Lisäaineet ja vierasaineet

Lisäaineita käytetään elintarvikkeissa parantamaan niiden turvallisuutta, säilyvyyttä, rakennetta, ulkonäköä tai makua tai varmistamaan ravitsemuksellisen laadun säilyminen koko myyntiajan. Monet lisäaineet ovat luonnollisia, luonnosta peräisin olevia aineksia, joilla on halutunlaisia elintarviketeknologisia ominaisuuksia. Esimerkiksi C-vitamiinia eli askorbiinihappoa (E 300) käytetään yleisesti hapettumisenestoaineena eli antioksidanttina erilaisissa elintarvikkeissa parantamassa säilyvyyttä. Lisäaineet ovat tuttuja myös kotoisista käyttöyhteyksistä: esimerkiksi leivinjauhe ja hillosokeri ovat lisäaineita.

Elintarvikelisäaineiden turvallisuus ja käyttötarve arvioidaan tarkasti ennen kuin ne hyväksytään käyttöön, ja niiden käyttöä säätelevät lait. Käytön yleisenä ehtona on perusteltu tarve tuotteen laadun, säilyvyyden tai jonkin muun elintarviketeknologisen ominaisuuden kannalta, eikä käytettävä määrä saa ylittää perusteltua tarvetta.

Elintarvikelisäaine käy läpi perusteellisen turvallisuusarvioinnin ennen hyväksyntää. Turvallisuusarvioinnin suorittaa Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA (European Food Safety Authority).

Lisäaine voidaan hyväksyä, vaikka sen runsaan käytön havaittaisiin aiheuttavan kielteisiä vaikutuksia. Tällöin lisäaineelle määritellään hyväksyttävä päivällinen enimmäissaanti eli ADI-arvo (Acceptable Daily Intake). Se on määrä, jolle ihminen voi vaaratta altistua periaatteessa joka päivä koko loppuelämänsä ajan. ADI ilmoitetaan milligrammoina painokiloa ja vuorokautta kohti, ja sama arvo pätee sekä lapsiin että aikuisiin. Käytännössä ADI-arvot ylittyvät vain silloin, jos yksittäistä lisäainetta sisältävää elintarviketta nautitaan huomattavan runsaasti tai jos lisäainepitoisten elintarvikkeiden osuus kokonaisruokavaliosta on huomattavan suuri.

Lisäaineet ovat eri asia kuin vierasaineet. Vierasaineet, kuten vaikkapa raskasmetallit, hormonijäämät tai dioksiini, joutuvat elintarvikkeeseen vahingossa esimerkiksi ympäristösaasteena tai pilaantumisen seurauksena. Vierasaineille on asetettu enimmäismäärät, joita valvotaan viranomaisten toimesta.

Lisäaineyliherkkyys on huomattavasti harvinaisempaa kuin suurin osa ruoka-aineallergioista, mutta sitäkin esiintyy. Yliherkän on syytä perehtyä tuoteselosteisiin ja pakkausmerkintöihin ja välttää sellaisia elintarvikkeita, joihin on lisätty kyseistä lisäainetta.

Haitallisin ruokaan yleisesti lisättävä aine on ruokasuola eli natriumkloridi. Sen liikasaanti nostaa verenpainetta ja lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Aikuisen natriumin tarve täyttyisi päivittäin jo 1,5 gramman annoksesta ruokasuolaa, mutta käytännössä saanti ylittää tarpeen moninkertaisesti kaikilla ja suositellun ylärajankin (naiset 6 g, miehen 7 g päivässä) reilusti suurella osalla ihmisiä.

Vertailun vuoksi: keinotekoisin makeutusainein makeutettua virvoitusjuomaa voi turvallisesti nauttia päivässä neljä litraa, kun kaikesta ruoasta yhteensä saadun suolan määrän ei pitäisi ylittää teelusikallista päivässä. Virvoitusjuomien suosiminen ei kuitenkaan ole esimerkiksi hammasterveyden kannalta järkevää: paras janojuoma on vesi, ja ruokajuomana kannattaa nauttia maitoa tai piimää.

Elintarvikkeiden lisäaineet (Evira 2010)
Lisäaineopas (Evira 2009)