Romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen

Romanioppilaiden perusopetuksen tukemisen kehittämistoiminta alkoi 14 kunnassa vuonna 2008. Kunnat saivat valtionavustusta kuntakohtaisen suunnitelman laatimiseen ja toimenpiteiden vakiinnuttamiseen. Toimenpiteitä ovat mm. romanikodin ja koulun yhteistyön kehittäminen sekä romanioppilaiden oppimismahdollisuuksien ja romanikielen oppimisen edistäminen.

Vuonna 2009 kehittämistoiminnan piiriin tuli 10 uutta kuntaa ja vuonna 2010 yhteensä 7 kuntaa. Valtionavustus myönnetään kuntakohtaisesti kehittämistoimintaan, jolla parannetaan ja vakiinnutetaan koko kouluyhteisön ymmärrystä romanikulttuurista. Myöntämisen edellytyksenä on, että kunta/kunnat ja koulut sitoutuvat kuntakohtaisen tai seudullisen romanioppilaiden perusopetuksen tukemisen suunnitelman luomiseen ja toteuttamiseen sekä sen toimenpiteiden vakiinnuttamiseen. Koko kouluyhteisön tulee osallistua toimintaan rehtorin johdolla. Toiminnan ohjaamiseksi kunnassa tai seudulla muodostetaan ohjausryhmä. Lisäksi toiminnan toteuttamiseksi kunnassa tai seudulla perustetaan romanioppilaiden perusopetuksen tukemisen kehittämis- tai yhteistyöverkosto, jonka työ vakiinnutetaan osaksi kouluyhteisön arkea.

Vuosina 2008-2010 toiminnassa on ollut mukana yhteensä 31 kuntaa.

Hankkeen tiedot
Alkaa2008
Päättyy2012
KouluastePerusopetus
AihepiiriRomanioppilaiden tuki