Skip to main content

Lapsen oikeudet

Jokaisen meistä on hyvä tuntea lapsen oikeudet. Niiden perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka asettaa sopimusvaltioille velvoitteen kunnioittaa ja noudattaa siinä taattuja lapsen oikeuksia – myös kaikessa opetuksessa ja kasvatuksessa. Lapsen oikeudet -sivusto on laadittu osana Suomen kansallista lapsistrategiaa, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Kansikuva perustiedolle lapsen oikeuksista. Piirroskuvassa vanhempi/opettaja tekee nuoren kanssa tehtäviä / kirjoittaa vihkoon. Takana on sydänmahainen nalle. Kuva on lilan ja sinivihreän sävyinen

Täältä opettaja ja kasvattaja saa käyttöönsä uusia lapsen oikeuksien käsittelyyn keskittyviä valmiita paketteja varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle sekä uusia opetusvideoita. Sivustolla on myös vanhempainiltoihin suunnattua materiaalia.

Opetushallituksen uudet materiaalit on käännetty yhdeksälle eri kielelle, jotta tieto olisi mahdollisimman kattavasti saavutettavissa. Erikieliset materiaalit ovat ladattavina pdf-tiedostoina omilla sivuillaan, joihin pääset viereisestä listasta.

Lisäksi sivustolla esitellään eri tahojen tuottamia materiaaleja lapsen oikeuksista opetuksen tueksi.

Suomen kansallinen lapsistrategia

Suomen ensimmäinen, YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen perustuva kansallinen lapsistrategia julkaistiin vuonna 2021. Lapsistrategian visiona on aidosti lapsen oikeuksia kunnioittava Suomi. Lapsistrategian omilta sivuilta löydät tarkemmin tietoa esimerkiksi strategian toimeenpanosta, julkaisuista ja ajankohtaisista tapahtumista.