Digitalisaatiota ja datataloutta on verrattu merkitykseltään sähkövoiman käyttöönottoon noin sata vuotta sitten. 1900-luvun alun Suomessa sähkövoima korvasi höyryvoiman käyttövoimana esimerkiksi tehtaissa. Tuolloin kesti muutama vuosikymmen ennen kuin yhteiskunnalliset hyödyt kyettiin lunastamaan ja työn tuottavuus lähti nousuun. Aikaa kului, koska toimijoiden piti ensin oppia muuttamaan toimintatapojaan ja liiketoimintamallejaan. Kansalaisten piti oppia sähkövoiman hyötyjä ja riskejä, kuten käyttämään sähkölaitteita turvallisesti. Datataloudessa olemme tämän oppimispolun alkupäässä.
Data ei ole ”uusi öljy”, kuten joskus kuulee sanottavan. Data on erilainen kuin aiemmat talouden raaka-aineet. Dataa voidaan hyödyntää, jakaa ja jalostaa loputtomasti ilman, että se kuluu tai loppuu tai että sen arvo vähenee. Itseasiassa asia on päinvastoin: datasta saadaan sitä enemmän hyötyä, mitä enemmän sitä hyödynnetään ja jaetaan. Tämän hyödyntämisen tulee kuitenkin tapahtua reiluin pelisäännöin ja erilaisia perus- ja ihmisoikeuksia, kuten yksityisyyden suoja ja elinkeinovapaus, punniten.
Datasta saatava hyöty kasvaa, kun sitä jaetaan organisaatiosta tai toimialalta toiselle. Yksilöiltä ja organisaatioilta muutos vaatii ennakkoluulottomuutta, uudenlaisia kumppanuuksia ja osaamista. Muutos voi usein tarkoittaa myös kulttuurin muutosta.