Medialeikki esi- ja alkuopetuksen oppimisympäristönä, Kirkkonummen kunta/Sivistyspalvelut
Yleissivistävä koulutus, esi- ja perusopetus
Tarve:
Hankkeen lähtökohtana ovat sekä lapsen että kasvattajan tarpeet. Lapsen tarpeiksi nimetään muun muassa lapsen mediasuhteen ja maailmaan sijoittumisen tukeminen, sekä lapselle tilaa antavan lähimediaympäristön tukeminen. Kasvattajan tarpeina nähdään muun muassa lapsilähtöisten, kasvatusarkeen sijoittuvien ohjausmallien ja käytäntöjen luominen sekä perheiden tukeminen ja välineiden tarjoaminen kasvatuskumppanuuden lähtökohdasta.
Tavoitteet:
- Oppimisympäristö ja mediaoppiminen: muun muassa lasten mediataitojen ja välineosaamisen lisääntyminen, sosiaalisen oppimisympäristön vahvistuminen
- Ammatillisten valmiuksien lisääntyminen, median ja mediatekniikan pedagoginen soveltaminen
- Mediakasvatus varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteisenä osaamisena
Tuotokset ja tulokset:
- Medialeikki mediakriittisenä ja lapsilähtöisenä mediakasvatuksen menetelmänä
- Mediakasvatus paikallisen palvelutuotannon osaamisena
- Opetusmateriaali (oppikirjat, ohjauksen käsikirja ja DVD)