Mikä on datatalouden yhteiskunnallinen merkitys taloudelle?

Dataa hyödyntävien palveluiden käyttö on hiipinyt lähiympäristöön, teollisuuteen, koteihin ja jopa ihollemme esimerkiksi älysormusten ja -kellojen myötä. Dataa kertyy lähes kaikkialta: liikennevirroista, ilmanlaadusta, energiankäytöstä, laitteiden kunnosta ja vaikkapa siitä, milloin olemme kotona ja mitä juttelemme älykaiuttimille. Tekoäly on jo pitkään ollut käytössä kaiken tämän datan muuttamiseksi joksikin järkeväksi, esimerkiksi liikenteen optimoinniksi, huoltoaikatauluiksi tai hakusuosituksiksi.

Yritysten välinen datatalous vaikkapa teollisuus-, logistiikka- ja merenkulun toimialoilla on auttanut yrityksiä toimimaan tehokkaammin ja parhaimmillaan jopa vähentämään hiilidioksidipäästöjään. Yritykset voivat myös yhdessä kehitellä uusia palveluja yhdistelemällä erilaisia datojaan uusilla tavoilla.