Koulutyö alkaa taas

Lukuvuoden 2011- 2012 syyslukukausi käynnistyy 9.-16. elokuuta välisenä aikana. Syksyllä perusopetuksen aloittavien määräksi arvioidaan 59 000 lasta. Lukuvuosi päättyy kaikissa kouluissa lauantaina 2. kesäkuuta 2012.

Peruskoulut ja lukiot aloittavat syyslukukauden useissa kunnissa viikolla 32, mutta yleisimmin 16.8. Lapissa koulutyö alkaa jo 9.8.; Oulussa, Jyväskylässä ja Tampereella 11.8.; Helsingissä, Turussa ja Joensuussa 16.8.

Toisen asteen ammatillisten oppilaitosten työvuosi noudattelee lukioiden työaikoja. Ammattikorkeakouluissa opetus käynnistyy vasta elo-syyskuun vaihteessa, kuten myös useimmissa aikuislukioissa.

Kaikissa kouluissa pidetään syyslomaa lokakuun loppupuoliskolla. Syysloman pituus vaihtelee kahdesta päivästä viikkoon. Esimerkiksi Helsingin kouluissa on kahden päivän syysloma 13.–14.10., Pohjois-Karjalan ja Lapin koululaiset pitävät lomaa viikon 42 ja Oulun koululaiset viikon 43.

Yhteinen lomapäivä on itsenäisyyspäivä tiistaina 6.12.2011.

Joululoma alkaa 23. joulukuuta ja loppuu 9. tammikuuta 2012.

Talvilomat vuonna 2012 pidetään vakiintuneeseen tapaan alueittain porrastetusti viikoilla 8, 9, ja 10. Viikolla 8 lomailevat Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan koulut. Viikolla 9 ovat vuorossa Häme, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Viikko 10 on Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Suomen ja Lapin koululaisten lomaviikko.

Juhlapyhävapaat ovat loppiainen perjantaina 6.1., pääsiäinen 5.–9.4. ja helatorstai 17.5.2012.

Lukuvuoden 2011–12 työ- ja loma-ajat perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammattikoulutuksessa on vahvistettu kunnissa alkuvuoden aikana. Ne voi tarkistaa kaupunkien ja kuntien verkkosivuilta.

 Lukuvuoden 2011- 2012 syyslukukausi käynnistyy 9.-16. elokuuta välisenä aikana. Syksyllä perusopetuksen aloittavien määräksi arvioidaan 59 000 lasta. Lukuvuosi päättyy kaikissa kouluissa lauantaina 2. kesäkuuta 2012.