Ammattiin opiskelevien opinto-ohjaus

Ammatillista koulutusta koskevien säädösten mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja opinto-ohjausta. Opinto-ohjaus on henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opintojen ohjausta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä koulutuksen nivelkohtiin ja siirtymisiin koulutusasteelta toiselle. Ammatillisessa peruskoulutuksessa on asetettu tavoitteeksi keskeyttämisten vähentäminen. Erityisopetuksen mieltäminen luonnolliseksi osaksi koulutustarjontaa ja käytännön työtä edellyttää opinto-ohjauksen ja tukitoimien kehittämistä sekä oppimisvaikeuksien huomioon ottamista.

Opinto-ohjauksen tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia oppilaitosyhteisössään ja suunnitella opintonsa ja sitoutua opiskeluun, jolloin hänen on tiedettävä tutkintoon sisältyvät opinnot ja valinnaisuus. Opiskelijan tulee osata seurata opintosuoritusten kertymistä ja hakea tukea opintojensa suunnittelulle. Hänen tulee osata hakea tukea mahdollisissa opiskeluun liittyvissä vaikeuksissa sekä työtä tai opiskelupaikkaa myös ulkomailta.

Jokaisella opiskelijalla on oikeus saada riittävästi henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opintojen ohjausta opintojensa ohella. Oppilaitoksen tulee huolehtia erityisesti niiden opiskelijoiden ohjauksesta, joilla on opiskeluvaikeuksia (esimerkiksi luki-häiriö), poissaoloja koulutuksesta tai elämänhallintaan liittyviä vaikeuksia.

Opiskelijoille on laadittava heidän valintojensa mukaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Henkilökohtaisia opiskelusuunnitelmia tehtäessä on otettava erityisesti huomioon ne opiskelijat, joilla on perusopetuksen aikana tai ammatillisen koulutuksen alkaessa opiskeluun tai elämiseen liittyviä vaikeuksia.

Koko henkilöstön tulee osallistua opiskelijoiden ohjaukseen, mutta päävastuu sen suunnittelusta on opinto-ohjaajalla. Opinto-ohjauksen onnistumiseksi tulee tehdä oppilaitoksen sisäistä asiantuntijayhteistyötä, yhteistyötä opiskelijoiden ja heidän kotiensa kanssa.

Opinto-ohjauksen tavoitteissa korostetaan opiskelijan aktiivisuutta opintojensa suunnittelijana ja sitoutumista opintoihin. Aktiivisuutta edellyttävät myös henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen, omien opintojen kertymisen seuraaminen sekä tarvittaessa tuen hakeminen omien opintojen suunnitteluun tarvittaessa.

Tavoitteena ohjauksessa ennen opintojen alkua on antaa tietoa ammatillisen oppilaitoksen opinnoista mahdollisille hakijoille. Hakijaryhmät tulevat suoraan peruskoulusta, lukiosta tai muista oppilaitoksista. Myös hakijoiden vanhemmat tarvitsevat tietoa ammatillisista opinnoista.

Opintojen alkaessa annettavan ohjauksen tavoitteena on perehdyttää uudet opiskelijat ammatillisiin opintoihin ja opiskeluun, vahvistaa tai selkeyttää ammatillista suuntautumista, tukea opiskelijaa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimisessa ja ehkäistä alkuvaiheen keskeyttämistä. Opiskelijoille tulee luoda turvallinen ja mahdollisimman viihtyisä ja terveellinen opiskeluympäristö.

Opiskelun aikana annettavan ohjauksen tavoitteena on turvata opintojen sujuminen, tukea ja edistää henkilökohtaista kehitystä ja vahvistaa ammatillista kasvua. Työssä oppimisen aikana opiskelija voi olla pitkähkön aikaa poissa oppilaitoksesta ja toisella paikkakunnallakin. Myös sinä aikana saattaa syntyä ohjaustarpeita, joihin opinto-ohjaussuunnitelmassa on varauduttava.

Päättövaiheessa annettavan ohjauksen tehtävänä on varmistaa ammatillisen kasvun jatkuminen, antaa tietoa työmarkkinoista, työllisyystilanteesta ja erilaisista mahdollisuuksista työllistyä. Tämä edellyttää yleensä yhteistyötä esimerkiksi työvoimatoimiston, yritysten ja ammattijärjestöjen kanssa. Tietoa opiskelijat tarvitsevat myös jatko-opintoväylistä.

Oppilaitos voi seurata opiskelijoiden sijoittumista työhön tai jatko-opintoihin valmistumisen jälkeen. Siten voidaan osaltaan saada tietoa oppilaitoksen omaa arviointia ja toiminnan kehittämistä varten.