
Opetushallitus on teettänyt laajan kansainvälisen kartoituksen oppilaitosjohdon asemasta ja koulutuksesta eri maissa. Kartoituksen teki Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia.

Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinnoinnin laitoksen (THL) selvityksen mukaan oppilashuoltopalveluiden saatavuus on hieman parantunut. Peruskoulujen terveyden ja hyvinvoinnin tilassa on kuitenkin edelleen suuria eroja koulujen ja kuntien välillä muun muassa terveystarkastuksissa, koulutiloissa sekä koulun ja kodin yhteistyössä.

Opetushallituksessa on saatu päätökseen Valtakunnallinen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointiprojekti (VOSE). Euroopan sosiaalirahaston tuella toteutetun nelivuotisen hankkeen lopputuotoksena on ennakointimalli, jota on kehitetty laajassa yhteistyössä koulutuksen ja työelämän sidosryhmien kanssa.

Suomalaisen yhteiskunnan tulevat muutokset asettavat haasteita koulutuksen järjestämiselle. Ne liittyvät järjestäjä- ja oppilaitosverkon sekä oppilas- ja opiskelijamäärien kehitykseen, koulutuksen talouteen, kunta- ja palvelurakenteen muutoksiin sekä ohjausjärjestelmään.

Opetushallitus liittyy osaksi valtion yhteistä numerointia 15.5.2012 alkaen. Vanha vaihdenumero ja vanhat faksinumerot eivät toimi enää tämän jälkeen. Myös Opetushallituksen henkilöstön puhelinnumerot muuttuvat, mutta vanhoihin numeroihin soitetut puhelut ohjautuvat automaattisesti oikeille vastaanottajille.