Ohjelmakaudella 2007–2013 ESR-tuen määrän vähentyessä kilpailu rahoituksesta kovenee. Samaan aikaan projektihakemusten taso on noussut.
Vaikka hakemuksen suunnittelu on mielenkiintoista, on se myös työlästä ja vaatii riskin ottamista. Projektihakemusta tehtäessä kannattaa hyödyntää oheista projektihakemuksenlaatijoille tehtyä muistilistaa:
- Ohjelmien avulla halutaan kehittää uutta. Mitä se tässä projektissa on?
- Projektien tehtävänä on tuottaa pysyviä vaikutuksia. Miten projektin tulokset näkyvät projektin jälkeen ja miten tuloksia levitetään?
- Sopiiko projekti-idea ohjelma-asiakirjan tavoitteisiin? On paljon hyviä ideoita, jotka ansaitsisivat tulla rahoitetuksi, mutta jotka eivät sovi sisältönsä tai tavoitteidensa puolesta kehittämisohjelmaan. EU-ohjelmilla edistetään vain tiettyjä ja valittuja asioita, joihin rahoitusta on mahdollista saada.
- Onko hanke rajattu hallittavaksi kokonaisuudeksi? Projektille ei kannata kerätä liikaa erilaisia tavoitteita ja toimintoja.
- Onko aikataulu realistinen? Myös loppuraportoinnille on jäätävä riittävästi aikaa.
- Onko yhteistyökumppaneiden kanssa laadittu aiesopimukset? Kehittämisohjelmissa suositaan erilaisia kumppanuusrakenteita.
- Onko projektin kustannusarvio realistinen? Projektihakemus kilpailee rahoituksesta muiden vastaaviin tavoitteisiin pyrkivien hakemusten kanssa. Valintatilanteessa hakemusten kustannustehokkuutta vertaillaan.
- Onko varauduttu siihen, että hankehakemuksen käsittely vie aikaa vähintään kaksi kuukautta, yleensä enemmän?