15.11.2018

Nuoret filosofit esillä

Verkkouutinen 15.11.2018

Unescon kansainvälisen filosofian päivän tilaisuudessa Opetushallituksessa 15.11. pohdittiin arjen filosofisia ongelmia ja palkittiin peruskoulun ja lukion esseekilpailun parhaat.

Baltic Sea Philosophy Essay Event (BSPEE) -kilpailussa on kaksi sarjaa: kansallinen ja kansainvälinen. Kansalliseen sarjaan voivat osallistua kaikki Suomen peruskoulut yksilö- tai ryhmäesseillä.

Tänä vuonna peruskoulun filosofian päivän esseetapahtumaan osallistui yli kolmekymmentä koulua ympäri Suomea. Kirjoituksia lähetettiin kaikkiaan noin viisikymmentä kappaletta ja kirjoittajia oli aina ekaluokkalaisista yseihin asti. Kirjoituksia tehtiin myös pareittain ja isompina ryhmätöinä. Kirjoituksissa pohdittiin muun muassa robottien oikeanlaista kohtelua, kuinka paljon lapset saavat päättää omista asioistaan, miten kiva kaveri käyttäytyy ja sitä mitä rohkeus on. Kaiken kaikkiaan 31 kirjoittajaa palkittiin erityiskunniamaininnoin sekä kunniamaininnoin.

Kansainvälinen esseekilpailu oli suunnattu lukiolaisille. Mukana oli 12 maata ja kilpailussa arvioitiin yhteensä 246 esseetä. Lukiolaisten esseekilpailu toimii samalla kansainvälisten filosofiaolympialaisten (IPO) Suomen ja Norjan valmennusjoukkueitten karsintakilpailuna.

Suomeen hopeaa ja kunniamainintoja

Suomi pärjäsi kansainvälisessä kilpailussa hyvin. Tiirismaan lukion Tuomas Ansio sai hopeaa ja lisäksi Suomi keräsi yhdeksän kunniamainintaa. Parhaiten menestyneistä suomalaisopiskelijoista koottiin Suomen valmennusjoukkue Kansainvälisiin filosofian olympialaisiin (International Philosophy Olympiad, IPO). Valmennusjoukkueesta valitaan ensi vuoden aikana kaksi kilpailijaa toukokuussa 2019 järjestettäviä olympialaisia varten.

Kansallisen esseekilpailun järjestävinä tahoina olivat Opetushallitus ja Suomen UNESCO-kouluverkko sekä Filosofian ja Elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry. BSPEEn kansainvälisen sarjan järjestivät FETOn alaisuudessa toimiva IPO-Suomi ja Norjan IPO-vastuutaho yhteistyössä Suomen Filosofisen Yhdistyksen (SFY) kanssa.

Unescon kansainvälisen filosofian päivän tilaisuudessa Opetushallituksessa 15.11. pohdittiin arjen filosofisia ongelmia ja palkittiin peruskoulun ja lukion esseekilpailun parhaat.

 

FacebookTwitterYouTube