kuvituskuva, jossa eri värisiä ihmishahmoja

Lue taustaksi

Lähtökohtana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmatyölle on nykyisen suunnitelman toimenpiteiden toteutumisen arviointi. Tätä edellyttää Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986, 5a §), jossa oppilaitokselle määritellään velvollisuus sisällyttää arvio aikaisemman tasa-arvosuunnitelman toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista sekä selvitys oppilaitoksen tasa-arvotilanteesta osaksi tasa-arvosuunnitelmaa. Oppilaitoksien toimenpiteiden toteutumisen arvioinnissa ja nykytilaselvityksessä pitää kiinnittää erityistä huomiota oppilas- tai opiskelijavalintoihin, opetuksen järjestämiseen, oppimiseroihin ja opintosuoritusten arviointiin sekä seksuaalisen häirinnän ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen. (609/1986, 5a §).

Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014, 6§) edellyttää, että oppilaitokset arvioivat yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan. Nykytilaselvityksen pitää sisältää kaikki yhdenvertaisuuslaissa määritellyt syrjintäperusteet. Nykytilaselvityksessä voidaan hyödyntää eri kohderyhmille suunnattujen kyselyiden, haastatteluiden ja työpajojen tuloksia sekä muuta laadullista aineistoa. Nykytilaselvitys voi sisältää tietoa myös muista käytettävissä olevista kyselyistä, selvityksistä ja tutkimuksista, kuten hyvinvointikyselyt, kurssipalautteet ja hyvinvointitutkimukset. Nykytilan analyysin perusteella tunnistetaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista mahdollistavat asiat sekä konkreettiset kehittämiskohteet.

prosessi toimintasuunnitelman arvioinnista nykytilaselvityksen tekemiseen

Pohdi kysymyksiä

Seuraavien väittämien ja kysymysten avulla voidaan arvioida nykyistä toimintasuunnitelmaa ja toteuttaa nykytilanselvitys:  

  1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkasteluväli on enimmillään 3 vuotta (kyllä / osittain / ei).
    Milloin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on viimeksi tarkastettu?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman yhteys muihin suunnitelmiin,
    kyselyihin ja tutkimuksiin (esim. hyvinvointi- ja palautekyselyt, OPH:n selvitys) on selvitetty (kyllä / osittain / ei).
    Mitkä suunnitelmat?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  3. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman päivitys on aloitettu aikaisempien toimenpiteiden toteutumisen arvioinnilla (kyllä / osittain / ei). 
    Miten arviointi on tehty?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten? 
     
  4. Henkilöstön kokemuksia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta
    toiminnassa on selvitetty (kyllä / toisinaan / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten? 
     
  5. Oppijoiden kokemuksia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta
    toiminnassa on selvitetty (kyllä / toisinaan / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  6. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman nykytilaselvityksessä on huomiota oppilaitoksen rakenteet ja prosessit (kyllä / osittain / ei):
    – opiskelijavalinnoissa
    – opetuksen järjestämisessä
    – opintosuoritusten arvioinnissa
    – oppimiseroissa
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten? 
     
  7. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman nykytilaselvityksessä on
    huomioitu kaikki tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain syrjintäperusteet (kyllä / osittain / ei):
    – sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvä
    syrjintä ja häirintä
    – ikään, alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen,
    mielipiteeseen, poliittiseen toimintaan, ammattiyhdistystoimintaan,
    perhesuhteisiin, terveydentilaan, vammaisuuteen, seksuaaliseen
    suuntautumiseen ja muuhun henkilöön liittyvän syyhyn perustuvan
    syrjintä
    Miten nämä on huomioitu nykytilaselvityksessä?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  8. Oppilaitoksen toiminnan rakenteissa ilmenevää syrjintää on kartoitettu nykytilaselvityksessä (kyllä / osittain / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  9. Saavutettavuuden esteitä oppilaitoksen toiminnassa on kartoitettu nykytilaselvityksessä (kyllä / osittain / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  10. Vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden (esim. kulttuuri- ja
    kielivähemmistöt, vammaisryhmät, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt)
    osallistumista oppilaitoksen toimintaan on kartoitettu nykytilaselvityksessä (kyllä / osittain / ei).
    Millaisia vähemmistöryhmiä tunnistamme?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  11. Vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden (henkilöstö ja opiskelijat) osallistumattomuuden esteitä oppilaitoksen toimintaan on kartoitettu nykytilaselvityksessä (kyllä / osittain / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  12. Oppilaitoksen toiminnassa käytettäviä tiloja on kartoitettu, esim.
    esteettömyyden ja sukupuolineutraaliuden näkökulmista (kyllä / osittain / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  13. Nykytilaselvityksessä hankittu aineisto on analysoitua (kyllä / osittain / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?
     
  14. Kehittämiskohteet ja konkreettiset toimenpiteet oppilaitoksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan valitaan nykytilaselvityksestä nousseiden tarpeiden mukaan (kyllä / osittain / ei).
    Miten?
    Kehittämistarpeita?
    Tämä pitää tehdä seuraavaksi. Milloin ja miten?

