Itäsuomalainen oppimisverkosto
ISOverkosto-hanke vastaa verkko-opetustarjonnan rakentamisesta, kehittämisestä ja ylläpidosta. Opetusta tarjoava koulu vastaa opetuksesta, arvioinnista ja opettajan palkkauksesta sekä laskuttaa opiskelijan kotikoulua maksusitoumuksen mukaisesti. Opiskelijan kotikoulu vastaa mahdollisesta lähiohjauksesta ja kurssikokeen järjestämisestä.
Keuda
Keravalla toiminta perustuu suullisiin sopimuksiin sekä yhteistyökokouksissa kirjattuihin päätöksiin/toimintaohjeisiin. Sipoon toimintaa varten laaditaan virallinen yhteistoimintasopimus, sillä suuri osa oppilaitosten toiminnoista tulee olemaan yhteisiä. Sopimuksessa on määritelty valta- ja vastuualueet.
Kuopion alue
Kuopion alueen toisen asteen koulutuksen yhteistyö perustuu koulutuksen järjestäjien välisiin sopimuksiin. Yhteistyön kehittämistä, arviointia ja seurantaa varten on nimetty johtoryhmä, jossa on kaikkien sopimuksessa mukana olevien tahojen edustajat. Johtoryhmä hyväksyy yhteistoiminnan strategian ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Yhteistoiminnan käytännön toteuttamista varten on valittu kaksi osa-aikaista koordinaattoria. Toinen koordinaattoreista on ammatillisesta oppilaitoksesta ja toinen lukiosta. Koordinointitehtävään on varattu yhteensä 8 vuosiviikkotuntia. Palkkio jakautuu tällä hetkellä puoliksi (4 vuosiviikkotuntia / koordinaattori).
Lapin ammattiopisto
Ammattilukiokoulutuksen järjestämisestä laaditaan lukiokoulutusta antavien järjestäjien kanssa sopimus. Esimerkiksi Rovaniemen kaupungin kanssa tehtävässä sopimuksessa sovitaan lukuvuosittain hallinnon ja opetuksen järjestämisestä sekä kustannusten jakamisesta. Yhdistelmäopintoja suorittavat ovat ammatillisen koulutuksen opiskelijoita ja opetus tapahtuu lukion ja ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmien mukaisesti.
Pohjois-Kymenlaakso
Koulutuksen järjestäjät suunnittelevat yhdessä yhteistyömuodot ja toteutuksen. Opiskelija ei osallistu suunnitteluun, hän vain päättää valitseeko yhdistelmäopinnot vai ei.
Poke
Perinteisen jalkautumismallin mukaiset yhteistyöt on sovittu oppilaskohtaisin sopimuksin, jossa määritetään hinta/opiskelija/kurssi.
Monimuotoisessa opetuksessa oppilaitosten välille on tehty sopimukset, joiden lähtökohtana on verkkovälitteisen opetuksen järjestäminen sopijaosapuolten kesken. Sopimus koskee sopijaosapuolten yhteisesti toteuttamaa lukio-/ammatillisen koulutuksen kustannustenjakoa. Kukin oppilaitos vastaa omasta opetuksestaan ja osaamisen tunnistaminen tehdään eri oppilaitosmuotojen välillä. Yhteisiä pelisääntöjä on kehitetty tarpeen mukaan ja vuoden 2007 loppuun mennessä on tarkoituksena, että koko pohjoisen Keski-Suomen koulutusmallilla olisi yhteiset pelisäännöt.
Tampere
Tampereen seudun 2. asteen verkko-opetuksen yhteistyöverkosto on rakentunut ensisijaisesti oppilaitosten rehtoreiden vapaamuotoisen yhteistyön pohjalta. Vastuu- ja resurssikysymyksistä ovat sopineet osaltaan myös kuntien sivistystoimenjohtajat (Tampereen kaupungin puolesta lukiotoimen johtava rehtori). Toiminnan suunnittelusta ja kurssitarjottimen toteutuksesta on vastannut Tampereen kaupungin 2. asteen verkko-opetuksen suunnittelija oman toimensa ohella.
Vantaa
Etälukion opettaja omistaa tekijänoikeudet omiin materiaaleihinsa. Etälukio on ostanut käyttöoikeudet joihinkin pakollisten aineiden ykköskursseihin. Etälukio ei maksa opettajalle erikseen kurssin suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Opettajalle maksetaan aikuislukion vesin mukainen palkka kurssin opettamisesta.