Esiopetuksen tavoitteena on edistää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa lapsen kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja tervettä itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemusten avulla.
Tavoitteena on myös, että lasten kehitykseen ja oppimiseen vaikuttavat ongelmat havaitaan ja niihin puututaan ja ennalta ehkäistään
näin mahdollisesti ilmeneviä vaikeuksia.
Esiopetus on maksutonta ja vapaaehtoista. Käytännössä siihen osallistuvat Suomessa jo lähes kaikki siihen oikeutetut lapset.
Esiopetuksesta vastaavat kunnat, kunnan on osoitettava esiopetuspaikka jokaiselle esiopetukseen oikeutetulle lapselle huoltajan niin halutessa. Opetushallitus hyväksyy kaikkia esiopetuksen järjestäjiä sitovan normin, opetussuunnitelman perusteet, jonka pohjalta paikalliset esiopetuksen opetussuunnitelmat laaditaan.