Matematiikan opettajien koulutus
Avoimet matematiikan opettajan virat on pääsääntöisesti saatu täytettyä muodollisesti pätevillä opettajilla. Suomessa luokanopettajan tai aineenopettajan virkaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Vaikka matematiikan opettajan työ ei ole nuorten ehkä suosituimpien ammattien joukossa, on yliopistoihin toistaiseksi hakeutunut motivoituneita opiskelijoita, joiden tähtäimenä on valmistua opettajaksi. Tulevaisuudessa suurien ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle on uhkaavaa opettajapulaa lähdetty torjumaan täydennys- ja muuntokoulutuksella. Erityisesti luokanopettajien täydennyskouluttautuminen matematiikan aineenopettajaksi on ollut suosittua. Myös yhä useampi nykyisistä luokanopettajaksi opiskelevista ottaa erikoistumisaineekseen matematiikan. Tällä tavoin hankitulla laajemmalla ja syvemmällä aineenhallinnalla on merkitystä myös pienempien oppilaiden matemaattisen ajattelun kehittämiselle.
Opettajien täydennyskoulutus luonnontieteissä
LUMA-hankkeen alusta vuodesta 1996 alkaen luokanopettajien täydennyskoulutuksen yksi painopistealue on ollut luonnontieteet. 2000-luvun alusta lähtien täydennyskoulutusta on suunnattu erityisesti 5.–6.luokkien fysiikan ja kemian opetukseen. Aineenopettajat ovat suorittaneet arvosanaopintoja fysiikassa, kemiassa sekä maantieteessä ruotsinkielellä, mutta lyhyempikestoista maksutonta täydennyskoulutusta on aineenopettajille luonnontieteissä ollut niukasti tarjolla.