakaan rationaalisia perusteluja. Koulujen pakkoruotsi on puhtaasti poliittinen päätös. Kouluopetuksen tulisi kuitenkin olla poliittisesti sitoutumatonta. Pakkoruotsi saatava vaihtoehtoiseksi saksan, venäjän, ranskan tai jonkun muun suurkielen kanssa. alinn

Tutkimustulokset ja muu aines



Ainekohtaisia muistioita lukiessa nousi esiin osin itsestään selvä periaate. Tutkiva oppiminen tai opiskelu on menetelmällinen toimintatapa. Toisaalta tavoitteet ja sisällöt ovat suurelta osin akateemisen tms tutkimuksen tulosta. Perusopetuksen aineksesta on myös paljon sellaista, joka ei ole tutkimuksen tulosta. Tällaisia ovat ainakin eettinen, esteettinen, uskonnollinen ja perinteeseen liittyvä aines.

Aineita kehitettäessä ja nyt OPSien laatimisessa näiden asioiden tunnistaminen on merkittävää. Osittain ne on pidettävä erillään ja silloin, kun niitä yhdistellään, tulee se tehdä tietoisesti.

Uskonnon opetuksessa tavoitteena on melko selkeästi varsinaisen akateemisen perustutkimuksen tuloksia. Teologian alueella perusasioista vallitsee suunnilleen yhtä suuri yksimielisyys kuin luonnontieteessäkin.

Uskonnon opetuksen rakenteellisena puutteena on ollut tutkimuksellisen tulosten ja uskomusten sekoittaminen keskenään. Tässä valossa esimerkiksi kysymys uskonnon opetuksen tunnustuksellisuudesta alkaa näyttää mielettömältä. Tunnustuksellisuus ymmärretään tavallisesti uskonnollisuuden esiin tulemista opetuksessa. Kun kysytään voiko opetus olla tunnustuksellista, tullaan itse asiassa kysyneeksi voidaanko teologisen tutkimuksen tuloksia ja puhdasta uskonnollisuutta sekoittaa toisiinsa. Asiayhteydestä johtuen voidaan vielä lisätä, että tämä tehdään oppilaan huomaamatta. Pelottavalta asia alkaa näyttää silloin, kun se tehdään myös opettajan tietämättä. Suuri osa alaluokkien opettajista ei ole teologisesti niin perehtyneitä, että he voisivat erottaa tieteelliset tutkimustulokset ja hengellinen viihde. Näkökulmasta riippuen teologisen tutkimuksen ja puhtaan uskonnollisuuden välillä on isompi tai pienempi harmaa alue.

Harmaan alueen koon vaihtelusta opettajasta riippuen antaa hyvän kuvan opetus Via Dolorosasta. Se kuvaa Jeesuksen matkaa Herodeksen hallintopalatsista ristiinnaulitsemispaikalle. Varteenotettavien tutkijoiden piirissä ollaan laajasti sitä mieltä, että Via Dolorosana tunnettu reitti kaksinetoista levähdyspaikkoineen on väärässä paikassa. Reitin arvostus nousee kuitenkin siitä, että 300-luvulta lähtien juuri tämän reitin varrella on muisteltu Jeesuksen kärsimystietä. Samoin on ns. puutarhahaudan kohdalla. Vaikka paikka onkin väärä, niin sen tapainen Jeesuksen hauta lienee ollut. Toisin on Golgata ns. Pääkallonpaikka Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikkana. Eräs englantilainen arkeologi louhi sen pehmeästä kivestä muodostuneesta nyppylästä 1800-luvun lopulla ja ”löysi” sen sitten. Sekin oli väärässä paikassa, mutta sopivasti Puutarhahaudan läheisyydessä. Arkeologi sai siitä monenlaista kuuluisuutta. Nämä esimerkit kuvaavat teologisen tutkimuksen tulosten ja uskonnollisuuden suhdetta vaikeimmillaan. Toisaalta uskonnon opetuksessa on paljon sellaista, jota lapsetkin voivat tutkia. Tässä esiin otetuista aiheisa voitaisiin esimerkiksi antaa oppilaille Via Dolorosan pysäkkien aiheet ja pyytää heitä pohtimaan mitä jokapäiväisen elämän kysymyksiä 300-luvun jerusalemilaisen seurakunnan jäsenten mielissä.

Antti Vanne,

Mainitsemasi esimerkit ovat huonoja. Näitä ei nimittäin opeteta totuuksina tai tieteen löydöksinä, vaan niitä käytetään nykyään eksegetiikan tms. kursseilla esimerkkeinä siitä, millaisia päätelmiä ei saisi tehdä. Nykymuotoisessa luokanopettajankoulutuksessa opiskellaan teologian perusopinnot, jolloin asia pitäisi selvitä.

Tosin fundamentalistisissa kristillissä piireissä näitä löytöjä pidetään edelleen tosina.

Opettajan vankka vakaumus voi aina aiheuttaa ongelmia olipa kyseessä mikä tahansa uskonto tai poliittinen aate tms. OPS:it tulisi rakentaa niin, että oman vakaumuksen esilletuonti olisi hankalaa. Toki siitä voi puhua, mutta opetuksen on noudatettava tieteen tuloksia ja neutraaliutta.

Itse opettajana olen jäänyt miettimään, miten varmistetaan, että opettaja oikeasti pysyy ops:ssa. Vastaan on tullut tapauksia, joissa on iso kysymysmerkki tämän kohdalla. Opettaja on kuitenkin aina yksin luokan edessä, eivätkä lapset tai nuoret kovin helposti valita opettajasta eteenpäin virallisia kanavia pitkin.

Oppilailla on oikeus laadukkaaseen OPS:in mukaiseen opetukseen. Epäilen vahvasti, että nyt se ei aina toteudu. Valvontaa ei ole, ja tietoon tulevat vain vakavimmat tapaukset kuten taannoinen 'housut kinttuun' -tapaus. Vakituisesta opettajasta valitetaan muuten vielä vähemmän; sijaisesta on helpompi valittaa.

Peruskoulun vahvuudet perustuvat valtaosin muihin tekjiöhin kuin suoranaisesti tuntijakoon. Useissa tutkimuksissa on todettu myös se, että opetussuunnitelma ohjaa vähäisessä määrin opetusta tai koulun toimintaa. Koulun kulttuurilla ja käytetyllä oppimateriaalilla on suuri vaikutus opetuksen toteutumiseen oppituntitasolla.

Edellä on keskusteltu paljon peruskoulun kielenopiskelusta. Ruotsin kielen merkitystä pohdittaessa on muistettava, että se on työelämässä; hallinnon ammateissa, kaupan ja palvelujen alueella tärkeä kieli. Sen merkitys on erityisen tärkeä alueilla, joilla on suomenruotsaisen kielivähemmistön keskittymiä. Kansallisen kielivarannon, eli sen vieraankielen osaamisen, joka meillä suomalaisilla on, kannalta on tärkeä monipuolistaa kielenopetusta. Englannin kielen asema on vahvistunut ja toteutuneet oppilaiden kielivalinnat ovat kaventuneet, vaikka kansaivälisymiskehitys vaatisi vieraankielen osaamisen laajempaa kirjoa.
Tuntijakokeskusteluun haluaisin tuoda uuden elementin, eli kouluissa opetukseen käyettyä aikaa tulisi tarkastella suurempana, systeemisenä kokonaisuutena. Tuntijako määrittelee opetukseen käytettyjä tunteja viikkotasolla, mutta tässä yhteydessä tulsi katsoa myös vuoden aikana ja koko perusopetuksen aika oppiaineisiin ja opiskeluun käytettyä aikaa. Myös siinä tapauksessa, että tehdään kansainvälisiä vertailuja, tulisi katsoa suurempia kokonaisuuksia kuin vain viikkotunteja, koska eri maissa kouluvuoden pituus eli koulupäivien määrä vaihtelee.
Julkisuudessa on opetusministeri ja opetushallituksen pääjohtaja esittäneet koulupäivien eli siis viikkotuntien määrä lisäämistä. Ehdotus on hyvä, mutta ongelmaksi tulee niiden rahoittaminen. Jos se toteutuu valtion rahoitusosuuden lisäämisellä, niin hyvä, koska kuntien talous on useissa tapauksissa ajatunut todella vaikeaan tilanteeseen. Tuntimäärä lisääminen yksittäisenä toimepiteenä saattaa kuitenkin johtaa siihen, että resursseja joudutaan leikkaamaan jostain toisesta kohdasta tämän rahoittamiseksi.
Peruskoulussa opetukseen käytettävää aikaa tulisikin tarkastella kokonaisuutena. Koulupäiviä on nyt 190 vuodessa. Jos viikottaisen tuntimäärän nostoa kompensoitaisiin vaikka viiden koulupäivän vähentämisellä, niin opetuksen tukipalvelujen määrä vähenisi vastaavasti 2,6%:lla. Siis kouluruokailun, koulukuljetusten, päivittäisten kiinteistöpalvelujen ja oppilashuollon palvelujen tarve pienenini 2,6%. Peruskoulussa henkilöstökulujen osuus on noin 68-70%, josta suurin osa menee opetukseen, ja loput on pysyviä kiinteistökuluja. Sitten osa on näitä muuttuvia kuluja, joista tulisi sääästöjä. Säästyvä potti voitaisiin sijoittaa opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen, kehittämistyöhön ja osa menisi tietenkin opetustuntien määrän noususta aiheutuviin kustannuksiin.
Koulupäivien määrän vähentämistä pohdittaessa voitaisiin myös määritellä nykyistä joustavemmin koulujen loma-ajat kunnissa. Lisäksi Lukuvuoden loppuun ja alkuun voitaisiin sijoittaa opetushenkilöstön koulutus- ja kehittämispäiviä, jolloin täydennyskoulutusta koulun toiminta-aikana voitaisiin vähenttä. Eli sellainenkin ratkaisu voisi olla mahdollinen, että perusopetuksen opetushenkilöstöllä säilyisi 190 työpäivää, mutta oppilailla olisi 185.

