Opetushallitus jakoi vuoden 2007 lopulla avustuksia oppimisympäristöjen kehittämiseen noin 4,9 miljoonaa euroa. Avustusta saa kahden vuoden ajan 253 hanketta, joista 104 liittyy perusopetukseen, 50 lukioon, 23 ammatilliseen perusopetukseen ja 76 aikuiskoulutukseen. Yksittäisten hankeavustusten suuruus vaihtelee 2 000 eurosta 161 000 euroon.
Hankkeiden raportointilomakkeet löytyvät: -> Rahoitus -> Valtionavustukset -> Yleissivistävä koulutus tai Ammatillinen koulutus-> Oppimisympäristöt
Oppimisympäristöjen kehittämistä tarkastellaan viidestä näkökulmasta: paikallisesta, fyysisestä, sosiaalisesta ja teknisestä, joita sitoo yhteen didaktis-pedagoginen näkökulma. Käytännössä nämä ovat toisiaan täydentäviä – hankkeita on jo valmisteluvaiheessa ideoitu samanaikaisesti useasta näkökulmasta tai painottamalla jotakin yksittäistä näkökulmaa.
Paikallista näkökulmaa painottavat hankkeet laajentavat oppimisympäristöä koulun lähiympäristöön ja paikallisyhteisöön. Niissä kehitetään toimivia yhteistyömuotoja koulujen ja oppilaitosten kesken sekä museoiden ja kirjastojen, taide- ja liikuntalaitosten, ympäristö- ja luontokeskusten, järjestöjen, yhdistyksen ja yritysten kanssa. Kummimaatilojen, ohjelmoitujen luontoretkien, kulttuuripolkujen ja työpajojen liittäminen opetussuunnitelmaan ovat tyypillisiä esimerkkejä paikallisten resurssien varaan kehiteltävistä innovaatioista.
Fyysinen näkökulma tarkastelee koulurakennuksen, tila- ja kalustusjärjestelyjen sekä koulun pihan käyttöä oppimisen tukena. Tähän liittyvissä hankkeissa keskitytään esimerkiksi saneeraamaan perinteisiä luokkatiloja monimuoto-opetukseen soveltuviksi. Koulun ympäristöä kartoitetaan GPS-tekniikalla, piha-alueelle ja lähimetsiin rakennetaan leikki- ja liikuntakalustusta ja luonto-opetuksen välineitä. Koulutiloja muokataan palvelemaan myös lähiyhteisön ja kylätoiminnan erilaisia tarpeita.
Sosiaalista näkökulmaa edustavat yhteistoiminnallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistävät hankkeet. Opetusjärjestelyjä kehitetään sellaisiksi, että ne tukevat vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä. Vertaisverkostoja, jaettua asiantuntijuutta ja toisilta oppimista kehitetään niin perusopetuksessa ja lukiossa kuin ammatillisessa ja aikuiskoulutuksessa.
Tekninen näkökulma on lähtökohtana tieto- ja viestintätekniikan sekä muun uuden teknologian käyttöön ja sovelluksiin keskittyvissä hankkeissa. Niissä lisätään verkko-opetustarjontaa ja kehitetään oppimisalustojen, sosiaalisen median, mobiililaitteiden ja ohjelmistojen opetuskäyttöä. Moni hanke tähtää samalla opetushenkilöstön tieto- ja viestintäteknisten taitojen kohentamiseen. Joitakin tällaisia hankkeita toteutetaan useamman koulun, oppilaitoksen tai kunnan seutukunnallisissa tai jopa valtakunnallisissa yhteistyöverkostoissa.
Didaktis-pedagoginen näkökulma on oppimisympäristöajattelun kannalta keskeisin. Useissa laaja-alaisissa, useita näkökulmia yhdistävissä hankkeissa lähdetään toteuttamaan perinteisestä poikkeavaa ajattelutapaa, luomaan uusia innovatiivisia opetuskäytäntöjä. Niissä tavoitellaan syvällistä ja pysyvää muutosta opetuskulttuuriin, opettajan ja oppijan rooleihin sekä koulun ja ympäröivän yhteiskunnan suhteisiin. Didaktis-pedagogisen tarkastelun avulla varmennetaan, että oppimisympäristö on tuloksellisen oppimisen ja kouluyhteisön hyvinvoinnin kannalta suotuisa ja huolella suunniteltu.
Nyt käynnistyneissä hankkeissa nousevat esiin paitsi mainitut viisi näkökulmaa, myös tietyt oppiaineisiin ja aihekokonaisuuksiin pohjautuvat yhteiset teemat. Näillä sivuilla esitellään avustusta saavat hankkeet aihepiireittäin. On syytä huomata, että tähän kootut hankekuvaukset ovat tiivistelmiä hakemusteksteistä. Hankkeiden sisältö saattaa monessa tapauksessa täsmentyä ja täydentyä hankkeen edetessä. Tästä syystä hankekuvauksia päivitetään pitkin vuotta, ja niitä tarkentava palaute on tervetullutta osoitteeseen: edufi (at) oph.fi.