6.6.2013

Vuoden 2013 Cygnaeus-palkinto rehtori Eira Kasperille

Opetushallitus on myöntänyt vuoden 2013 Cygnaeus-palkinnon Vantaan Vaskivuoren lukion rehtorille Eira Kasperille.

Rehtori Eira Kasperilla on pitkä ja ansiokas ura rehtorina vuodesta 1989 alkaen. Hän on tuonut musiikin ja tanssin samoin kuin kiinan kielen opetuksen vahvasti koulun toimintaan. Hän on ollut kehittämässä musiikin lukiodiplomia vuodesta 1995 sekä ollut jäsenenä opetusministeriön lukiodiplomityöryhmässä. Lisäksi hän on osallistunut useiden musiikin oppikirjojen tekemiseen. Eira Kasper on toiminut Helsingin seudun rehtorit ry:n puheenjohtajana sekä Suomen rehtorit – Finlands Rektorer -yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtaja.

Eira Kasperin työssä korostuu koulutyön elämyksellisyys sekä taito- ja taideaineiden merkitys kouluviihtyvyyden kehittämisessä ja kokonaisvaltaisen ihmisen kasvattamisessa, joka näkyy erityisesti Vaskivuoren lukion vuosittaisissa korkeatasoisissa musikaaliesityksissä.

Cygnaeus-palkinnon perusti kouluhallitus vuonna 1981 oppivelvollisuuskoulumme isän Uno Cygnaeuksen (12.10.1810 – 2.1.1888) elämäntyön muistoksi. Vuodesta 1991 lähtien Opetushallitus on jatkanut palkinnon jakoa lähes vuosittain. Palkinnon aikaisempia saajia ovat mm. opetusneuvos Matti Kangasoja, rehtori Jorma Lempinen, Espoon kuvataidekoulu, luokanopettaja Mervi Wäre - von Hedenberg, kirjailija Aleksanteri Ahola-Valo, Koululiikuntaliitto, Kerhokeskus - koulutyön tuki ry ja Oy Yleisradio Ab.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Petri Keskinen, Opetushallitus, puh. 0295331093, sähköposti:

Opetushallitus on myöntänyt vuoden 2013 Cygnaeus-palkinnon Vantaan Vaskivuoren lukion rehtorille Eira Kasperille.

 

FacebookTwitterYouTube