10.4.2015

Korkeakoulujen kevään yhteishaussa 154 500 hakijaa

Opetushallituksen lehdistötiedote 9.4.2015

Kuva: Hanna AnttilaHuhtikuun 9. päivä päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa oli 154 500 hakijaa. Hakijoista 88 500 haki ensisijaisesti ammattikorkeakouluun ja 66 000 yliopistoon. Eniten hakijoita oli Metropolia Ammattikorkeakouluun ja Helsingin yliopistoon.

Tämän vuoden hakijamäärää ei voi suoraan verrata edelliseen vuoteen, sillä aiemmin yliopistoihin oli oma yhteishakunsa ja ammattikorkeakouluihin neljä erillistä yhteishakua. Viime keväänä yliopistojen yhteishaussa jätettiin 73 700 hakemusta ja ammattikorkeakoulujen yhteishauissa yhteensä noin 109 000.

Hakukohteita kevään yhteishaussa oli mukana noin 1 350. Aloituspaikkoja korkeakouluissa on tarjolla 46 000, joista 18 500 yliopistoissa ja 27 500 ammattikorkeakouluissa.
Kaikkien valintojen tulokset julkistetaan 1.7.

Hakija voi saada valintojen tuloksia jo toukokuun puolivälistä alkaen, mutta korkeakoulujen kaikkien valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 1.7. Opiskelijaksi hyväksyttyjen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 15.7. klo 15 mennessä.

Korkeakoulujen kevään yhteishaun hakijamäärät korkeakouluittain (pdf)

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Merja Väistö, p.029 533 1386,

Korkeakoulujen yhteishaussa oli 154 500 hakijaa. Hakijoista 88 500 haki ensisijaisesti ammattikorkeakouluun ja 66 000 yliopistoon. Eniten hakijoita oli Metropolia Ammattikorkeakouluun ja Helsingin yliopistoon.

 

FacebookTwitterYouTube