Peruskoulun paras vahvuus on mielestäni se, että sen käyneille henkilöille on tarjottu hyvät valmiudet jatko-opintoihin ja heidän opintonsa peruskoulussa ovat olleet monialaiset ja monipuoliset.

Toistaiseksi vahvuutena on myös se, että perusopetukselle on periaatteessa samat lähtökohdat joka puolella Suomea. Alueellinen vaihtelu on mahdollista, mutta sitä ei saa ainakaan lisätä.

Vahvuutena ovat tietysti myös korkeasti koulutetut opettajat.

Heikkoutena voidaan mielestäni pitää sitä, että aineenopettajien antaman opetuksen osuus oppilaan kokonaistuntimäärästä etenkin vankkaa asiantuntemusta vaativissa aineissa on liian pieni. Tämä ei ole luokanopettajien vaan järjestelmän vika. Yhtenäisen perusopetuksen ajatus ei toteudu vieläkään sillä kauniilla tavalla kuin se on meille tarjoiltu ja esitelty.

Heikkoutena pidän niin ikään oppilaan saaman kokonaistuntimäärän vähäisyyttä: opetuksen määrää sopisi lisätä.

Peruskoulun voima on sen yleissivistävyyden idea. Joissakin kohdin sen toteuttaminen kuitenkin ontuu. Erityisesti uskonnonopetusjärjestelmässä olisi kehitettävää. Koulu tarjoaa ns. oman uskonnon opetusta, joka tarkoittaa sitä, että oppilaat istuvat tunnustuskuntansa mukaan nimetyllä tunnilla. Järjestelmää perustellaan sillä, että ymmärtääkseen muita, on ensin ymmärrettävä itseään. Samalla argumentilla voisi kuitenkin puolustaa myös yleisen uskontotiedon opetusta. Oma historia on ihmisen persoonallisuuden kehityksen kannalta alue, joka jäsentää elämää ja tekee siitä mielekästä. Kysymys kuuluukin, mikseivät somalialais- ja suomalaistaustaiset lapset istu koulussa eri historiantunneilla opiskelemassa oman identiteettinsä muodostumisen kannalta olennaisia asioita, kysymässä, mistä juureni kasvavat? Kun yleissivistystä aletaan eriyttämään, mikä oikeuttaa sen, että eriyttäminen tapahtuu vain uskonnonopetuksessa?

Yleistä uskontototietoa on joskus verrattu kotitalouden opiskeluun, jossa tutustuttaisiin eri maiden ruokaresepteihin, muttei valmistettaisi tai maisteltaisi ruokaa. Kuitenkin juuri oman uskonnon opetus on lähtökohtaisesti pahimmillaan tällaista. Uskonnon opetuksessa oma määräytyy teologisen oppijärjestelmän mukaan. Oppilaat on sijoitettu oppitunneille tietyn reseptin mukaisesti. Eri luokkatiloissa oppilaat opiskelevat esimerkiksi Suomen luterilaisen kirkon määrittelemää omaa tai roomalaiskatolista omaa, kolmannessa luokassa opiskellaan (niin kuin Espoossa) ns. yleisislamia. Oman uskonnon opiskelun ohessa tutustutaan muihinkin katsomuksiin, mutta juuri oppien kautta. Uskonto on kuitenkin paljon muutakin kuin nämä uskonnon viralliset reseptit, teologiat. Ruokaa laitetaan aina soveltaen, omien mieltymysten mukaan. Uskontojen virallisilla, uskonnollisten auktoriteettien jäsentämillä ja kanonisoimilla monimutkaisilla oppijärjestelmillä ei aina ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, minkälaista uskontoa ihmiset arjessaan elävät.

Vaikka oman uskonnon opetus on periaatteessa erotettu uskontokunnan uskontokasvatuksesta, sitä määrittää aina lähtökohtaisesti jokin tunnustuskunta. Tietoa ei koskaan opita puhtaana, vaan siihen liittyy aina tunteita ja asenteita. Oppilailla on hyvin erilaisia tunteita uskontoa kohtaan. Toiset kokevat uskonnon hyvin yksityiseksi elämänalueeksi, toiset nauttivat juuri uskonnon sosiaalisesta aspektista. Jotkut eivät ajattele itseään uskonnollisiksi, joitakin ahdistaa koko ajatus uskonnon opeista. Koulun uskonnon opetukseen ei kuulu uskonnon harjoittaminen. Koululaisille opetetaan omaa uskontoa, mutta sitä ei saa harjoittaa. Eri oppitunneille sijoitettujen oppilaiden asenteet ja tunteet uskontoon ja uskonnollisuuteen tulevat uskontotunnilla vahvasti esiin. Oppilaat kokevat asian niin, että opettaja vaatii heiltä tietyn uskonnon oppien mukaista asennoitumista tunnin aiheisiin. Tämä rajoittaa vapaata keskustelua, tunteiden ja asenteiden käsittelyä sekä laskee uskonnon opetuksen statusta yleissivistävän koulun oppiaineena. Oma ei oikeastaan olekaan tässä mielessä omaa vaan tietystä näkökulmasta määriteltyä.

Oman uskonnon opetuksen kannattajien mukaan katsomusten välinen dialogi paranee, jos koululaiset ymmärtävät ensin oman uskontonsa. Esim. Euroopassa kristinuskon oppirakennelmien ymmärtäminen on tietenkin oleellista, jos haluamme välineitä jäsentää yhteiskuntaamme. Paikallisesti vahvojen uskontojen teologiat vaikuttavat paljon siihen, mitä olemme. On kuitenkin turhan korkealentoista kuuluttaa oppilaille taitoa katsomusten väliseen dialogiin. Arjessaan oppilaat kohtaavat ihmisiä, toisin ja samoin uskovia. Silloin dialogia ei käydä katsomusten välillä vaan kahden arkeaan kokonaisvaltaisesti elävän ihmisen välillä. Tällöin yksilö ei ajattele itseään pelkästään uskonnon kautta, vaan myös muut elämänalueet ovat erottamattomasti läsnä. Ihmiset oppivat itsestään, hahmottavat itseään aina suhteessa toisiin. Oman ymmärtäminen ei ole mahdollista ilman muita samoin kuin toisten ymmärtäminen vaatii oman itsen reflektointia. Tähän yksilön kehitykseen tähtäävään keskusteluun kaikille yhteinen uskontotieto voisi antaa välineitä. Uskonto vaikuttaa jokaisen meidän elämässämme halusimme tai emme. Jotta lapsilla olisi aseita suhtautua kriittisesti yhteiskuntaan ja välineitä rakentaa omaa identiteettiään, tarvitsemme katsomusopetusta, joka ei tarkastele pelkästään uskontoja, katsomuksia ja niiden oppirakennelmia vaan myös uskonnollisuutta laajasti monesta näkökulmasta.

Peter Johnson. Ruotsin kielen asema on nykyisellään keinotekoisesti aikaansaatu "tärkeäksi" eikä muissakaan maissa oteta huomioon "kielivähemmistön keskittymiä" siten kuin Suomessa. Vieraiden kielten - joihin ruotsikin kuuluu suurimmalle oslle suomalaisia - opetusta pitäisi lisätä ja keino siihen ei ole tuntimäärien lisääminen kustannusten nousun vuoksi, vaan vähemmän hyödyllisen kielen korvaaminen tarpeellisemmalla. Näitä ovat kaupan ja tieteen aloilla tärkeimpien kauppakumppaneiden kielet venäjä, saksa ja englanti. Englanti toimii myös Ruotsin kanssa erinomaisesti.

5-6 luokkien tuntijako biologia/maantieto, historia ja uskonto -oppiaineiden osalta on hämmentävä.

Erityisesti silloin, kun esim. historiaa ja bg:tä on vain yksi tunti viikossa, mutta uskontoa kaksi, opettamisesta on järki kaukana.

Toisaalta, fysiikka/kemian erottaminen omaksi oppiaineeksi oli oikeaanosunut toimenpide.

