Koulua koneella, Toholammin kunta

Yleissivistävä koulutus, esi- ja perusopetus, lukiokoulutus

Tarve:

Hankkeella pyritään ensinnäkin lisäämään vuorovaikutusta oppijan ja opettajan välillä, sekä koulun ja kodin välillä.  Toiseksi, pyritään tehostamaan erityisopetusta peruskoulussa ja lukiossa ja lisäämään erityisesti integrointia sekä löytämään uusia eriyttämiskeinoja. Kolmanneksi, kehitetään paikasta riippumatonta opiskelua ja kertausta. 

Tavoitteet:

  • Istutetaan ja kehitetään tieto- ja viestintätekniikkaan perustuvia opetusmenetelmiä koulun oppimistilanteiden perusosaksi muun muassa langattoman verkon, kannettavien tietokoneiden, langattoman piirtotaulun, dataprojektorin ja eBeam-ohjelman käytöllä
  • Tallennetaan opetustallenteita sekä omia mittaus- ja tutkimustuloksia, keskeisiä opetustilanteita ja ongelmanratkaisuja esim. Moodle-oppimisympäristöön halutuksi ajaksi
  • Uusi oppimisympäristö muodostaa ajasta ja paikasta riippumaton pysyvän vuorovaikutusyhteyden, jota voidaan halutulla ja hallitulla tavalla jakaa opiskelijoiden ja opettajien kesken

Tuotokset ja tulokset:

  • Koululla opettajakunta, joka käyttää perinteisen pedagogiikan rinnalla aihepiiriin parhaiten soveltuvaa tieto- ja viestintätekniikkaa
  • Oppimismoduulit ovat ajan mittaan oppijan ulottuvilla verkossa, opettaja aina tavoitettavissa, arviointi saa lisää ulottuvuutta ja koulu ja koti ovat entistä paremmin tietoisia tilanteesta
  • Etäällä asuvat opiskelijat pääsevät tasa-arvoiseen asemaan lähellä asuvien kanssa
  • Pyritään löytämään menetelmät, joilla oppijoiden toiminta virtuaaliympäristössä voidaan dokumentoida

Osallistuvat oppilaitokset ja yhteistyökumppanit:

Yhteyshenkilö:

Jussi Peltokangas, toholammin.lukio(at)toholampi.fi

Asiasanat:

langaton verkko, mobiililaitteet, kannettavat tietokoneet, dataprojektorit, videotykit, eBeam-ohjelma, Moodle, oppimisalustat, Flash

© Opetushallitus 25.05.2012 | etunimi.sukunimi@oph.fi | Tulosta