Vinkit vapaan sivistystyön oppilaitoksille

Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa oppijoiden monimuotoisuus näkyy muun muassa iässä ja elämäntilanteessa, terveydentilassa, kielessä, kulttuurisessa taustassa ja koulutustaustassa ehkä laajemmin kuin monissa muissa oppilaitoksissa. Nykytilaselvityksessä on tärkeää huomioida moninaiset taustat ja tunnistaa mahdolliset epätasa-arvon tai syrjinnän kokemukset. 

Hyödynnä nykyisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman toimintasuunnitelman toteutumisen arvioinnissa ja esimerkiksi DAKI-analyysia osallistavasti. DAKI-analyysi on jatkuvan kehittämisen työkalu, jota voidaan soveltaa arviointityössä.

DAKI-analyysikehikko
Drop (poista): Tunnistetaan toiminnat tai prosessit, jotka eivät ole tehokkaita, tai eivät enää palvele nykyistä tilannetta. Nämä voidaan poistaa käytöstä tai lopettaa.Add (lisää): Tarkastellaan uusia toimintatapoja, resursseja tai prosesseja, jotka voisivat auttaa saavuttamaan tavoitteet tai parantaa nykytilannetta.
Keep (pidä): Arvioidaan asiat, jotka toimivat hyvin ja ovat hyödyllisiä. Näiden toimintojen ja prosessien säilyttäminen on järkevää, koska ne tukevat tavoiteltuja tuloksia.Improve (paranna): Tunnistetaan kehittämiskohteet nykyisistä käytännöistä. Nämä ovat toimintoja, jotka ovat tärkeitä, mutta jotka vaativat parantamista tai optimointia, jotta ne toimisivat vielä paremmin.

 

Hyödynnä valmiita kysymyspatteristoja soveltuvin osin nykytilaselvityksen menetelmissä, kuten kyselyissä, työpajoissa ja haastatteluissa. Sivun alaosasta voit ladata käyttöön yhden esimerkin kysymyspatteristosta. Huomioi, että kyseessä ei ole valmis kyselylomake, vaan sitä tulee soveltaa tarkoituksenmukaisesti omassa oppilaitoksessa. 

Edistä osallistavaa suunnittelua monipuolisilla nykytilaselvityksen tavoilla. Alla on listattu erilaisia nykytilan selvityksen menetelmiä. 

Nykytilaselvityksen menetelmiä

Kyselyt

  • Tehokas tapa kerätä tietoa laajalta joukolta oppijoita, henkilökuntaa ja muita sidosryhmiä. Kyselyt voidaan suunnitella niin, että niissä on sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä, jolloin saadaan sekä määrällistä että laadullista tietoa.
  • Anonyymit lomakkeet voivat madaltaa kynnystä tuoda esiin henkilökohtaisia tai arkaluonteisia kokemuksia tai havaintoja häirinnästä, syrjinnästä tai epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
  • Kyselyiden vastausprosentit jäävät usein pieniksi.

Työpajat ja fasilitoidut keskustelut

  • Henkilöstön kanssa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteemojen käsittely voidaan integroida opettajankokouksiin, kehittämis- tai koulutustilanteisiin tai järjestää erillisiä työpajoja aiheesta. 
  • Oppiaine- tai kurssikohtaiset työpajat mahdollistavat kokemusten jakamista ja konkreettisten ratkaisujen kehittämistä vaativiin asioihin. Kokemuksia ja havaintoja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta voi selvittää integroimalla teema opintoihin, kuten kirjoituskurssille, draamaan, kuvataiteeseen, pelillistämiseen jne. Tuotoksen avulla voi olla helpompi jakaa kokemuksiaan esimerkiksi havaitusta tai koetusta syrjinnästä. 

Kohdennetut haastattelut

  • Tietylle kohderyhmälle suunnatuissa henkilökohtaisissa tai ryhmänä toteutettavissa fokusryhmähaastatteluissa mahdollistuu näkökulmien ja kokemusten vertaaminen. Erillisiä ryhmiä voisivat olla esimerkiksi huoltajat, tuntiopettajat, johto- ja hallintohenkilöstö sekä opiskeluhuolto.
  • Nykytilaselvityksessä voidaan haastattelemalla selvittää myös syrjinnälle alttiina olevien henkilöiden näkökulmia. 

Toiminnalliset menetelmät

  • Toiminnallisia menetelmiä oppilaitoksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteen selvittämiseksi voidaan toteuttaa esimerkiksi valtakunnallisten teemapäivien ja viikkojen yhteydessä.
  • Esimerkkinä digitaalisesta menetelmästä on toteuttaa QR-koodien taakse pohdintakysymyksiä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä teemoista, joihin vastataan verkkoalustalla.
  • Esimerkkinä yhteistoiminnallisesta menetelmästä on etuoikeuskävely, jossa osallistujat kulkevat oppilaitoksen tiloissa arvioiden esteettömyyttä, saavutettavuutta ja syrjimättömyyttä. Tämä voi paljastaa käytännön esteitä ja haasteita, joita muutoin ei ehkä huomattaisi.
     

Nykytilaselvityksen monimenetelmällinen toteuttaminen on oppilaitoksen aktiivista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä. Käsittele selvityksessä esiin nousevat asiat esimerkiksi teemoitellen niitä kysymyspatteriston teemojen avulla. Kun aineiston käsittely on valmis, voidaan siirtyä laatimaan konkreettista toimintasuunnitelmaa seuraavalle kaudelle vaiheessa kolme.