Suomessa kielten opiskelun monipuolisuus ei toteudu. Olemme lukkiutuneet 2 pikkukielen loukkuun. Teemme jostain syistä ehdoin tahdoin hallaa nuorillemme, ulkomaan kauppasuhteille ja sitä myötä taloudelle. Kielten opiskelu on nyt hyvin yksipuolista ja olemmekin jääneet jälkeen muiden maiden suurkielten kielitaidosta. Suomenkielisille olisi tärkeää saada opetusta saksan, ranskan, venäjän ja esim. espanjan kielessä. Oppilaan resurssit, aika ja motivaatio eivät nykyisen systeemin mukaan yksinkertaisesti riitä monen kielen samanaikaiseen pänttäämiseen, sillä Suomessa pitää nyt lukea 3 vierasta kieltä, jos haluaa opiskella ym. suurkieliä, koska ruotsi on tukkimassa ja viemässä yhden kielen paikan. Ongelmaan voidaan puuttua uudistammalla kieliohjelma muiden maiden ja EUn suosittamalle tasolle, eli äidinkielen lisäksi oppilas saa itse valita (HUOM! siis valita) 2 vierasta kieltä, joista ruotsinkieli on muiden mukana valinnaiskielenä näissä vieraissa kielissä - eikä siis minään pakkokielenä kuten nykyisin. Nyt pakkoruotsi syö koko ajan jonkun muun kielen paikan ja kielten monipuolisuus ei toteudu. Tämä on järjetön systeemi.

Kommentti Peter Johnson'in16.01.2010 kirjoitukseen:

"Edellä on keskusteltu paljon peruskoulun kielenopiskelusta. Ruotsin kielen merkitystä pohdittaessa on muistettava, että se on työelämässä; hallinnon ammateissa, kaupan ja palvelujen alueella tärkeä kieli."

__

Koko Manner-Suomessa on alle 4 % ruotsinkielisiä, joista suurin osa osaa erittäin hyvää suomea.

En ota kantaa siihen onko sellainen kieli tärkeää osata vai ei. Jätän sen jokaisen omaan harkintaan.

__

Itse en pidä pakkoruotsia pahimpana koulutusongelmana Suomessa. Sen sijaan ruotsinkielisten erittäin laaja koulutussuosinta on paljon ongelmallisempaa. Toisin sanoen SUOMEN yliopistojen ja korkeakoulujen ruotsinkielisten valtavasti ylimitoitetut kielikiintiöopiskelupaikat ovat erittäin syvä kansallinen ongelma, joka vaatii pikaista ratkaisua.

Tämän järjestelmän vuoksi alempitasoiset ruotsinkieliset pyrkijä syrjäyttävät opiskelupaikaltaan vuosittain satoja suomenkielisiä, joilla on paremmat arvosanat ja sisäänpääsypisteet.

Ruotsinkielisten vahvan yliedustuksen taustalla on heidän perusteeton suosimisensa yliopistojen hakutilanteessa. Suomenkielisiä alistavaa järjestelmää perustellaan sillä, että näin saadaan ruotsinkielisiä korkeille virkapaikoille palvelemaan ruotsalaisia.

Suomessa on kolminkertaisella järjestelmällä varmistettu, että ruotsinkieliset saavat varmasti palvelua omalla kielellään ympäri Mannersuomea:

1) Kiintiöopiskelupaikat
2) Pakkoruotsi ala-asteelta yliopistoon
3) Lainsäädännön sisään leivotut virkojen kielitaitovaatimukset

Sitten kun tämä järjenvastainen kiintiöopiskelupaikkaongelma on saatu korjattua, voidaan alkaa miettiä pakkoruotsin kohtaloa.

Peruskoulun vahvuuksia: Osoittanut toimivuutensa koko ikäluokan opettajana 1970 -luvulta saakka, parjauksista huolimatta. Hyvät tulokset saavutettu myös lähes Euroopan pienimmällä tuntimäärällä. Panos - tuotos -suhde siis ollut hyvä. Ainakin toistaiseksi. Viime aikaiset merkit puhuvat siihen suuntaan, että emme enää pian ole kehityksen kärjessä. Peruskoulu on ollut aivan syyttä kurjistumisen kourissa. Eräänlaisena ironisena vahvuutena voisikin pitää sitä, että huolimatta kaikesta loiskiehunnasta koulun ympärillä, se kuitenkin on pystynyt pitämään yllä perinteistä sivistystehtäväänsä kunniakkaasti. Koulun kova ydin on säilynyt, kiitos ammattitaitoisten opettajien.

Koulu kaipaisi nyt ennenkaikkea rauhaa ja aikaa ja ihmisiä, ei mitään uusia oppiaineita tai muodikkaita kursseja. Vanhanaikainen oppiainejaottelu on itseasiassa peruskoulun suuri heikkous, ainakin alakoulussa. Pitäisi pyrkiä pois ahtaasta oppiainejaosta kohti ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja. Samalla pitäisi säilyttää tai joiltain osin tietoisesti palata koulun ydintehtävään ihmiseksi kasvattamiseen, hitaaseen, keskittyneeseen, rauhalliseen opiskeluun.

Ruotsinkielen opetus on Suomessa täysin ylimitoitettu. On kohtuutonta, että se on peruskoulusta yliopistoihin pakkokielenä. Sillä mikään peruste (poliittista ei lasketa) ei ole riittävä näin suuren painostukseen. On surullista, että suomenkielisten lasten ja nuorten kieliopinnot näivytetään pakkoruotsilla. Tulokset puhuvat puolestaan. Ruotsia ei haluta, eikä sitä opita. Pakkona ei ole motivaatiota, se turhauttaa. Maailmassa englanti on ykköskieli ja tärkein. Euroopan suurkielten osaajia (venäjä, saksa, ranska ..) tarvitaan kuumeisesti, samoin Euroopan ulkopuolisten maiden kielten osaajia (arabia, kiina, japani..). Tärkeintä olisi nyt saada valinnanvapaus. Näin täälläkin kielitaito laajentuisi. Pakkoruotsi on nyt kuin käenpoika, muille kielille on käynyt huonosti.
Emme tarvitse oman äidinkielemme lisäksi toista pikkukieltä vuosien riesaopintoina. Valinnanvapaus pitää kielissä olla ja Suomen on päästävä muiden Euroopan maiden tasolle. Otetaan Ruotsin kieliopinnoista mallia. Syventävät englannin kurssit ovat myös hyviä.

Pakollinen ruotsinopetus on järjetön painolasti nykyisessä peruskoulussa. Se vie tarpeettomasti resursseja, joita tarvittaisiin kipeämmin muihin kohteisiin. Mm maahanmuuttajien suomen kielen osaamisen vahvistamiseen tarvitaan lisäpanostusta ja se voitaisiin saada pakollisen ruotsinopiskelun vähenemisestä.

Fakta on että suuri enemmistö suomalaisista ei koskaan elämässään tarvaitse ruotsin osaamista, aivan samoin kuin ruotsalaiset eivät tarvitse suomen osaamista, vaikka heillä on pitkä yhteinen historia Suomen kanssa ja suuri suomenkielinen vähemmistö.

Peruskoulun vahvuutena on hyvä alueellinen tasa-arvo. Asuinpaikasta huolimatta kaikille on on ainakin periaatteessa taattu sama opetus. Vahvuutena on myös asiantuvat korkeatasoiset aineopettajat.
Heikkouksina ja haasteena tulevalle näen sen, että fysiikan ja kemian kokeellinen opetus vaatii pienet opetusryhmät. Turvallisuudesta ei saa tinkiä ryhmäkokoa kasvattamalla. Tietotekniikkaa pitäisi olla kaikilla oppilailla oppiaineena, jota opettaa pätevä aineenopettaja.

Jos ollaan rehellisiä niin tällaisen vähemmistökielen - kuten ruotsin kieli meillä - täysin ylimitoitettu opetus ja vähemmistön etuisuudet opetuksessa, eivät ole vain täysin epädemoktaattisia piirteitä vaan se on jo idiotismia.

”Ensi syksynä alkavaan yliopistokoulutukseen hakeneista joka kolmas on saanut opiskelupaikan. Ruotsinkielisiä hakijoita oli viisi prosenttia kaikista hakijoista. Heistä hyväksyttiin yliopistokoulutukseen hiukan yli puolet”, näin Helsingin Sanomissa kerrottiin 29.7.2006.

Tällainen toiminta ei ole enää vain aseman turvaamista, vaan yhden väestönosan kohtuutonta suosimista muiden kustannuksella.

Kaikista Euroopan sivistysmaista on kielikiintiöt yliopistoihin ja korkeakouluihin poistettu oikeuden vastaisina jo aikoja siten. Suomessa sen sijaan ruotsinkieltä suositaan yli muiden. Sitä pakko-opetetaan kaikille ikäluokille. Ruotsinkielisille on annettu oikeus ohituskaistoihin eli heillä on kielikiintiöt akateemiseen opiskeluun. Joka vuosi satoja suomenkielisiä opiskelijoita jää hakemansa suomenkielisen yliopiston ulkopuolelle kun he joutuvat antamaan paikkansa huonommilla pääsykoepisteillä (huom. Sisäänpääsykokeen saa tietysti tehdä ruotsinkielellä) sisään rynniville ruotsinkielisille,joissa he sitten kaiken lisäksi saavat vielä opiskellakin ruotsiksi. Tämä on väärin.

