Tähän osioon on koottu kahdeksan alueellisen toisen asteen yhteistyöverkoston toimintamallikuvaukset. Vasemman palstan linkeistä löytyvät kuvaukset sekä kokonaisina verkostokuvauksina että eräiden keskeisten teemojen mukaisesti ositettuina vertailukoosteina.
Kuvatut verkostot eroavat toisistaan jonkin verran yhteistyön sisältöjen, alueellisen laajuuden sekä verkostoon kuuluvien oppilaitosten ja muiden toimijoiden määrän osalta. Joissakin verkostoissa yhteistyötä on tehty jo vuosia kun taas toisissa verkostoissa yhteistyö on vasta vakiintumassa. Osassa verkostoissa hyödynnetään verkko-opetuksen mahdollisuuksia ja osassa keskitytään lähiopetuksena toteutettavan opetusyhteistyön kehittämiseen.
Verkostokuvausten tarkoituksena on tarjota koulutuksen järjestäjille, rehtoreille, opettajille ja muille oppilaitosyhteistyön kehittämisen parissa työskenteleville henkilöille ideoita ja kokemuksia erilaisista tavoista tehdä oppilaitosten välistä yhteistyötä.