Miltä näyttää tulevaisuuden osaaminen ja opettajuus?

Usein puhutaan siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän geneeristä eli yleisluontoista osaamista – luovuutta, tunneälyä, kriittistä ajattelua sekä kykyä ratkoa monimutkaisia ongelmia, johtaa ihmisiä ja tehdä yhteistyötä. Voidaan puhua myös kognitiivisesta osaamisesta, jossa osaamisen tiedollinen luonne korostuu. Esimerkkejä tästä ovat perinteiset luku- ja kirjoitustaito sekä matematiikka. Tulevaisuuden taidoissa korostuu kuitenkin niiden ei-kognitiivinen luonne. Englanniksi puhutaan “four C” -taidoista: critical thinking, communication, collaboration ja creativity.

Sosiaalisten taitojen merkitys kasvaa. Työelämässä tarvitaan jatkossakin sekä sosiaalisia että teknisiä taitoja. On kuitenkin ennakoitu, että näiden yhdistelmää tarvitaan tulevaisuudessa huomattavasti enemmän kuin nykyään. Myös oppimisen sosiaalinen luonne korostuu. Tarvitaan vuorovaikutustaitoja, on kyettävä rakentamaan verkostoja ja yhteisöjä. Oppivien organisaatioiden merkitys kasvaa, kun töitä tehdään yhä enemmän yhdessä. Tutkija Esko Kilpi onkin todennut, että osaaminen ei ole yksilön vaan yksilöiden välisen vuorovaikutuksen ominaisuus. Toisin sanoen: Se, että minä osaan, ei ole merkityksellistä. Merkityksellistä on, että me osaamme yhdessä.

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan myös monia muita yleistaitoja, kuten ICT-osaamista, asiakaslähtöisyyttä ja kohderyhmäajattelua, kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä moniammatilliseen yhteistyöhön. Tarvitaan myös innovaatio-osaamista, johtamistaitoja sekä tietenkin kansainvälisyysosaamista.

Osaaminen onkin syytä nähdä laajasti. Perinteisesti miellämme esimerkiksi kansainvälisyysosaamisen vieraiden kielten taidoksi, kulttuurien tuntemukseksi ja suvaitsevaisuudeksi. Demoksen tekemän selvityksen mukaan työnantajat kuitenkin arvostavat myös työn tuottavuutta, uteliaisuutta ja sitkeyttä – näiden avulla saadaan työt tehtyä aikataulussa, vaikka hypättäisiinkin hieman oman osaamisen ulkopuolelle. Näitä taitoja suunnitelmallisesti vahvistamalla opetus- ja ohjaushenkilöstö varmistaa, että opiskelijoilla on valmiudet selviytyä yhä globaalimmin toimivassa työelämässä.

Myös alakohtaista asiaosaamista tarvitaan edelleen. Alakohtainen osaaminen voi kuitenkin muuttua entistä yleisluonteisemmaksi. Tiettyyn ammattiin liittyvä osaaminen voi kadottaa merkityksensä ammattirakenteiden muutoksen myötä ja laajentua toimialakohtaiseksi osaamiseksi.

Koulutuksen, tutkintojen ja ammattien rinnalla puhutaan yhä enemmän osaamisesta, osaamisen hankkimisesta ja muuttuvan työelämän tarpeista. Olemme siirtymässä osaamisperusteiseen ajatteluun, mikä omalta osaltaan vahvistaa mahdollisuuksia vastata työelämän haasteisiin.

Osaamisperusteisuus ohjaa vahvasti uudistuvaa ammatillista koulutusta. Ohjauksellisuus ja valmentava ote korostuvat myös opetus- ja ohjaushenkilöstön työssä, jossa pedagogisella asiantuntijuudella on edelleen vahva roolinsa. Yrityselämän toimintatapoihin kiinteämmin linkittyviksi mielletyt kumppanuus-, projekti- ja kansainvälisyysosaaminen ovat myös osa toimintakulttuuria, josta uusi opettajuus rakentuu. Henkilökohtaistaminen on matka, jonka kumppanit kulkevat yhdessä. Kumppanuudet vaihtuvat matkalla, opiskelija on aina keskiössä.

Osaamisperusteisuus luo näkökulman ymmärtää osaamisen liittyvää murrosta. Toisaalta meidän on katsottava vieläkin kauemmaksi. On syytä pohtia jo nyt, millainen koulutusjärjestelmä meillä on tulevaisuudessa. Millaisia tutkintoja ja todistuksia tarvitsemme, vai tarvitsemmeko niitä lainkaan?

Opettajuus on elinikäistä oppimista ja sen mahdollistamista. Luomme tietoisesti pohjaa oppimaan oppimiselle varhaiskasvatuksesta lähtien. Roolimalleja luovat aikuiset, jotka luotsaavat oppijaa − lasta, nuorta tai aikuista − tämän oppimispolulla. Osaamista jakamalla voimme kukin olla mukana luomassa oppimisen halua ja iloa. Näin luomme edellytykset sille, että meistä jokainen voi kasvaa potentiaalinsa.