Ruotsinkielisillä on kuitenkin myös vielä omatkin yliopistonsa ja korkeakoulunsa, joissa taas suomenkielisen, jos sinne pyrkii, on tehtävä sisäänpääsykoe vieraalla kielellä eli ruotsiksi ja myös opiskeltava vieraalla kielellä eli ruotsiksi. Ruotsinkieliset ovat näin kohtuuttoman yliedustettuja esimerkiksi kaupallisissa opinnoissa heidän lukumääränsä nähden.
Näin heille on turvattu akateeminen koulutus ja eliittiasema yhteiskunnassa. Sitten on vielä tämä virkamiespakkoruotsi, jolla taataan ruotsinkielisille suojatyöpaikat ja etuoikeus myös valtion ja kunnan virkoihin.
Suomi on oikeasti harvinaisen homogeeninen maa. Peräti 92% on suomenkielisiä. Ruotsi on suomenkielisille vieras kieli. Ruotsin pakko-opetus on lopetettava. Ruotsinkieli on saatava perusasteelta yliopistoihin valinnaiskieleksi, näin kielivalinnan mahdollisuus ja kielten osaaminen laajentuu.

12.1.2010 Olli Porra kirjoitti mielestäni ytimekkäästi peruskoulun heikkouksista. Mediakasvatuksen pitäisi ehdottomasti saada lisää jalansijaa.

Ihmettelin kommenttia, jossa sanottiin, ettei peruskoulussa ole kursseja. Minä olen peruskoulun (yläkoulun) opettaja, ja meidän koulussamme on viisi jaksoa ja lähes kaikki oppiaineet kursseina jaksoissa. Mielestäni kurssimuotoisuus ei ole peruskoululaiselle kovin helppo opiskelutapa. Koulussamme on myös 75 min oppitunnit. Mielestäni ei ole hyvä, että kaikki opiskelu yritetään puristaan lyhyeen aikaan: jakso, lyhyt koulupäivä (harvoja oppitunteja). Pitkäjänteisyys ja kokonaisopetus puuttuvat peruskoulusta.

Ruotsi voisi olla esim 2 vuotta pakollinen, jonka jälkeen voisi valita mieleisensä. Jokaisen suomalaisen olisi hyvä osata ruotsia edes vähän. Näin lyhyenä tiiviinä oppijaksona Ruotsin kieli ei olisi painolasti muiden kielten opsikelulle, mutta jokainen oppisi perusteet ja saisi tarvittaessa jatkaa, jos haluaa. Tunteja ei tarvitsisi lisätä. Mutta jos ala-ja yläasteella olisi innokkaita taideaineiden oppijoita, voisi sellaisille lisätä esim kuorolaulun, urheilukerhon vaikka 1-2 tuntia viikossa- sijoitettuna sille sopivaan parhaaseen paikkaan.

Koulujen tuntimääriä ei saisi pienentää sen kustannuksella, että tunneilla käytäisiin muka yhä tehokkaammin kaikkea läpi...
Mielestäni oppimisellekin on oltava aikaa emmekä voi kokoajan tehdä maailmaa tehokkaammaksi. mielekäs rytmi myös koulupäivään ja sopiva pituus. Onhan siellä koulussakin viihdyttävä. Ja esim. taideaineilla, joita on edes joskus koulusta tulee mieluisampi paikka.

Äsken tein koelähetyksen; se onnistui.
Kun viime yönä 20.1.10 n. klo 01 yritin lähettää pitkän kirjoitukseni, se ei onnistunut. Mutta naputtelin sitten tekstini kommenttiruudulta omaan paljaaseen tekstitiedostooni (vei 45 min). Nyt haluaisin lähettää tekstini
sähköpostitse tämän kommenttipalstan
toimittajalle, joka sitten asentaisi
hyväksyntänsä jälkeen kommenttini paikalleen. Pyydän siis saada tietää
tarvitsemani sp-osoitteen, jota en ryhtyisi levittämään. En haluaisi käyttää yhtä tuntia valmiin tekstini pieneen kommenttiruutuun naputtamiseen, jos seurauksena olisi jälleen lähettämisen epäonnistuminen minulle tuntemattomista syistä.

Terveisin
Jouni Luukkainen, matematiikan dosentti
jouni.luukkainen@helsinki.fi

Oppilaiden ja heidän vanhempiensa on saatava valita jo peruskoulusta asti se tai ne vieraat kielet, jotka he katsovat antavan juuri heille ja heidän tulevaisuudelleen eniten arvoa. Ja tässä yhteydessä on mainittava että ruotsi kuuluu myös vieraisiin kieliin. Nykyisin pakkoruotsi suorastaan tehokkaasti sabotoi suurkielten oppimisen mahdollisuuden. Se on rajallisten koulutuntiresurssien tuhlausta. Ei missään länsimaisessa demokratiassa ole jonkun pikkukielen pakko-opintoja perusasteelta korkeakouluihin asti. Suomessa ei ole kielivapautta ja koemme sen häpeällisenä asiana. Herää kysymys, että onko meillä sokeat ja kuurot itsevaltiaat päättäjinä, kun ei kansan mielipidettä kuunnella?

Kun Ruotsiin viitataan usein kaikenlaisissa asioissa, niin miksei katsota kieltenopetusta siellä. Eli vertailun vuoksi meillä on KAIKILLE opetettava pääkieltä eli suomea 5 kertaa viikossa. Sen jälkeen ei kukaan voi enää sanoa, ettei osaa pääkieltä. Kuten Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa jne kaikille englantia ainakin 4 kertaa viikossa. Muut kielet kuten ruotsi, ranska, venäjä jne. valinnaisiksi. Muista opetusasioista muut valtiot saavat ottaa oppia Suomesta.

Pitäisiköhän matematiikan tunteja lisätä? Siltä tuntuu, koska korkeammallakaan taholla ei ymmärretä tai osata laskea eri kokoluokkia ja niiden välisiä suhteita. 4 % ei mitenkään vastaa 93 %, mutta silti tälle 4 % ryhmälle on annettu 50% painoarvo.
On todella turhauttavaa, että 4 % vuoksi on koko maa 100 % pakkoruotsitettava, joka ikinen vuosikerta ympäri maan. Antakaa jo valinnan vapaus kieliin! Meidän verorahoillammehan tässä maassa opiskellaan. Mitä virkaa on nk. demokratialla, jos yksi kielivähemmistö saa sanella kielipolitiikan ja sortaa valtakieltä ja muita vähemmistökieliä.
Pakkoruotsista on päästävä eroon, jo peruskoulussa. Pakkoruotsi on Suomen koululaitoksen pahin ongelma.

Suomalaisen peruskoulun ehdottomia, pedagogisesti perusteltuja vahvuuksia on opetussuunnitelman spiraalisuus. Samat asiat ja taidot vahvistuvat vähitellen kullekin ikäkaudelle ominaisella tavalla.

Mahdollisesti ainakin riskinä on liian suuri opetettavan aineksen määrä. Kun ei yritetä opettaa paljon yksittäisiä "asioita" pieninä pirstaleina, on mahdollista oppia oikeasti joitain perustavia asioita ja valmiuksia. Hyvää on siis nykyisessäkin peruskoulussa pyrkimys ymmärrykseen, ei pelkästään muistisuorituksiin. OPSin tulee olla realistinen ja oppimistavoitteiden tulee olla sellaisia, että niihin voidaan aidosti pyrkiä. Nykyisissä tavoitteissa on monia hyvin kunnianhimoisia tavoitteita, joita oppilaiden enemmistö ei kuitenkaan saavuta.

Nykyisen peruskoulun heikkouksia saattaa olla käden taitojen vähäisyys ja koulun teoreettisuus. Monipuolinen sivistys alkaa koko persoonallisuuden kasvusta: koulun tulee antaa valmiuksia tiedon kriittiseen hankintaan, luovuuteen ja innovatiivisuuteen sekä syvälliseen katsomukselliseen ja eettiseen pohdintaan.

Nk. peruskoulun "tasapäistävyys" antaa kaikille saman mahdollisuuden oppimiseen ja tämä on mielestäni yksi peruskoulun vahvuus!

Tasapäistyksen pahin ongelma on uskonnon "pakkosyöttö" monella eri tavalla.
Miksi edelleen opetetaan kouluissa uskontoa, kun ao. aineella ei ole mitään tieteellistä arvoa eikä lapsen yhteiskuntaan sosiaalistamisen kanssakaan ole oikeastaan mitään tekemistä. Mitä annettavaa uskonnonopetuksella on esim.
7-vuotiaalle lapselle?

Peruskoulun suurin pullonkaula ja suurin epäkohta on pakkoruotsi. Pakkoruotsi on suuri vääryys ja ihmisoikeusrikos suomenkielisiä kohtaan.

