18.3.2019

Korkeakoulujen yhteishaku alkaa 20.3. klo 8 – tarjolla 47 600 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa

Mediatiedote

Korkeakoulujen kevään yhteishaun toisena hakuaikana on haettava noin 47 600 aloituspaikkaa lähes 1 600 hakukohteessa. Viime vuosien hakijamäärien perusteella odotetaan, että opiskelupaikkaa tavoittelee noin 140 000 hakijaa. Opintopolku-palvelussa voi tutustua tarjolla oleviin koulutuksiin ja täyttää hakemuksen.

Korkeakoulujen yhteishaku alkaa keskiviikkona 20.3.2019 klo 8 ja päättyy keskiviikkona 3.4. klo 15.

Tarjolla on suunnilleen sama määrä aloituspaikkoja kuin viime vuonna, mutta hakukohteita on noin 50 enemmän. Valtaosa hakukohteista on suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen, mutta mukana on myös joitakin englanninkielisiä koulutuksia. Kaikki 36 korkeakoulua ovat mukana haussa.
Yhteishaun hakukohteista suurin osa, lähes 1 100, on suunnattu lukion, ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille. Näistä 44 % on yliopisto- ja 56 % ammattikorkeakoulukoulutuksia. Vastaavasti haun aloituspaikoista yli 80 % on tarkoitettu toisen asteen tutkinnon suorittaneille. Aloituspaikoista 47 % on yliopistoissa ja 53 % ammattikorkeakouluissa.

Lisäksi yhteishaussa on mukana noin 500 hakukohdetta, jotka on tarkoitettu korkeakoulututkinnon suorittaneille. Haettavana on yliopistojen maisterikoulutuksia sekä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia.

Ensikertalaisille on varattu 64 % aloituspaikoista

Tänä keväänä noin 25 000 aloituspaikkaa on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Tämä on 64 % aloituspaikoista niissä hakukohteissa, joissa ensikertalaiset tulee huomioida. Velvollisuus varata osa aloituspaikoista ensikertalaisille ei koske vieraskielisiä koulutuksia, pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia tai koulutuksia, joihin otetaan vain pieni määrä opiskelijoita.

Ensikertalaisille varattujen paikkojen osuus on noussut hieman viime vuodesta, jolloin se oli 63 % aloituspaikoista.

Kevään yhteishaussa on viimeistä kertaa kaksi hakuaikaa

Opintopolussa käytetään samaa hakulomaketta korkeakoulujen kevään yhteishaun molempina hakuaikoina. Ensimmäinen hakuaika oli tammikuussa. Kevään hakuaikoina voi hakea yhteensä enintään kuuteen hakukohteeseen. Koulutukset laitetaan hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Hakijan ei tarvitse lähettää hakemuksen liitteitä postitse, vaan ne voi tallentaa suoraan hakemukselle.

Kevään yhteishaussa on viimeistä kertaa kaksi hakuaikaa. Vuonna 2020 korkeakoulujen yhteishaku jaetaan kahdeksi erilliseksi yhteishauksi, joista ensimmäisessä haetaan vieraskieliseen koulutukseen sekä Taideyliopiston koulutuksiin ja toisessa suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen.

Lisätietoja

  • Erityisasiantuntija Merja Väistö, , p.029 533 1386
  • Suunnittelija Risto Hanhinen, , p. 029 533 1615
  • Opintopolku

Korkeakoulujen kevään yhteishaun toisena hakuaikana on haettava noin 47 600 aloituspaikkaa lähes 1 600 hakukohteessa. Viime vuosien hakijamäärien perusteella odotetaan, että opiskelupaikkaa tavoittelee noin 140 000 hakijaa. Opintopolku-palvelussa voi tutustua tarjolla oleviin koulutuksiin ja täyttää hakemuksen.

 

FacebookTwitterYouTube