1. Mikä on eväste? Mikä on välttämätön eväste?

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan automaattisesti puhelimeesi, läppäriisi tai vaikka tablettiisi, kun käytät netin eri palveluja. Niiden avulla sovellukset ja verkkosivut esimerkiksi muistavat edellisen käyntisi palvelussa ja auttavat palveluja toimimaan suunnitellulla tavalla. Välttämättömän evästeen avulla palvelu voi muistaa esimerkiksi, millä tunnuksella olet kirjautuneena palveluun. 

Palvelu voi myös ohjeistaa selainta lataamaan lisää aineistoa muista palveluista. Nämä aineistot voivat olla tarpeellisia, mutta monesti niillä seurataan käyttäytymistäsi netissä. Nämä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistavat sinun seuraamisesi kaikkialla netin palveluissa, joissa samat osapuolet ovat mukana. 

Suurimmat profiloijat ovat Google ja Meta (ent. Facebook). Googlen analytiikka ja Metan tykkäämis- ja jakonappula ovat käytössä valtaosassa netin palveluista. Selaimen asetuksissa on mahdollista rajoittaa kolmannen osapuolen evästeitä, jolloin sinun seurantaasi voi ainakin hillitä. 

Evästeet voidaan karkeasti jakaa kahteen eri tyyppiin: ensimmäisen ja kolmannen osapuolen evästeisiin. Ensimmäisen osapuolen evästeet ovat niitä, joita käyttämäsi palvelun tarjoaja tallentaa laitteeseesi. Tällöin tiedät, mikä taho evästeitä käyttää. Ensimmäisen osapuolen evästeet sisältävät myös välttämättömiä evästeitä, joita tarvitaan, jotta palvelu ylipäätään toimii. Välttämättömien evästeiden lisäksi on sellaisia evästeitä, jotka on tarkoitettu puhtaasti keräämään tietoa sinusta ja tavastasi käyttää sovellusta tai verkkosivua.  

Kolmannen osapuolen evästeet puolestaan ovat useimmiten yksilön kannalta turhia. Niitä jaetaan lukuisille tuntemattomille toimijoille käyttäytymisestäsi netissä. Niiden tarkoitus on kerryttää sinusta tietoa, jonka avulla rakennetaan profiileja joko datasi myymistä erilaisia tarkoituksia varten tai sinulle kohdennettuun mainontaan. Tässä aineistossa aiemmin mainitussa esimerkissä kävi ilmi, kuinka europarlamentaarikon vieraillessa elektroniikkaliikkeen verkkokaupassa, mukana tuli 230 evästekumppania, mukaan lukien venäläisen Yandex-yhtiön 10 vuoden mittainen eväste. 

On tärkeää tietää, että evästeiden lisäksi on myös muunlaisia seurantatekniikoita ja niitä syntyy koko ajan lisää. Myös niitä koskee kuitenkin laki, joka velvoittaa palveluntarjoajaa kysymään sinulta luvan seurantaan.  

Kysely evästeiden hyväksymisestä Sitran sivuilla: Maistuiskos keksi
Esimerkki 1. Evästekysely Sitran sivuilla
Evästekysely Opetushallituksen sivuilla, kuvakaappaus
Esimerkki 2. Evästekysely Opetushallituksen sivuilla