Pakkoruotsista on päästävä eroon.

Pakkoruotsi on muutettava valinnaiseksi kieleksi, jonka voi valita yläasteella kolmen-neljän valinnaisen kielen joukosta.

Taito- ja taideaineita pitäisi lisätä kaikille luokille.

Peruskoulun vahvuuksia ovat koulutetut opettajat ja sama koulutus kaikille.
Heikkouksia on mm. liian teoreettispainotteiden opetus ja valinnaisaineiden vähäisyys. Oppilaat tarvitsevat enemmän taitoja elämän hallintaan esim. talousasioiden hoitamiseen, yrittäjyyteen ja tietotekniikkaan.

Perusopetuksessa ( ja lukiossa) pitäisi olla enemmän mahdollisuutta koko koulun yhteisten keskustelutuokioiden pitämiseen erilaisista lasten ja nuorten
kysymyksistä. Tällä tavoin he oppisivat
käymään dialogia myös eri tavoin ajattelevien kanssa tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tämä on
välttämätöntä monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja ylipäätään elämässä.
Katsomusaineet,so. uskonto ja elämänkatsomustieto ovat jääneet liian vähälle tuntimäärälle. Myös filosofian
opiskelu tulisi aloittaa jo varhain perusopetuksen alakoulussa. Tietenkin
filosofian opetuksessa tulee ottaa oppilaan ikä huomioon.
Kaiken kaikkiaan koulussa tulee ymmmärtää, että oppilas on tapahtumien
keskiössä. Heíssä on tulevaisuus! Tämän
takia myös ryhmäkokoa tulee voida pienentää. Koulun (fyysiset) opiskeluolosuhteet ja opetusvälineet ovat tärkeitä. Mutta koulussa ja myös tuotantoelämässä on viime kädessä ihmisestä kysymys.
Jo unohdamme tämän, niin vähitellen
myös tuotantoelämä surkastuu, jos ihminen on enää vain potentiaalisesti
"käytettävissä".
Toivoisin peruskoulun olevan sellaisen,
jossa aito ihmistyminen eli ihmiseksi
tuleminen toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän takia tiedollis-taidollisten kykyjen lisäksi
tulisi kehittää tunne- ja sosiaalista älyä. Yhtenä tärkeänä elementtinä näiden edistämisessä on taidekasvatus tai pikemmin estettinen kasvatus, josta jo J. A. Hollo puhui klassisissa kirjoissaan.

Vahvuudet

* ammattitaitoiset ja innostuneet opettajat
* kasvatuksellisesti onnistunut elämänkatsomustieto-oppiaine
* Luonnontieteiden ja matematiikan opetus

Heikkoudet

Blogissa on jo esiintynyt kaksi paljon huomiota saanutta heikkoutta: uskonnon opetus sekä Ruotsin kielen pakollisuus. Lisäksi nostaisin esiin tietotekniikan/informaatiotekniika /medialukutaidon opetuksen huonon tason. Keskityn kommenteissani ensisijassa uskonnon opetukseen liittyviin ongelmiin.

Ensin lyhyesti Ruotsin kielestä. Vieraat kielet ovat tärkeä osa Suomen koulujen ainevalikoimaa, mutta kielivalintojen pitäisi pohjautua vapaaehtoisuuteen, ei pakkoon.

Sitten laajemmin katsomusaineiden opetuksesta. Opettajien eettisissä ohjeissa mainitaan yhtenä keskeisenä arvona pyrkimys totuudellisuuteen: "Totuudellisuus on keskeinen arvo opettajan perustehtävässä, jossa hän ohjaa oppijaa kohtaamaan todellisuutta.

Asioiden tutkiva lähestymistapa edellyttää avointa keskustelua ja totuuden etsimistä. Rehellisyys itselle ja rehellisyys kaikessa vuorovaikutuksessa on osa opettajan työn perustaa."

Uskonnon opetus on ristiriidassa tämän arvon kanssa. Edelleenkin iso osa uskonnon opetussisältöä on täysin tunnustuksellista ja vailla totuuspohjaa. Yhtenä esimerkkinä lainaus luokille 1-2 tarkoitetusta kirjasta: Suuri Kertomus - elämä edessä, tekijät Riitta Nisonen, Markku Pyysiäinen ja Markku Töllinen, WSOY 2005, s. 104:

"Kun minulla on asiaa Jumalalle, voin rukoilla. Voin kertoa hänelle kaikista asioista."

Jumalista ei ole yhtään kriittisen tarkastelun kestävää havaintoa, eikä myöskään rukoilun toimivuudesta. Miksi Suomen peruskoulussa pitää lapsille opettaa asioita, jotka pohjautuvat täysin uskoon? Lapset olettavat, että koulu antaa totuudenmukaista tietoa luonnosta ja kulttuurista. Eri oppiaineissa opetettavat asiat eivät saa olla ristiriidassa keskenään.

Uskontoja on toki tarpeen käsitellä koulussa tietopohjaisesti, mutta uskontokasvatuksen voisi jättää vanhempien ja seurakuntien tehtäväksi. Uskonnon opetus aiheuttaa syrjintää uskonnon opetukseen osallistumattomille koululaisille erityisesti niissä kouluissa, joissa on vain vähän uskontokuntiin kuulumattomia tai vähemmistöuskontoihin kuuluvia oppilaita. Jo ensimmäisestä luokasta alkaen lapset erotellaan eri ryhmiin heidän vanhempiensa katsomuksen perusteella! Toki erottelua ei ole kuin katsomusaineiden oppituntien aikana, mutta sekin voi olla kova paikka luokan ainoalle vähemmistöuskontoon kuuluvalle. Negatiivinen uskonnonvapaus ei toteudu, mikäli ryhmäpaine pakottaa oppilaan osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon opetukseen.

Ongelmia tuottaa myös koulujen uskonnolliset tilaisuudet. Asiasta on parhaillaan käynnissä mielenkiintoinen keskustelu Opettajien ammattijärjestön OAJ:n jäsenlehdessä (Opettaja, numerot 50/2009-3/2010). Koulun ei pidä nostaa mitään katsomusta muiden edelle, kuten nyt tehdään evankelis-luterilaisen uskonnon suhteen.

On kasvatuksellisesti täysin perustelematonta erotella oppilaita eri ryhmiin uskonnollisten tilaisuuksien, kuten uskonnollisten aamunavausten, aikana. Monet koulut ovatkin jo ottaneet linjan, että uskonnon harjoittamista (rukoilua, virsien laulua) ei saa sisältyä edes seurakunnan edustajan pitämään aamunavaukseen. Näin koulun yhteinen tilaisuus säilyy kaikkien yhteisenä!

Nähdäkseni hyvä ratkaisu katsomusaineiden opetukseen voisi olla elämänkatsomustietoon pohjautuvan yhteisen oppiaineen ottaminen koulun oppiaineeksi heti ensimmäisestä luokasta alkaen.

Elämänkatsomustiedon nykyinen opetussuunnitelma on jo hyvä ja täynnä tärkeitä katsomuskasvatuksellisia asioita (luokilla 1-5 mm. toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen, hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys, ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä, oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden, toteutuminen, jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa, ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä, hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä). Elämänkatsomustiedossa esitellään tieto-pohjaisesti eri uskontoja, mutta yläluokilla voisi olla myös valinnaisia, syventäviä kursseja eri uskonnoista. Uskontotieto taas on oppiaineen nimenä huono ja liian uskontopainotteinen. Esimerkiksi Norjassa käytössä oleva "Uskonto, elämänkatsomus ja etiikka" olisi jo paljon parempi, mutta elämänkatsomustieto-oppiaine on meillä jo valmiiksi olemassa!

Maailma teknistyy kovaa vauhtia, halusimme sitä tai emme. Monet yhteiskunnalliset ja kaupalliset palvelut ovat jo kokonaan tai osittain verkossa (veroilmoitus, kela, kaupassakäynti, matkalippujen osto, äänestäminen, ottaminen kantaa tuntijakouudistukseen, ...). Peruskoulu ei tue nykyisellään oppilaita tulemaan hyviksi tekniikan käyttäjiksi ja ymmärtämään/oppimaan tekniikan "sujuvaa käyttöä". Peruskoulun pitää antaa valmiudet myös tekniikan peruskäyttöön, ymmärtämiseen ja lainsäädännön tuntemiseen. Euroopassa on maita (mm. Liettua), missä (muistaakseni) viidenneltä luokalta alkaen on tietotekniikka jo omana oppiaineena. Suomen linja integroida tietotekniikka koulun muiden oppiaineiden opetukseen on mielestäni huono. Opetuksen taso riippuu liikaa koulun teknisistä valmiuksista ja opettajasta.

Vahvuus on korkeasti koulutetut ja pätevät opettajat. Erityisesti luokanopettajan ammatti on edelleenkin nuorten keskuudessa hyvin arvostettu ja hakijamäärät koulutukseen ovat korkeat. Iso hakijamäärä varmistaa sen, että seulan läpäisee motivoituneet ja tehtävään sopivat henkilöt.

