Kolin saaristomalli, teknologia avuksi harvaan asutuille seuduille, Lieksan kaupunki

Yleissivistävä koulutus, esi- ja perusopetus

Tarve:

Hankkeella pyritään vahvistamaan, kehittämään ja monipuolistamaan Kolin ns. saaristoalueen opetustarjontaa ja säilyttämään opetuksen laadukkuus ja monipuolisuus. Kehittämiselle on tarvetta, koska kuljetuksen järjestäminen alueelta on mahdollista vain keskitalvella jäätietä pitkin, peruskoulun 7.-9. vuosiluokkien oppilailla on pitkät koulumatkat ja 0.-6. luokkien oppilaiden lukumäärä niin pieni, että laadukkaan toiminnan ylläpitäminen on vaikeaa.

Tavoitteet:

  • Kehitetään tekniikan avulla keinoja harvaan asuttujen seutujen opetuksen laadukkaaseen ja monipuoliseen toteuttamiseen,
  • Kolin mallissa lähiopetus, etäopetus ja verkko-opetus sulautetaan luontevaksi kokonaisuudeksi
  • Paikallisena tavoitteena Kolin kyläkoulun laajentaminen yhtenäiseksi peruskouluksi
  • Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään muun muassa perinteisen kyläkoulun hyvien puolien lujittamiseen, kuten opiskelijalähtöisyyden ja joustavuuden, ja heikompien puolien vahvistamiseen mahdollistamalla oppimiskokemukset kansainvälisessä kontekstissa
  • Mallilla turvataan peruskouluopetuksen jatkuminen ja kehittäminen Kolin alueella, hanke toteutetaan 2009-2011

Tuotokset ja tulokset:

  • Niin kutsuttu Kolin malli, joka tukee harvaan asuttujen seutujen opetuksen kehittämistä ja uudistamista
  • Paikallisena tuloksena syntyy Kolin yhtenäinen peruskoulu, ja hankkeen myötä koulu erikoistuu Kolin alueen ympäristökasvatukseen ja geologian osaamiseen, luonnollisten vahvuuksien mukaisesti
  • Mobiiliteknologioita hyödyntäviä oppimisympäristöjä geologian, luonnontiedon ja historian alalla
  • Kolin koulusta kehittyy avoin oppimis- ja toimintaympäristö

Yhteyshenkilö:

Timo Vattulainen, timo.vattulainen(at)lieksa .fi

Asiasanat:

mobiilisovellukset, videoneuvottelut, verkkoneuvottelut

© Opetushallitus 25.05.2012 | etunimi.sukunimi@oph.fi | Tulosta