Kouluissa on paljon osaamista ja intoa kestävän tulevaisuuden innovoimiseksi ja toteuttamiseksi. Se on tärkeää, koska kouluyhteisöjen arjessa ilmeneviin yhä monimutkaisempiin kehittämistarpeisiin ja -haasteisiin löydetään ratkaisuja vain yhteen hiileen puhaltamalla. Kompleksisille ilmiöille ominainen toimijoiden ja vaikutusten keskinäisriippuvuus edellyttää ratkaisujen löytämiseksi yhteisöllistä, moninäkökulmaista oppimisprosessia: kokeilevaa kehittämistä.
Purppurainen kuva kartasta, jossa on ikuisuussymbolin muodostava junaratamalli, irtonaisista puujunaradan osista sekä kuusenpaloista

Kirjoittajat: kehittäjä Paula Tyrväinen & asiantuntija Kaspian Herrala, Kokeilukeskus (Opetushallitus)

Kokeileva kehittäminen voi mahdollistaa kouluissa yhteisen ratkaisu- ja oppimisprosessin käynnistämisen. Se on kehittämisen tapa, jossa edetään vaiheittain yhdessä kehittäjien, sidosryhmien ja kohderyhmien kanssa ongelman määrittelystä ideointiin sekä prototyyppien ja kokeilujen avulla ratkaisuihin. Oleellisinta on, että yhteisöllisessä kokeiluprosessissa erilaiset näkökulmat ja osaamiset tuodaan yhteen ja ratkaisuidean toimivuus paljastuu arkisessa ympäristössä kokeillen.

Kokeilujen termiviidakkoon eksyy helposti. Yksi tapa on erotella kokeilut

  1. nopeisiin kokeiluihin
  2. suunnitelmallisiin kokeiluihin
  3. tutkimuksellisiin kokeiluihin.

Nopeat kokeilut ovat luonteva osa jokaisen kasvatusalan ammattilaisen työtä: mitkä pedagogiset ratkaisut toimivat missäkin tilanteessa? Suunnitelmalliset kokeilut liittyvät usein koulun arjessa näyttäytyviin laajempiin teemoihin, kuten oppijoiden poissaoloihin tai digitalisaatioon, ja edellyttävät pidempikestoisia, yhteisöllisiä oppimisprosesseja. Tutkimuksellisissa kokeiluissa tavoitteena on tuottaa tietoa kokeilujen vaikutuksista esimerkiksi satunnaistettujen koeasetelmien avulla.

Opetushallituksen Kokeilukeskus jakaa kestävän kehityksen eteen tehtävän työn helpottamiseksi näkökulmia opetus- ja kasvatusalan kehittämisestä ja toimintakulttuurin muutoksesta viitaten etenkin suunnitelmallisten kokeilujen käytäntöön. Näkökulmat ja myöhemmin mainitut kokeilevan kehittämisen työkalut ovat syntyneet koulujen ja kuntien kanssa yhdessä toteutetuissa kokeiluohjelmissa. Kokeiluohjelmien opit voivat toimia sytykkeenä koulun kestävän kehityksen työlle, oman yhteisön toimintatapojen kestävyyden tarkastelulle sekä vipuvartena toimintakulttuurin pysyvälle muutokselle.

Millaisen tarpeen äärellä kokeileva kehittäminen kannattaa? Melkeinpä millaisen vain – kunhan ratkaistavaan kysymykseen ei ole valmista vastausta. Kokeileva kehittäminen on hyvä väline silloin, kun ratkottavana on mutkikas, vaikeasti hahmotettava haaste ja haussa kenties kokonaan uudenlaiset ratkaisut. Jos kehittämistyön oletettu lopputulos sen sijaan tunnetaan etukäteen, ei ole tarpeen kokeilla. Kokeileminen on tapa navigoida epävarmuudessa, oppimisen ja vuorovaikutuksen avulla.

Purppurainen piirroskuva, jossa puujunaradan osaa liimataan ehjäksi

Aidon tarpeen tunnistamisen lähtökohta on sama kuin kokeiluprosessissa muutenkin: sitä ei tehdä yksin ja salassa. Keiden muiden tulisi siis olla mukana kestävän kehityksen kokeilussa? Miltä tarve kestävyydelle näyttää kunnan, koulun, oppimisen ja kasvuyhteisön tasoilla? Millaisia erilaisia osaamisia ja näkökulmia tarvitaan, jotta koulussa voitaisiin vastata tarpeeseen?

