Koulutusta on kehitetty tavoitteellisesti
Menestyminen jo kolmessa peräkkäisessä OECD:n PISA-oppimistulosarvioinnissa kertoo muulle maailmalle, että suomalainen koulutusjärjestelmä on laadultaan korkeatasoinen ja samalla tasa-arvoinen. Se pitää huolen koko ikäluokasta. Korkea osaamisen taso voi edelleen lisätä tutkimuksen, kehittämistyön ja teollisuuden kiinnostusta maatamme kohtaan. Hyvin koulutettu väestö pystyy myös vastaamaan yhteiskunnan muutoksen haasteisiin.
Koulujärjestelmää on kehitetty määrätietoisesti, ja tulokset ovat nyt nähtävissä. Edelleen kannattaa pitää huolta koulutuksen riittävistä resursseista ja osaamisen jatkuvasta kehittämisestä. Uusien opetusmenetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa on tuettava, ja opetuksen parhaita käytäntöjä on tärkeää levittää. Oppilaiden hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä tehtävä 2000-luvulla.
Tälle sivulle on koottu tietoa perusopetuksen kehittämistä johtaneista tavoitteista sekä muutamista kehittämishankkeista, joiden avulla osaamista lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden sisältöalueilla kouluissamme on pyritty edistämään.