Yksi heikkous on nykyinen oman uskonnon opetus. Tämä oli perusteltua siihen aikaan, kun koko kylä oli aina saman seurakunnan jäseniä. Nykyisellään on ihan normaalia, että luokasta löytyy monia eri uskontoja. Onko järkevää jakaa luokka uskonnoittain omiin ryhmiinsä? Luoko tämä ymmärrystä ja suvaitsevuutta eri uskontojen välille? Eikö olisi parempi opettaa historian ja yhteiskuntaopin yhteydessä neutraalia uskontotietoa, jossa käsiteltäisiin kaikkia uskontoja niin, että kaikki oppilaat osallistuvat samoille tunneille? Tällöin syntyisi aitoa vuoropuhelua eri uskontojen edustajien välille ja ennakkoluulot vähenisivät. Ja onhan tämä myös kustannuskysymys. Sillä rahamäärällä, millä pidetään esim. kolmelle oppilaalle omaa uskonnonryhmää, voitaisiin järjestää lisää tukiopetusta sitä tarvitseville. Kumpikohan olisi tärkeämpi sijoitus kuntien vähille rahoille? Mielestäni koulun tehtävä on antaa yleistiedot uskonnoista ja kodin ja kirkkojen tehtävä on antaa varsinainen uskonnollinen opetus.

Toinen heikkous on rajoitettu kielten valinta. Kaksi vierasta kieltä on keskiverto-oppilaalle riittävä määrä (jos kieltä on tarkoitus oikeasti oppia). Tällä hetkellä tällainen keskiverto-oppilas ei voi tehdä lainkaan kieliä koskevia valintoja, vaan hänen on pakko opiskella ruotsia (laki määrää) ja englantia (laki ei määrää, mutta vaaditaan lähes jokaisessa työpaikassa). Tämä rajoittaa myös A-kielen valintoja, sillä A-kieleksi ei uskalleta ottaa muuta kuin englantia, koska ei olla varmoja, riittävätkö oppilaan lahjat ja motivaatio kolmen vieraan kielen oppimiseen. Ratkaisu kolmen kielen opiskelustahan käytännössä tehdään sillä hetkellä, kun valitaan A-kieleksi esim. saksa. Ainoa toimiva ratkaisu tähän on ruotsin asettaminen samaan asemaan muiden vieraiden kielten (kuten saksan, ranskan ja venäjän) kanssa. Oppilas siis valitsisi jonkin näistä. Nykyään monilla perheillä on yhteyksiä eri puolille maailmaa esim. sukulaisia tai ystäviä ulkomailla, tai perhe on saattanut viettää muutaman vuoden ulkomailla lasten ollessa pieniä. Näin ollen monelle jokin muu kuin ruotsi olisi paljon läheisempi ja luontevampi kieli opiskeltavaksi. Vaikka ruotsi onkin toinen kansalliskieli, sen puhujia on kuitenkin vain viitisen prosenttia kansasta. On itsestään selvää, että tämän kokoinen vähemmistökieli ei voi olla peruste sille, että koko kansan on kieltä pakolla opiskeltava. Myöskään pohjoismainen yhteistyö ei tätä edellytä, sillä nykyäänkin nuoret aikuiset hoitavat sekä vapaa-ajan että työelämän yhteistyökuviot muiden pohjoismaalaisten kanssa englanniksi.

Peruskoulun suurin heikkous on ehdottomasti pakkoruotsi.
Se on hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa.
Äidinkielen lisäksi kaksi valinnaista kieltä niin nuoret oppivat lisää kieliä kun pakkoruotsi ei vie aikaa ja motivaatiota kielten opiskelusta.

Minusta ruotsi on erittäin hyödyllistä eikä sitä pidä lopettaa

Miten Suomella on varaa maksaa pakollisesta ruotsistaan sellainen hinta, joka siitä oppilaiden valintojen rajoittamisen muodossa koko valtakunnassa koituu.
Jos vertaillaan esim. englantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia koululaisia niin Englannissa opiskelija käyttää maailmanlaajuisesti käytettyyn äidinkieleensä oppitunneistaan 10 % (todellisuudessa enemmän). Loput 90 % hän voi käyttää muihin aineisiin kuten matematiikkaan, luonnontieteisiin, yhteiskunnallisiin, tai taideaineisiin tai muihin kieliin.
Ruotsissa opiskelija käyttää 10 % omaan äidinkieleensä. Sen lisäksi hänen on opiskeltava vielä toiset 10 % ensimmäistä suurta maailmankieltä, mikä se sitten kohdallaan onkin. Valinnan varaa muihin aineisiin jää 80 %.
Suomalainen opiskelija 10 % omaan harvinaiseen äidinkieleensä, toisen 10 % toiseen harvinaiseen pakkokieleen ruotsiin ja kolmannen 10 % johonkin suureen maailmankieleen, yleensä tärkeään englantiin. Muille opinnoille jää enää 70 %."
Koulutuksen tarkoitus on tuottaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä taitajia. Suomessa ei niin tapahdu. Pakkoruotsin on aika väistyä tärkeämpien aineiden ja kielten tieltä.

Tästä näyttää tulleen lähes pelkkää kielipolitiikkaa sisältävä sivu. Mistä näitä ruotsinvastustajia oikein tulee?

Sivuilla oli kommentti, että fysiikan ja kemian erottaminen omaksi oppiaineeksi oli hyvä juttu. Minusta ei, koska samalla luonnontieteiden tuntimäärä alakoulussa väheni. Ennen oli pitkään 5-6 -luokilla biologia-maantietoa kolme tuntia joka vuosi. Nyt saattaa olla vain kaksi, joista toinen on fysiikkaa ja kemiaa. Jos tätä oppiainetta opettaa vielä toinen opettaja sisällöt pirstoutuvat säläksi. Luonnontieteet pitäisi olla yksi oppiainekokonaisuus ainakin alakoulussa, jotta jonkinlainen kokonaiskuva elämästä ja luonnosta maapallolla alkaisi lapsille kehittyä. Ja mielellään takaisin ne kolme tuntia.

Taito- ja taideaineiden tuntimäärien lisäys ei pelkästään riitä, jos resursseja opetuksen jätjestämiseksi ei ole riittävästi. Musiikin, kuvaamatidon käsityön ja liikunnan opiskelu suuressa ryhmässä ilman asianmukaisia tiloja ja välineitä koituu oppiaineen "brändille" tuhoisaksi. Ja saamme edelleen kuulla niistä ihmisistä, joiden taidesuhteen koulu on pilannut.

Toistuuko tässäkin työryhmässä sama käytäntö kuin oli kielilain työryhmässä, jolloin
kielilakikomitea pyysi mietinnöstään lausuntoa 155 taholta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lausuntojen kritiikkiä olisi huomioitu. Lausuntojen pyytäminen on käytäntö Oikeusministeriön lakeja valmistelevissa työryhmissä, jolla prosessi saadaan näyttämään objektiiviselta. Kansalaiskeskustelua laista ei haluttu. Nyt on tässäkin työryhmän työssä selvitys "Työryhmä kuulee työskentelynsä aikana lukuisia asiantuntijoita niin kasvatuksen ja opetuksen yleisten tavoitteiden kannalta kuin eri oppiaineidenkin näkökulmasta. Työryhmä haluaa käynnistää perusopetuksen tulevaisuuteen liittyvän avoimen kansalaiskeskustelun ja toivoo runsaasti kannanottoja työryhmälle annetun tehtävän kannalta tärkeisiin asioihin." Kuulostaa hienolta, mutta tuntuu siltä että päätös on jo kuitenkin etukäteen keskenään päätetty, sanokoon oppilaat, vanhemmat tai rehtorit mitä tahansa.

Juha Wikström:
"Tästä näyttää tulleen lähes pelkkää kielipolitiikkaa sisältävä sivu. Mistä näitä ruotsinvastustajia oikein tulee?"

Luulen että kouluista, joissa ovat jossain vaiheessa joutuneet lukemaan pakollisena aineena ruotsia.
Ruotsinvastustajia en ole tavannut täällä ensimmäistäkään, pakkoruotsin kylläkin.

L Sandholm toteaa hyvin, että päätökset on jo tehty. Ne on tehty pienen poliittisen piirin kesken jossa tärkeää roolia näyttelee piskuinen RKP suuren ruotsinkielisen rahan kera. Demokratiaa.

RE:"J Wikström:Tästä näyttää tulleen lähes pelkkää kielipolitiikkaa sisältävä sivu. Mistä näitä ruotsinvastustajia oikein tulee? "
2/3 kansasta haluaa poistaa pakkoruotsin, jonka poliittisesti korrekti nimi on "toinen kotimainen".

(Kirjoitukseni 21.1./osa 1)

Muiden maiden tilanteeseen vertaamalla näen kirkkaasti, että parasta Suomen koululaitoksessa - ja koko Suomessa - on, ja on ollut, se, että lasten vanhemmilla on halutessaan mahdollisuus estää lastensa joutuminen uskontokasvatukseen. En tarkoita tällä ET:n kiittämistä, vaan juuri vapautumista uskonnon opetuksesta.

