Sukupuolen korjaaminen ja todistus

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaan ihmisellä on oikeus korjata juridinen sukupuolensa psyykkistä sukupuoltaan vastaavaksi, jos lain asettamat edellytykset täyttyvät. Sukupuolen korjaamisesta seuraa rekistereiden, asiakirjojen, henkilöllisyystodistusten ja vastaavien muuttaminen siltä osin, kuin muutos vaikuttaa niissä oleviin merkintöihin. Tämä voi koskea myös koulutodistuksia.

Opetusministeriön vuonna 1997 antaman kannanoton mukaan entisellä oppilaalla tai opiskelijalla, joka on korjanneet sukupuolensa, on oikeus saada uusi, nykyisellä nimellään ja henkilötunnuksellaan varustettu todistus. Todistuksesta ei saa ilmetä, että hän on korjannut sukupuoltaan. Vanha todistus on kuitenkin säilytettävä. Todistus päivätään aikaisemman todistuksen tilalle annettavan todistuksen laatimisajankohtaan. Jos kysymys on sosiaali- tai terveysalan tutkinnosta, tapauksessa on syytä ilmoittaa asiasta myös Valviralle.

Euroopan neuvosto on vuonna 2010 hyväksynyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän vastaisen suosituksen, jonka mukaan jäsenmaiden tulee muun muassa taata sukupuoltaan korjanneiden sukupuolen ja nimen muuttaminen virallisissa, myös ei-valtiollisten toimijoiden antamissa todistuksissa. Myös transsukupuolisten ihmisten yksityisyyden suojaan työnhaussa vaaditaan kiinnittämään huomiota.

Aika sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvän etunimen muuttamisen ja sukupuolen lopullisen vahvistamisen ja henkilötunnuksen muuttamisen välillä voi olla pitkä, mistä syystä tasa-arvovaltuutettu on suositellut, että koulutodistukset uusittaisiin jo etunimen vaihduttua. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja tasa-arvovaltuutettu ovat vuonna 2013 antaneet yhteisen suosituksen, jonka mukaan todistukset tulee pyydettäessä antaa uusilla henkilötiedoilla, ja tämä tulee tehdä jo etunimen vaihduttua. Todistuksen antajan voi varmistaa pyytäjän nimi- ja henkilötiedot esimerkiksi virkatodistuksesta tai henkilökortista.

Sovellettava lainsäädäntö
Asiasanat

todistus, transsukupuoliset

Takaisin

 

Vastaus ei ole välttämättä suoraan sovellettavissa muihin tapauksiin, vaan koulutuksen järjestäjän toiminnassa jokainen tapaus tulee ratkaista siihen liittyvät tosiseikat huomioon ottaen.