Vahvistetaan lasten luontaista innostusta oppia uutta – kaksivuotinen esiopetuskokeilu toi esiin varhaiskasvatuksen vahvuuksia

Kaksivuotisella esiopetuskokeilulla haluttiin selvittää esi- ja alkuopetuksen välisiä jatkumoita, perheiden palveluvalintoja ja kuntien toimintakäytäntöjä sekä saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen. Tuloksista on käyty myös keskustelua julkisuudessa kevään mittaan.

Kokeilussa keskeisenä tuloksena oli, että lasten väliset erot akateemisissa ja sosiaalisissa taidoissa eivät kaventuneet, vaikka kokeiluun osallistuneet lapset osallistuivat esiopetukseen kahden vuoden ajan 5- ja 6-vuotiaina, ja kokeilun verrokkiryhmien lapset osallistuivat varhaiskasvatukseen 5-vuotiaina ja esiopetukseen 6-vuotiaina. Tämä tulos kertoo siitä, että nykyinen varhaiskasvatus on vaikuttavaa ja että siinä tehdään oikeita asioita.  

Varhaiskasvatuksessa edistetään lasten oppimista, kehitystä ja hyvinvointia, ja tätä pitää entisestään vahvistaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tuetaan oppimisen edellytyksiä, kuten matemaattisen ajattelun taitoja ja valmiuksia oppia lukemaan sekä ajattelun taitojen kehittymistä. Oppimisen edellytysten lisäksi lasten kasvatuksessa ja opetuksessa tuetaan sosiaalisia taitoja, toisten huomioon ottamista, empatiaa, kykyä keskittyä ja tervettä itsetuntoa.

Lainsäädäntöä kehittämällä ja yhtenäistämällä voidaan selkeyttää esiopetuksen vakiintunutta asemaa osana lapsen oppimisen polkua

Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa ja sen vuoksi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteensovittaminen on hallinnollisesti haasteellista. Saman päivän aikana toimitaan kahden eri lain ja kahden eri opetussuunnitelman mukaisesti. Tämä vaatii melkoista taiteilua henkilöstöltä ja saattaa näyttää monimutkaiselta lapsen ja huoltajien kannalta. Lapsella saattaa esimerkiksi olla kaksi hallinnollista päätöstä tuen järjestämisestä kahden eri lainsäädännön ohjaamina.

Esiopetus on saanut vankan aseman koulutusjärjestelmässä ja lapsen oppimisen polun jatkumossa. Esiopetuksen järjestämistä kokonaisuutena tulisi tarkastella niin, että lapsen polkua varhaiskasvatuksesta perusopetukseen kehitettäisiin sujuvammaksi ja yhtenäisemmäksi.

 Pedagogisen toiminnan järjestämisen tulee olla lapsilähtöistä ja tutkimustietoon perustuvaa sekä jatkumoa tulee kehittää esiopetusikäiselle lapselle sopivin pedagogisin menetelmin. 

Jotta lapsen oppimisen polku saataisiin nykyistä sujuvammaksi, olisi perusteltua tarkastella esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen yhdistämistä saman lainsäädännön alle. Näin ratkaistaisiin myös varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tuen järjestämisen yhteensovittamiseen liittyvät haasteet.

Lasten luontaista kiinnostusta oppimiseen ei tule jarruttaa

Koulutusjärjestelmän tulee tarjota jokaiselle lapselle saumattomat siirtymät oppimisen polulla aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Nykyisissä opetussuunnitelmien perusteissa tätä huomioidaan jo niin, että niissä on samankaltaisia sisältöjä koulutusasteelta toiselle. Voitaisiinko tulevaisuudessa pohtia, tulisiko varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmat yhdistää? Muutos helpottaisi paikallista työskentelyä niin hallinnollisesti kuin lapsiryhmässä.

Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vaalitaan ja on aina vaalittu lapsuutta. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tavoitteet asetetaan opetukselle, ei lapselle. Leikki, liikkuminen, tutkiminen ja ilmaisu ovat keskeisiä oppimisen tapoja. Näistä varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle ominaisista piirteistä tulee pitää kiinni. 

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on osaamista ja tietoa pienten lasten oppimisesta ja opettamisesta. Alle kouluikäisten lasten oppimisesta ja opetttamisesta on hyvä keskustella ilman rinnastusta kouluun tai työelämään. Lapsilla on valmiuksia ja kiinnostusta oppia jo paljon ennen perusopetuksen alkamista. Lasten luontaista kiinnostusta oppimiseen ei tule jarruttaa.