Toki ET itsessään on hieno aine. Mutta ET:n edeltäjät olivat vastustettavia. Hankalaa on myös uskonnon harjoittaminen muissa kouluaineissa ja koulun juhlissa sekä ET:n huonot opetusjärjestelut ja siitä tiedottaminen.

Huonoin puoli Suomen koululaitoksessa taas on, että lapsi voi joutua uskonnon opetukseen. Lapsi joutuu hyväksikäytetyksi. Lapsi ei pääse tuosta tieteen vastaisesta opetuksesta omatoimisesti vapautumaan, ei (siksi) myöskään kirkon jäsenyydestä.

Kirjoitukseni 21.1./osa 2

Korjauksena on uskonnon opetuksen lakkauttaminen ja kaikkien uskonnon harjoittamisen elementtien poistaminen eri oppiaineista ja koulun yhteisistä tilaisuuksista. Siis julkisen vallan koulun maallistaminen. Ihnateeni on Ranska. Koulussa ei olisi kenenkään peloissa eikä kenenkään odotuksissa uskontokasvatusta. Ei kyllä ateismikasvatustakaan. ET:kin saisi silloin mennä, jos sitä vastustettaisiin, ellei sen nimeä sitten vaihdettaisi vaikkapa (tunnustuksettomaksi) etiikaksi.

Uskontokasvatusta lapsilleen tuolloin kaipaavat vanhemmat saisivat neuvon ottaa lapsensa mujaan omaan uskonnon harjoittamiseensa. Eihän koulun tarvitsisi olla koko elämä.

Kirjoitukseni 20.1. (siis 20.1., ei sittenkään 21.1.)/osa 3

Vastustan nykyisellään ET:n avaamista ev.-lut. kirkon jäsenille, sillä silloin olisi suuri vaara opetuksen muuttumisesta uskonnolliseksi.

Toisaalta käsittääkseni ET olisi kyllä sisällöltään kelvollinen kaikille ja siksi maallistettuun kouluun mahdollinen kaikille yhteinen ja pakollinen oppiaine. Tai olisi ainakin silloin, jos mahdollisesti riitaa aiheuttava uskontojen esittely siirrettäisiin siitä historian opetukseen, kuten maallistetussa koulussa tulisi tehdä.

Vastustan ehdottomasti kaikille yhteistä ja kaikille pakollista kaikki luokka-asteet käsittävää uskontotieto-oppiainetta. Se olisi kuitenkin vain uskontokasvatusta, jossa uskontojen, suurimmalla painolla kristinuskon, opit esitettäisiin totena ja elämä käsiteltäisiin niihin upotettuna.

Kirjoitukseni 20.1./osa 4

Vanhassa ET:n opettajan opaskirjassa muistutettiin viisaasti opettajaa siitä, että oppilaat tulevat uskonnottomista kodeista ja että siksi opetuksessa on kerrottava aluksi vain eri uskontojen olemassaolo, mutta ei niiden oppeja. Ymmärsin sen niin, että koska noita oppeja ei kuitenkaan saisi kritisoida epätotena, niin niiden selostamisesta pienelle lapselle on opettajan pidättäydyttävä, koska lapsi ottaisi ne muuten totena.

Tätä ohjetta vastaan uskontotiedon opetus välttämättä rikkoisi. Se olisi vastoin uskonnottoman vanhemman vakaumusta ja siis hänen kansainvälisissä sopimuksissa taattuja ihmisoikeuksiaan.

Puheet uskontotieto-oppiaineesta pelottavat siksi minua. Kuvitellessani itseni tilanteeseen, jossa minulla olisi kouluun menevä lapsi, joka joutuisi pakosta osallistumaan uskontotietoon, koen, että valtio silloin varastaisi lapseni minulta.

Kirjoitukseni 20.1./osa 5 (viimeinen osa)

Monien muiden katsellessa ihaillen Ruotsin ja Norjan yhteiskuntia minulle taas niistä tulee ensimmäisenä mieleen niiden pakolliset uskontotieto-oppiaineet, jotka tekevät maat minulle mahdottomiksi. Englannin laita on minulla samoin.

Melkein itsenäisyytemme alusta asti on ihmisellä ollut mahdollisuus vapautua uskonnosta lastensa kasvatuksen osalta
(vaikkakin itsensä osalta vasta aivan liian myöhäisessä iässä). Siihen on ollut historialliset syynsä. Jokaisen lapsen pakottaminen uskontotiedoksi naamioituun uskonnonopetukseen hylkäisi tämän mielestäni yhteiskuntame hienoimpiin kuuluvan seikan, joka juuri tekee Suomesta maan aikuiselle elää tyynin mielin itsensä ja lastensa puolesta.

Mutta ei tietenkään tyynin mielin sen suhteen, että koulussa kuitenkin ylipäätään on uskonnonopetusta, johon hän on voinut itsekin aikoinaan joutua. Sen tilanteen korjaamiseksi ei kylläkään pidä ajaa uskontotietoa, sillä oppiaineen muutos ei olisi riittävä ja toisaalta oppiaine yritettäisiin kuitenkin ulottaa kaikille pakolliseksi.

Perusopetuksen vahvuus ilmenee usein psyko-sosiaalisella puolella: lapselle / nuorelle aito, välittävä ja pysyvä, pätevä aikuissuhde. Isot opetusyksiköt ovat usein vaikeita keskuksia ainakin yläasteikäisille. Säästötoimet tällaisessa ovat kohtuuttomia. Olen edelleen sitä mieltä että pitäisi olla olemassa määritelmä, eikä vain suositus oppilasmäärälle / luokka. Mukana tulee olla todellista rakkauden pedagogiikkaa (S. Skinnari)

Ruotsin kielestä on huolehdittava, koska Suomessa asuu noin 300 000:n ruotsia äidinkielenään puhuvan ihmisen vähemmistö. Määrä on sattumoisin sama kuin on niiden työperäisten maahanmuuttajien, jotka tarvittaisiin vuoteen 2030 mennessä, jotta suomalainen yhteiskunta toimisi kuten se toimii tänään.

Ja kansainvälisten suhteidemme, erityisesti kaupan, näkökulmasta ruotsi ei ole ollut enää aikoihin ensiarvoisen tärkeä kieli. EU:n jäseneksi liittyminen devalvoi pohjoismaisen yhteistyön merkityksen laakista. Lisäksi kansainvälistyneissä pohjoismaisissa yrityksissä työkielenä on useimmiten niissäkin englanti. Kun omistus on hajautunut ympäri maailmaa, päällekkäisen työn välttämiseksi englanti on ottanut yliotteen kokouksissa, asiakirjoissa ja esitteissä ja muussa materiaalissa. Suomalaisille ruotsia hyödyllisempää olisi englannin lisäksi osata venäjää, japania, espanjaa, kiinaa tai jopa arabiaa. Jos erityisesti BRIC-maissa (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) on taloudellisen kasvun runsaudensarvi tulevaisuudessa, miksi kuluttaa aikaa ja yhteisiä resursseja ruotsiin. Ruotsia pitäisi opiskella niiden, joille kielen taitaminen on ehdottoman välttämätöntä -- ja alusta asti vapaaehtoisesti.

Suomalaisen yhteiskunnan muutospaineista on paasattu paljon. Hyvä on, muututaan sitten. Muuttuminen on kuitenkin muutakin kuin kauniita aikeita. Se on päätöksiä, tahtoa ja kykyä tehdä asioita toisin, ravistella perustuksia ja haastaa käytäntöjä. Eikä aina edes hauskaa.

2010-luvulla on vihdoinkin voitava kyseenalaistaa ns. pakkoruotsi ilman syytöksiä kielivähemmistön oikeuksien polkemisesta. Kyse on sentään tulevaisuudesta, joka on luotava koko sakille, jonka enemmistö sattuu olemaan suomenkielistä.

***Kaleva 24.01.10

http://www.kaleva.fi/uutiset/Kolumni/174

Peruskouluissamme on pakkoruotsi. Suomalaisten enemmistön on tankattava 5 prosentin vähemmistön kieltä. Maassa on kyllä toteutettu uskonnonvapaus, mutta ei vapautta olla pänttäämättä peruskouluissa, ammattikouluissa, lukioissa, ammattikorkeakouluissa ja jopa yliopistoissa pakkoruotsia. Asepalveluksessa pääset halutessasi siviilipalveluksen, pakkoruotsin tilalle et saa valita itsellesi hyödyllistä kieltä, venäjää, saksaa, ranskaa jne. Kaipaan opetusministeriöltämme kansan tietoon selviä lukuja siitä, montako sataa miljoonaa euroa pakkoruotsin opetus Suomelle tällä hetkellä maksaa? Miten pakkoruotsi vaikuttaakaan lastemme opiskelumotivaatioon? Katsokaa Viroa. Siellä on 1 340 000 asukasta, joista vironvenäläisiä on 26,5 %. Silti Viron ainoa virallinen kieli on viro ja vain viro. Nykyinen pakkoruotsin opetus on kovaa vauhtia velkaantuvalle maallemme valtavaa resurssien hukkaamista. Se on yhdellä sanalla sanottuna vähemmistöterroria, joka tulee ennemmin tai myöhemmin tiensä päähän. Ei keinotekoista kaksikielisyyttä voi ylläpitää verukkein ja kestämättömin perustein koululaitoksessamme loputtomiin. Teillä on työryhmässä valta, minulla vaaliuurnilla ääni.