Nämä ovat ensimmäisiä kysymyksiä, kun kestävän kehityksen kompleksisuutta halutaan setviä kokeiluin. Tuntemattomassa maastossa edettäessä pätee yleensä nyrkkisääntö: Mitä enemmän näkökulmia, sen parempi. Siksi potentiaalisia kavereita ongelmaa ymmärtämään kannattaa etsiä paitsi yhteisön sisältä myös koulun ulkopuolelta, lasten ja nuorten kasvuyhteisöstä.

Tarpeen ymmärtäminen

Kestävyyden tarpeen ymmärtäminen ei onnistu kertaistumalta. Kouluissa ja koko julkisella sektorilla on vahvasti sisäistetty suunnittelun kulttuuri, jonka hyveitä ovat selkeät tavoitteet, aikataulut ja projektisuunnitelmassa etukäteen määritellyt tulokset. Käsitys lineaarisesta kulusta suunnitelmasta tuloksiin on kuitenkin omiaan ajamaan kehittäjää harhaan, kun ratkaistava ilmiö on olemukseltaan kyllin monimutkainen. Tällöin sijaa on jätettävä sille, että kehittämisprosessin vaiheissa tapahtuva ja kokeiluista seuraava oppiminen voi kääntää suuntaa, jopa ohjata alkuperäisten tarpeiden uudelleenmäärittelyyn. Se, mihin tartuttiin, voi esimerkiksi paljastua ratkaisua kaipaavan juurisyyn sijasta yhdeksi sen oireista.

Vihreä piirros neljästä linnunpoikasesta pesässään huutamassa ruokaa

Joskus ratkaistavaa ongelmaa päädytään sanoittamaan uudelleen silloin, kun sitä tarkastellaan laajemmin lasten ja nuorten koulu- tai kasvuyhteisöä osallistaen. Oppijoiden vaihtelevat näkökulmat poikkeavat opettajien, vanhempien ja muiden olennaisten ryhmien erilaisista näkökulmista, mutta näköalapaikkojen yhteen tuominen tuottaa tarkentuvan mosaiikin kestävästä kehityksestä. Oleellista on empaattinen ja tasa-arvoinen suhtautuminen erilaisiin näkökulmiin. Näin voidaan löytää aito, yhteinen tarve ja yhteistyötä innoittava ongelma sekä muutostavoite.

Oikean tarpeen ja suunnan löytäminen on tärkeää, mutta sen ei tarvitse tapahtua heti. Vaihe vaiheelta suunta ja tavoitteet piirtävät hiekkalaatikolle rajat. Rajoja vasten erilaiset vaihtoehdot piirtyvät selkeämmin ja luovuuden tila laajenee. Laajentuva tila tietää myös yhteisöllisen oppimisen paikkoja. Joskus koulun kiireisessä arjessa näitä paikkoja on tarpeen luoda tavoitteellisesti. Pitkät prosessit vaativat tekijöiltään myös rohkeutta.

Back to top

Kokeiluaihion äärellä koetut yhteisölliset oppimisprosessit paitsi tuottavat ymmärrystä potentiaalisista ratkaisuista myös edistävät osallistavaa ja innovatiivista toimintakulttuuria kouluyhteisössä. Parhaimmillaan kokeiluprosessit tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisten toimintatapojen koettelulle, ideointiin osallistamiselle, yhteiselle tekemiselle ja moninäkökulmaiselle arvioinnille, josta koko yhteisö oppii.

Kestävyyteen tähtäävässä kokeilevassa kehittämisessä oppijat ja perheet eivät ole vain toiminnan ja suunnittelun kohteita, vaan tasavertaisia toimijoita ja kumppaneita. Hyviä johdattelevia kysymyksiä ovatkin:

  • Miten saamme oppijat, perheet ja vapaa-ajan toimijat mukaan?
  • Miten edistämme heidän osallisuuttaan kokeiluissa?

Kuulluksi tuleminen osallisuuden avaimena

Koulujen kyky synnyttää osallisuuden kokemuksia yhteisen tekemisen avulla lisää omistajuutta yhteisestä kestävästä tulevaisuudesta ja kasvattaa luottamusta osapuolten välillä. Matala hierarkia ja avoimuus ovat kokeilevalle kehittämiselle ominaisia piirteitä.

