Kokeiluohjelman ja #Paraskoulu kiihdyttämön tarkoituksena oli tukea toimintakulttuurin muutosta kunnissa ja kouluissa kokeilevan yhteiskehittämisen avulla.
Luokkahuonekuva, jossa opettaja

Lukuvuoden 2017-2018 aikana keskityimme toiminnassamme nykytilan kartoittamiseen työskentelemällä eri verkostoissa satojen opettajien, rehtoreiden sekä sivistysjohtajien kanssa.  Toiminta kohdistui myös pieniin kuntiin, jotka eivät ole olleet aktiivisesti viime vuosina mukana valtionavustushankkeissa. Työskentely kuntien kanssa jatkui keväällä 2018 kokeilutyöpajoina, joissa tarkasteltiin, miten kokeilevaa kehittämistä kunnissa voisi käynnistää.

Kaksi ohjelmamuotoista kokeilupolkua tukemassa kehittämistyötä

Verkostoissa ja kunnissa tapahtuneen työskentelyn tuomien oppien ja havaintojen siivittämänä käynnistimme syksyllä 2018 vuoden mittaisen Kokeiluohjelman, jossa oli mukana 12 kokeilu-, kehittämis- ja innovaatioavustusta saanutta hanketta. Ohjelman tarkoituksena oli tukea toimintakulttuurin muutosta kokeilevan yhteiskehittämisen avulla. Siihen osallistuvia hankkeita tuetaan kokeilevassa kehittämisessä, ja he saavat vertaistukea sekä palautetta toisiltaan. Samalla kokeilemme uusia ohjauksen menetelmiä, joita voidaan mahdollisesti ottaa käyttöön laajemmin Opetushallituksessa kehittämistyössä.

Videolla Kokeiluohjelman kokeilijat ympäri Suomen kertovat omien kokeilujensa kokemuksista ja opeista. Kokeiluohjelma on vuoden mittainen ohjattu ohjelma, jonka on toteuttanut Opetushallituksen Kokeilukeskus.

Syksyllä 2019 saatoimme käyntiin #Paraskoulu -kiihdyttämön ja koordinoimme Peruskoulufoorumin valtionavustusta saaneita hankkeita kohti suunnitelmallisia kokeiluja. Kiihdyttämön avulla mukana olevien kuntien on ollut mahdollista syventää ymmärrystä koulutuksen ongelmista ja testata kevyesti erilaisia, vaihtoehtoisia ratkaisuja käsillä oleviin kysymyksiin. Kokeilukeskuksen rooli Kiihdyttämössä oli tukea ja sparrata kokeilujen käynnistymistä eri puolilla Suomea.

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi tukemassa kehittämistyötä

Kokeilutoimintaamme liittyy kiinteästi myös sekä oppimisen mallin että uudenlaisen, yhteistä oppimista edistävän, ihmislähtöisen ja moninäkökulmaisen arviointimallin kehittäminen kokeilujen vaikuttavuuden tukena. Tutkimuksen ja arvioinnin avulla voimme mallintaa oppimisprosesseja ja saada selville, mikä toimii ja mikä ei. Kokemus-, tutkimus- ja arviointitiedolla vaikutamme siihen, millaisia koulutuksen kehittämistä ja ohjaamista koskevia päätöksiä valtakunnallisesti tehdään. Kokeilujen opit voivat myös valottaa sitä, miten yhdenvertaisuus voi kasvatuksen ja koulutuksen alalla yhteiskunnassamme toteutua.