Vuoden 2009 valtakunnallinen seuranta toteutettu
Aamu- ja iltapäivätoiminnan hyvä taso on säilytetty – toimintaan ollaan tyytyväisiä kaikkialla Suomessa
Aamu- ja iltapäivätoiminnan hyvä taso on säilytetty – toimintaan ollaan tyytyväisiä kaikkialla Suomessa.
Opetushallitus toteutti nyt jo kolmannen kerran valtakunnallisen, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan seurannan ajalla 20.1 – 17.2.2009. Arviointi toteutettiin ensimmäistä kertaa pelkästään sähköisesti ja se kohdistettiin kuntien koordinaattoreille, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajille sekä toimintaan osallistuvien lasten huoltajille. Tänä keväänä toteutettuun seurantaan osallistui 226 kuntaa. Nousua edellisen vuoden arviointiin oli 79 kuntaa, joten se kattaa valtaosan toimintaa järjestävistä Manner-Suomen kunnista.
Vuoden 2009 seurantaan osallistui yli 7000 huoltajaa, yli 2000 ohjaajaa sekä 191 kuntakoordinaattoria.
Säännöllinen seuranta on olennainen osa aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämistä. Seurannan tavoitteena on ohjata kehittämistyötä niin, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua laadukkaaseen toimintaan turvallisessa ympäristössä. Seurannassa korostetaan yhteistoimintaa kaikilla tasoilla: erityisen merkittävää on yhteistyö lasten huoltajien kanssa.
Toiminnan kehittämistyö edennyt – kehittämiskohteita kuitenkin löytyy
Aamu- ja iltapäivätoiminnan laajentuessa sekä koordinaattorien, ohjaajien että huoltajien laatukokemus on pysynyt hyvällä tasolla. Huoltajien kouluarvosana toiminnasta on 8,5. Toiminnan järjestelyihin, asiakasmaksuihin ja toiminta-aikoihin ollaan varsin tyytyväisiä.
Kehittämistä löytyy erityisesti tilajärjestelyistä ja ulkoliikunnasta. Eri osapuolia huolettaa tilojen tarkoituksenmukaisuus. Erityisesti koulujen kanssa tehtävä yhteistyö on kehittynyt. Yhteistyön lisääminen nähtiin edellisvuonna yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Aamu- ja iltapäivätoiminta on onnistuttu järjestämään suunnitelmallisesti. Suunnitelmallisuutta tulisi kehittää erityisesti ohjaajien ja huoltajien osallisuuden ja yhteistyön kautta.
Seurannasta esille nousseista kehittämiskohteista koordinaattorit mainitsivat tilat, ohjaajien ammattitaidon ja koulutuksen sekä toiminnan suunnittelun ja kehittämisen. Ohjaajien mielestä kehittämiskohteita olivat toiminnan suunnittelu ja kehittäminen, tilat, liikunta ja ulkoilu. Huoltajien vastauksissa kohteita olivat tilat, aamupäivätoiminta, liikunta, ulkoilu ja harrastukset.
Yhteistyöhön ja avoimeen viestintään panostettava
Seurananan yhteenvedon tuloksena nousee esille tarve kaikkien osapuolten avoimeen ja tiiviiseen yhteistyöhön. Erityisesti ohjaajien keskinäistä kanssakäymistä ja aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteyttä kouluun pidetään erittäin tärkeänä. Myönteistä palautetta antavat huoltajat, joiden lapset ovat aamu- ja iltapäivätoiminnassa koulutilojen yhteydessä.
Turvallisuus- ja vastuukysymyksistä ollaan epävarmoja. Ohjeistusta ja lisätietoa tarvitaan kaikilla tasoilla. Viestintää ja tiedottamista tehostavien toimintamallien kehittämiseen kannattaa panostaa.
Lisätietoja: Riitta Rajala, Opetushallitus, p.040 348 7745, sähköposti: etunimi.sukunimi(at)oph.fi