Itäsuomalainen oppimisverkosto
Verkoston hallinnoinnista vastaa Kuopion kaupungin koulutuspalvelukeskus. Hankehenkilöstö (projektipäällikkö ja suunnittelijat) vastaa hankeaikaisesta palvelujen kehittämisestä ja ylläpidosta. Täydennyskoulutus toteutetaan yhteistyössä Joensuun yliopiston kanssa. Hankkeen ohjausryhmä seuraa ja arvioi projektin toteutumista.
Keuda
Toiminta on vakiintunut niin hyvin, että erillistä toteutusorganisaatiota ei tarvita. Yhteistoiminta on osa vastuullisten henkilöiden virkatyötä, joten ylimääräisiä henkilöresursseja ei juuri tarvita
Kuopion alue
Sopimuksessa mukana olevat koulutuksen järjestäjät ovat nimenneet oman yhteistyöstä vastaavan henkilönsä. Johtoryhmässä on kaikkien sopijaosapuolten edustajat. Johtoryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa.
Lapin ammattiopisto
Kuviossa on esitetty lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön organisoitumista ja tehtäviä Rovaniemellä. Nykyisin aikuislukion kanssa tehtävää yhteistyötä Lapin ammattiopistossa koordinoi Tekniikan alan rehtori. Hän on yhteyshenkilö käytännön järjestelyissä kuten lukuvuoden työpäivien koordinoinnissa lukioiden ja ammattiopiston välillä. Opettajista yhteistyötä tekevät erityisesti lukion ja ammattiopiston opinto-ohjaajat sekä eri opinto-linjojen ryhmäohjaajat. Ammattilukiotoiminnan laajenemisesta johtuen on aikuislukioon muodostunut oma ammattilukion opettajakunta.

Kuvio. Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän/Lapin ammattiopiston verkostoyhteistyön organisaatio
Pohjois-Kymenlaakso
Vastuun jakautuminen yhteisten opintojen tarjoamisesta ja toteuttamisesta on pääpiirteissään ollut ongelmatonta Kouvolan seudun ammattiopiston ja Kouvolan iltalukion välillä ja yhteistyötä ollaan valmiita jatkamaan ja laajentamaan tulevaisuudessa.
Poke
Varsinaista organisaatiota ei ole luotu. Kumpikin osapuoli käyttää oman koulutuksen järjestäjänsä valtaa ja vastuuta. Yhteistyön resurssointiin on käytetty projektirahaa.
Tarkoituksena näissä projekteissa on myös käytännön hallinnon mallien luominen siten, että opetus mahdollistuu verkostossa opiskelijakeskeisesti. Ensi vuoden loppuun mennessä on tarkoituksena olla kuvattuna pohjoisen Keski-Suomen koulutusmalli, joka ottaa kantaa mm. näihin asioihin ( valta, vastuu ja resurssit).
Tampere
Verkoston tärkeä toimintamuoto on opettajien ainetiimitoiminta. Verkostossa toimii 10 aktiivista ainetiimiä. Ne suunnittelevat eri oppiaineiden verkkokurssitarjontaa, kokoavat seututarjottimen, jakavat hyviä käytäntöjä, tarjoavat vertaistukea opettajille verkko-opetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa, ja tiimiläiset voivat myös tehdä kursseja yhdessä. Tiimeillä on vetäjät, jotka vastaavat toiminnan suunnittelusta, valmistelusta ja raportoinnista koordinaattorille. Verkostossa on sovittu, että oma työnantaja korvaa tiiminvetäjille työstä 0,5 kurssin palkan eli noin 30 h tuntia vuodessa.
Seudullinen verkkokurssitarjotin kootaan siten, että verkoston johtoryhmänä toimiva rehtoreiden foorumi toimii ns. tilaajana ja ainetiimit tuottajina. Ainetiimit hyväksyvät kurssisisällöt eli opettajat keskenään varmistavat, että tarjottimen kurssit soveltuvat yhteiseen käyttöön. Johtoryhmä päättää, mitä kursseja tarjottimella tarjotaan.
Vantaa
Sotungin etälukio toimii hallinnollisesti Sotungin päivälukion tiloissa. Rehtori vastaa taloushallinnosta ja yleisjohdosta. Etälukiokoordinaattori toimii operatiivisessa vastuussa tiiminjohtajana. Opintosihteeri vastaa mm. opiskelijoiden ilmoittautumisesta, kotisivujen ylläpidosta sekä tietojärjestelmän kehittämisestä yhdessä etätiimin kanssa. IT-tukihenkilö vastaa etäopettajien verkkopedagogisesta tuesta sekä koulutuspäivien järjestämisestä. Opinto-ohjaaja vastaa pääosin aikuisten tutkintotavoitteisten opiskelijoiden ohjauksesta.