Sinisävyinen piirros pyörätuolilla viilettävästä hahmosta

Kun tarve on sanoitettu yhdessä, voidaan siirtyä ideoimaan ratkaisuja, yhteisön erilaisia osaamisia hyödyntäen. Yhteiskehittämisen hetkissä kaikkein lupaavimmat ideat voivat nousta yllättävistäkin havainnoista. Erilaisten ideoiden punoutuessa yhteen syntyy oivalluksia erilaisista ratkaisuprototyypeistä, joita kokeilemalla päästään oppimaan. Etenkin lasten ja nuorten kohdalla ideoiden ja niiden taustalla olevien kokemusten keräämistä on mielekästä tehdä monipuolisesti ja luovasti.

Luontevin tapa mielipiteiden ja ajatusten ilmaisulle ei kaikille ole keskustelu. Tarvitaan erilaisia keinoja ja niiden yhdistelmiä, jotta kaikki voivat tulla kuulluksi. Uudet, ennen kokeilemattomat menetelmät auttavat niin ikään suuntaamaan ajatukset laatikon ulkopuolelle ja tuovat mukaan raikkaita näkökulmia. Erilaisia pedagogisia menetelmiä käyttäen syntyy innostusta ja uutta ajattelua. Ideat voivat syntyä näytellen ja vaihtoehtoiset ratkaisut rakentua vaikkapa legopalikoista. Ilmiölle herkistyttäessä myös arjen havainnot herättelevät uutta ajattelua.

Lupa epäonnistua

Kokeilusta oppiminen on tärkein tavoite, kun prototyyppiä kokeillaan kouluyhteisön arjessa ja sen synnyttämää palautetta arvioidaan. Ensimmäisten suunnitelmallisten kokeilujen tavoitteena ei olekaan valmiiden ratkaisujen tuottaminen, vaan lisääntyvä tieto. Kun välitön onnistumisen pakko poistuu, löydetään rohkeus testata myös riskialttiimpia, innovatiivisempia ja epäintuitiivisempia ratkaisuja. Kokeiluyhteisössä on tärkeä sanoittaa ääneen: lupa epäonnistua, mutta velvoite oppia!

Kestävyyteen tähtäävä kokeiluprosessi on kuitenkin parhaimmillaan luonteva osa arkea, ei ylimääräistä työtä. Siksi on tärkeä tunnistaa ne paikat ja ajankohdat, jolloin kokeilun oppeja on hedelmällisintä reflektoida. Esimerkiksi pikaiset purkukeskustelut yhteiskehittämisen jälkeen tai omien havaintojen kirjaaminen yhteiseen dokumenttiin tuottavat tilan omien ja muiden oivallusten reflektiolle.

Back to top

Tässä tarjotut näkökulmat perustuvat Kokeilukeskuksen kokeiluohjelmissa kertyneisiin havaintoihin, mutta viime kädessä kunkin kouluyhteisön ominaispiirteet määrittelevät parhaat tavat vastata arjen tarpeisiin kokeillen. Valmiin sapluunan uupuessa tärkeintä on pitää mielessä kokeilevan kehittämisen henki: tullaan yhteen, rakastutaan ongelmaan, kokeillaan ennakkoluulottomasti ja ollaan valmiita oppimaan myös epäonnistumisista.

Tuleeko mieleesi kouluyhteisöäsi koskettava kestävyyden ulottuvuus, jota haluaisit lähestyä kokeilevan kehittämisen hengessä? Tartu siihen ja muotoile yhteisöäsi osallistava oppimisprosessi, jonka myötä sekä tarve että siihen tepsivä ratkaisu tarkentuvat pala palalta, kokeillen.

Yhteisön ajattelua herättelemään voit soveltaa Kokeilukeskuksen työkaluja. Työkalujen avulla voidaan hahmotella kouluyhteisön havaitsemaa kestävyyden tarvetta, ideoida ratkaisuprototyyppejä ja varmistaa moninäkökulmaisuuden toteutuminen myös kokeilua reflektoitaessa. Työkalut ovat saatavilla Kokeilukeskuksen internet-sivuilta, ja ne ovat vapaasti käytettävissä.

Vihreäsävyinen lentävä kirja, jonka nokkana ja runkona on lyijykynä
Back to top