Valmistelevan vierailun aikana tapaat tulevia yhteistyökumppaneitasi, joiden kanssa suunnittelet yhteistyötä ja työstät hakemustanne. Samalla tutustut yhteistyökumppanisi kouluun, kumppanien koulutusjärjestelmiin ja kulttuureihin.
Valmistelevat vierailut
- AvustuksetEsiopetusLukiokoulutusPerusopetusTaiteen perusopetusVarhaiskasvatus
Kuka voi hakea apurahaa valmistelevaan vierailuun?
Valmistelevien vierailujen avustuksen tavoitteena on tukea päiväkoteja, peruskouluja ja lukioita kansainvälisen toiminnan kehittämisessä ja laadukkaan Erasmus+ hankehakemuksen jättämisessä.
Valmistelevien vierailujen avustus on tarkoitettu päiväkodeille, joissa annetaan esiopetusta, kouluille ja lukioille (ei valtionoppilaitokset), jotka suunnittelevat Erasmus+ hanketta. Vierailu tehdään Erasmus+ -ohjelmamaassa sijaitsevan yhteistyökumppanin kouluun. Suosittelemme suunnittelemaan vierailun siten, että kaikki hankkeen yhteistyökumppanit pääsevät tapaamaan toisensa.
Voit hakea valmistelevaa vierailua varten apurahaa, kun:
- hankkeesi yhteistyökumppanit ovat tiedossa
- vierailulla suunnittelette Erasmus+ KA1 tai KA2 -hanketta ja valmistelette hankehakemusta mahdollisimman pitkälle
- vierailun kesto on 1–5 päivää, mukaan lukien matkapäivät
- vierailu tapahtuu ennen hankehakemuksen jättämistä vuonna 2024
Apurahaa myönnetään matka- ja oleskelukuluihin Erasmus+ -ohjelmamaassa sijaitsevaan yhteistyökumppanin organisaatioon.
Miten haen apurahaa valmistelevaan vierailuun?
Voit hakea apurahaa valmisteleviin vierailuihin Valtionavustus-järjestelmän kautta. Seuraava haku päättyy 10.10.2023.