Minä kokeilen - Haastateltavana hallintotieteen professori Jari Stenvall

Kokeilukeskus on itsessään kokeilu, jonka tavoitteena on löytää uusia tapoja koulutuksen kehittämiseen osana valtionhallinnon uudistusta. Sitä arvioimassa ja sparraamassa on ollut hallintotieteen professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta. Stenvall on tehnyt muutosjohtamistutkimusta sekä arvioinut julkisen hallinnon uudistuksia. Lisäksi hän on ollut myös tuomassa kokeilemista julkiselle puolelle ja arvioinut niin kuntien kuin valtion kokeilutoimintaa.

Stenvall kertoo itse kyllästyneensä useimpiin rakenneuudistuksiin; rakenteita tehdään mutta mitään ei oikeastaan tapahdu. Uudistukset eivät ole näkyneet toiminnan tasolla. Nyt hän liputtaakin kokeilevan kehittämisen puolesta, sillä kokeilemisen kautta ollaan päästy enemmän siihen maailmaan, jossa kehitetään tekemisellä. Stenvall myös luonnehtii kokeilemisen pelastaneen kehittämistä ja kehittäjiä silloin, kun julkisessa hallinnossa on oltu jumissa rakenneuudistusten kanssa. Samaan tapaan kokeileminen voi koulumaailmassa toimia oman työn kehittämisen työkaluna:

“Varmasti joka alalla, niin kuin opetusalallakin, on erilaisia henkilöitä ja osa on enemmän kehittämismyönteisiä kuin toiset. Ja itse asiassa tällä kokeilemisella voidaan pelastaa kehittämismyönteisiä henkilöitä ja antaa heille uusia tekemisen areenoita. Eli he saavat ikään kuin luvan tehdä uusia ja innostavia asioita.”

Stenvallin mukaan tämän päivän maailmassa pitää satsata nimenomaan kokeilevaan kehittämiseen ja on tärkeää saada kokeileminen juurtumaan yhdeksi kehittämisen toimintatavoista. Hän huomauttaa, että kaikki kehittäminen ei ole kokeilemista – siksi on hyvä puhua nimenomaan kokeilevasta kehittämisestä.

Kokeileminen sopii Stenvallin mielestä hyvin tähän aikaan, jota hän kuvaa myös liikkuvassa junassa toimimiseksi. Kokeilemalla asioita kehitetään toiminnan kautta ja koitetaan löytää ratkaisuja asioihin, joihin ei vielä ole vastauksia. Usein niihin liittyy myös riskejä. Juuri riskinottamista ja aitoa kokeilemista Stenvall peräänkuuluttaakin julkisella puolella:

“Me niitataan epäonnistumisesta vielä liian usein asioita. Monesti kokeillaan varmoja juttuja, joilla haetaan vaikka kuntatasolla sitä, että saadaan argumentteja, joilla vakuutetaan poliittiset päätöksentekijät. Näin kokeileminen ei ole aina aitoa kokeilemista. Eli vielä enemmän pitäisi pystyä menemään riskimaailmaan.”

Samahan se on tietysti opetuspuolellakin, että kun haetaan niitä uusia asioita, totta kai joskus mennään rajan yli.  Epäonnistutaan, syntyy kritiikkiä ja ihmiset alkavat ajattella, että tällaisessa en halua olla ikinä mukana. Tämä alkaa rajata sitä mitä kokeillaan.”

Esimerkin riskinottamiseen Stenvall antaa yritysmaailmasta:

“Jos ajatellaan yrityskenttääkin, niin saattaa olla että jollakin putiikilla on 200 kokeilua ja niistä on huippumenestyksiä kaksi tai yksi. Ja jotenkin menestyviä 20-30. Ehkä tähän meidän pitäisi julkisella sektorillakin päästä.”

    Ylhäältä ohjattujen suunnittelujärjestelmien aika on ohi – oikea maailma kehittyy toiminnan ja tekemisen tasolla.

Kokeileminen tuo parhaimmillaan dynamiikkaa, uusia ideoita ja uutta tekemistä. Ongelmat syntyvät Stenvallin mukaan siitä, miten kokeilemista jalostetaan tekemiseen: miten opit ja toimiviksi havaitut asiat otetaan laajemmin käyttöön? Miten myös löydetään kokeilujen ja päätöksenteon yhteys?

“Just se päätöksenteon yhteys, sitä meidän pitää vielä työstää eteenpäin, että me pystytään paremmin hyödyntämään sitä mitä me tehdään. Ehkä se vaatii vähemmän säännellyn systeemin, joka pystyy nopeammin myös reagoimaan siihen, mitä tapahtuu. Ja jos pystytään reagoimaan, niin pystytään hyödyntämään se, mitä on keksitty. Tämä on tulevaisuuden jatkohaaste.”

Yksi tapa lyhentää matkaa toiminnasta päätöksentekoon on Kokeilukeskuksen kaltaiset kokeilevan kehittämisen toimijat. Stenvall luonnehtii, että parhaillaan ne voivat toimia siltana toiminnan ja päätöksenteon välillä.

“Ja kokeilemiset ovat myös parhaimmillaan dialogi. Eli tavallaan me kokeilun kautta ymmärretään ja nähdään miten se käytäntö kehittyy, ja ymmärretään siitä käytännöstä itsessäänkin. Ja niitä kokemuksia sitten hyödynnetään.”

Stenvall sanoo raskaiden, ylhäältä ohjattujen suunnittelujärjestelmien ajan olevan ohi – oikea maailma kehittyy toiminnan ja tekemisen tasolla. Kokeileminen on kyllä Stenvallin mukaan jo nyt lisännyt regointikykyä ja nopealiikkeisyyttä. Suuremmat muutokset vaativat kuitenkin aikaa, resursointia ja ajattelua pitkällä tähtäimellä:

“Nyt on saatu se ajattelu ja ymmärrys ja hieno kehittäminen käyntiin. Seuraava vaihe on integroida ja saada kiinnitettyä tämä toiminta tähän perus alan kehittämiseen. Ja tässä tarvitaan sen takia vielä tukea jatkossakin, että tää ei ole mikään parin vuoden juttu, vaan sitä täytyy ajatella pidemmällä aikavälillä.”

Kokeilemista pitääkin organisoida ja johtaa, jotta siltoja ja dialogia pääsee syntymään. Johdolla on keskeinen rooli toiminnan suuntaamisessa, mutta myös tekemisen ja pienten kokeilujen tukemisessa:

“Jos ajatellaan vaikka opetuspuolta, niin se ydin on siinä lattiatasossa, siinä missä oikeasti tehdään. Ja organisaation pitää tukea sitä. On myös korostettava niiden pienten kokeilujen merkitystä, ne on hyvin keskeisiä asioita. “

Kaikkeen ei johdollakaan tarvitse olla valmiita vastauksia. Esimerkiksi tekoäly vie meidät jatkuvasti uusien asioiden ja tietämättömyyden äärille, minkä takia kokeileminen korostuu Stenvallin mukaan jatkossakin. Hänen mukaansa tekoälyn kehitys ei ole projekti, vaan jatkuva liike. Ja sen takia myös kokeileminen on jatkuvaa liikettä.

Haastateltava Jari Stenvall toimii Tampereen yliopistossa hallintotieteen professorina. Kokeilutoiminnan ohella hän on tutkinut mm. julkista johtamista, julkisen hallinnon uudistuksia sekä julkisten palveluiden kehittämistä ja merkityksellisyyttä kaupungeissa. Stenvall on myös ollut mukana arvioimassa ja myöhemmin sparraamassa Kokeilukeskuksen toimintaa.