Olavi Salokangas
Englannin kielen lehtori, eläkkeellä
Saaristenkatu 11 B 4
13100 Hämeenlinna
puhelin 6822234
E-mail: olwa@aina.net

Juha Wikström kysyi, että mistä näitä
ruotsinvastustajia oikein tulee?

Yleinen klassinen tuomarinohje:
mikä ei ole oikeus ja kohtuus - ei voi olla lakikaan.

Voiko sitä sen selkeämmin sanoa?

Suomen kielen oikeinkirjoitusta pitää opettaa lisää, sillä nuoret eivät osaa enää yhdyssanojen ja proprien kirjoitusta. Samoin pilkkujen käyttöä olisi opetettava lisää.

Pakkoruotsista olisi luovuttava mahdollisimman nopeasti, sillä perustelut pakkoruotsin lukemiseen ovat täysin kestämättömät. Esim. korkein valtionjohto on perustellut pakkoruotsia ruotsinkielisten palvelulla.

Ei ruotsinkielisten palvelu voi olla suomalaisnuorten päätehtävä ja siten heidän vastuullaan. Kyllä vastuu, jos sitä yleensä vaaditaan, täytyy olla valtiojohdolla, joka hankkii tarvittaessa palvelijat ja piikojat esim. Ruotsissa, missä on 9 miljoonaa ruotsia puhuvaa. Ruotsinkielisemme tyytyisivät varmasti siihen, että palvelijat tulisivat jostakin muustakin Pohjoismaasta kuin Ruotsista, koska ruotsinkielistemme mukaan he ymmärtävät kaikkia pohjoismaisia kieliä.

Toisaalta esim. täällä Ahvenanmaalla pystytään järjesteämään hyvin ruotsinkieliset palvelut, vaikka täällä on vain 25.000 asukasta ja 16 kuntaa. Täällä ei ole edes pakkosuomea, vaikka täällä on yli 6 % suomenkielisiä.

Tämä eduskunnan hyväksymä ulkoasiainvaliokunnan lausuma UaVM 9/1944vp EU-jäsenyys ei ole toteutunut"Valiokunta toteaa, että markkinayhdentyminen merkitsee etuja ennen muuta vahvoille ja kilpailukykyisille yksilöille, alueille ja ryhmille ja siitä pääsevät välittömämmin hyötymään ihmiset, joilla on eniten kielitaitoa, koulutusta ja muita resusseja, joita menestyminen rajojen avautuessa ja eritasoisen kilpailun lisääntyessä edellyttää. Vastaavasti ne, joilta eri syistä puuttuu valmiuksia ja voimavaroja ovat vaarassa jäädä jälkeen". Vapaan kielivalinnan puolesta Pauli Lehtinen.

Peruopetuslain kolmanen pykälän saattaminen vastaamaan nyky-yhteiskunnan realiteetteja.

----------------------------
Nykyinen teksti:
----------------------------
Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen.

Vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta.

Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät.

Jos oppilas kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, oppilaan huoltaja päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas osallistuu.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi huoltajan pyynnöstä osallistua myös sellaiseen perusopetuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan.


----------------------------
Ehdotus uudeksi tekstiksi:
----------------------------
Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää alueensa oppilaiden enemmistön vakaumuksen mukaista katsomusaineen opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, minkä katsomusaineen opetukseen oppilaan huoltaja on oppilaan ilmoittanut.

Katsomusaineidevaihtoehtona on oltava myös uskontokuntiin sitoutumaton oppiaine, kuten elämänkatsomustieto.

Jos perusopetuksen järjestäjän alueella on vähintään kolme muun kuin enemmistön mukaisen katsomusaineen valinnutta oppilasta järjestetään heille valintansa mukaisen katsomusaineen opetusta.

Täydennän vielä aiempaa kommenttiani liittyen katsomusaineiden lainsäädäntöön sekä valinnaisuuteen.
Katsomusaineiden opetukseen liittyvä lainsäädäntö on sekava, enemmistön uskonnon opetusta suosiva, eikä se kunnioita oppilaan oikeutta tehdä itseään koskevia päätöksi.

Opetushallituksen muistiossa sanotaan katsomusaineiden opetusryhmien muodostamisesta seuraavaa:

----
Opetuksen järjestäjä sijoittaa oppilaat oman uskontonsa opetukseen tai uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat elämänkatsomustietoon.
---

Opetushallituksen ohjeiden mukaan koulujen pitäisi siis automaattisesti sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat ET:n opetukseen. Kokemuksieni mukaan, sekä http://www.et-opetus.fi -sivuston saaman palautteen mukaan monissa kunnissa pyritään laittamaan uskontokuntiin kuulumattomat oletusarvoisesti uskonnon opetukseen! ET:hen pääsy on tehty vaikeaksi esimerkiksi lomakkeilla, jotka yrittävät ohjata uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat suoraan enemmistön uskonnon opetukseen. Näin koetetaan ehkä välttää ET:n opetusryhmien muodostamista.

Lisäksi kolmen oppilaan sääntö aiheuttaa sekaannuksia edelleenkin. Usein opetuksen järjestäjä luulee, että tuo sääntö on koulu, eikä kuntakohtainen. Virheellistä tietoa annetaan edelleenkin esimerkiksi vanhempainilloissa, tervetuloa-kouluun oppaissa sekä kouluunilmoittautumislomakkeissa.

Mikäli eri katsomusaineet säilytetään perusopetuksessa, voisi ET:n tehdä vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille! Nythän valinnan vapaus on ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomilla.

Katsomusaineen valinnaisuus voisi alkaa samaan aikaan kuin oppilaille tulee muitakin valinnaisaineita (esim. kielivalinnat). Ainakaan kaikkein nuorimmat koululaiset eivät tarvitse "oman uskonnon opetusta" vaan yhteistä yleiseettistä kasvatusta.

Katsomusaineen valinta on täysin vapaata jo esiopetuksessa (elämänkatsomustietokasvatuksen voi valita myös uskontokuntiin kuuluvat) sekä aikuislukioissa opiskelevat. Miksi valinnan vapautta ei voisi ulottaa myös peruskoulun puolelle?

Vahvuuksia
alueellisuus: peruskoulu kerää lähiympäristön lapset yhteen ja luo pohjaa ystävyyssuhteille myös perheiden välillä.

monipuolinen opetus

heikkoudet:
Uskontopainotteisuus: koulun juhlat, koulukirkot, aamunavaukset, jopa ruokarukoukset joissakin kouluissa. Uskonnonopetus ja et:hen ohjaaminen. kaikki ansaitsisivat et:n tapaisen monialaisen oppiaineen ihmisyydestä

taideaineiden pirstalointi: musiikki, kuvaamataito ja käsityöt ovat omina aineinaan, näytelmätaide upotettuna äidinkieleen ja tanssitaide liikuntaan. Taiteessa ei ole olemass anoin selviä rajoja, vaan taidetta voisi opettaa yhtenä kokonaisuutena. Oikeastana siihen voisi liittää myös katsomusaineiden opetuksen ja nimittää täätä yhteisesti kulttuurikasvatukseksi

Lasten kieliopintoja ei saa suunnitella poliittisin syin eikä sillä perusteella että yksin kansanryhmä vaatii itselleen palvelijoita - kuten nyt. Olemme kasvattaneet 5 lasta ja yrittäneet kouluttaa heistä menestyviä, itsenäisiä aikuisia. Pakkoruotsi tekee ja on tehnyt haittaa ja hallaa. On vaikea selittää miksi ruotsinkielinen vie huonommilla pääsykoepisteillä yliopistopaikan pelkän kielen turvin. Sellaista tapaa ei puolusta demokratiassa mikään. Muissa maissa kielikiintiöt on aikoja sitten poistettu.
Emme vanhempina näe yhtäkään perustetta ruotsinkielen vuosien pakkoluvulle eikä missään maassa ole tällaista kielikäytäntöä, eikä mikään maa ole tässä suhteessa Suomesta mallia ottanut. Pakko on kääntynyt itseään vastaan. Ruotsin kieli saatava valinnaiskieleksi.

L.Sandholm olet oikeassa. Etukäteen päätetyltä kaikki vaikuttaa. Minunkin kommenttini asiaan näkyy hukkuneen sensuurin kynsiin vapaassa maassa. Asia näkyy siis olevan etukäteen päätetty ja kansalaiskeskustelusta puhuminen lumetta? Mutta tekopyhyys on lumekansalaiskeskusteluineen säilytettävä, mihin hintaan hyvänsä, niinkö?