Tiede- ja teknologiakasvatus toimii opetussuunnitelmien
perusteissa ja Tiede- ja yhteiskuntatyöryhmän muistiossa
ilmaistujen keskeisten tavoitteiden toteutumiseksi, edistäen
oppilaiden ja opiskelijoiden tiede- ja teknologiaosaamista.
Tiede- ja teknologiaosaamisella tarkoitetaan
tässä
- uuden tiedon tuottamismenetelmiin harjaantumista kullekin
oppiaineelle ja kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla
sekä tutkimuksen menetelmien tuntemusta
- kykyä arvioida tiedon luotettavuutta
- tiedon soveltamisen taitoja, kuten luonnontieteiden ja muiden
tieteenalojen tiedon käyttöä teknologian
kehittämisessä
- kykyä ottaa kantaa teknologisiin valintoihin ja arvioida
tämän päivän teknologiaan liittyvien
päätösten vaikutuksia tulevaisuuteen
- tietämystä eri tieteenalojen tehtävistä,
merkityksestä ja tuloksista
- tietoja eri alojen teknologioista
- kiinnostusta kouluttautumiseen sekä tiede- että
teknologia-aloille