Erityisopettajana uransa aloittanut Marianne Kujala-Garcia sai ensimmäisen kimmokkeen kansainvälisiin tehtäviin suuntaamisesta vaihto-opintojensa aikana. Kiinnostus kansainvälisyyttä ja kehittyviä maita kohtaan johdatti hänet myöhemmin kansainväliselle uralle koulutuksen kehitysyhteistyön pariin. Vaikka työ opettajana on jäänyt taakse, on opettajankoulutustausta tarjonnut korvaamatonta ymmärrystä opetussektorista, mikä on auttanut Kujala-Garciaa menestymään asiantuntijatehtävissä maailmalla.
Kansainvälinen ura opetussektorilla kehitysyhteistyön parissa vei aikaisemmin opettajana työskennelleen Marianne Kujala-Garcian mukanaan 18 vuotta sitten. Nyt vuosia myöhemmin kokemusta opetusalan kehitysyhteistyön parissa työskentelystä hänelle on kertynyt usealta eri mantereelta ja maasta. Tämänhetkinen työpiste sijaitsee EU-delegaatiossa Etiopiassa, jossa hän työskentelee Opetusalan kehitysyhteistyön osaamiskeskus FinCEED:in kautta lähetettynä asiantuntijana.
” Työssäni asiantuntijana vastaan opetusalan ohjelmista, jotka sisältävät täällä Etiopiassa sekä humanitäärisiä että kehitysyhteistyön elementtejä. Tehtäviini kuuluu hankehallintaa aina niiden identifioinnista, sopimusten tekemiseen, seuraamiseen ja arviointiin. Hankehallinnan lisäksi osallistun myös EU:n omiin alueellisiin ohjelmiin ja strategiseen suunnittelutyöhön. Työssäni seuraan lisäksi tiiviisti opettajankoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen tähtäävien kahden Team Europe- hankkeen suunnittelua Etiopiassa maatasolla.”
Lisäksi verkostoituminen opetusalan eri sidosryhmien kanssa on merkittävä osa Kujala-Garcian työnkuvaa.
” EU on ollut vuosia poissa Etiopian opetussektorilta, joten nyt yhtenä merkittävimpänä työtehtävänäni on pyrkiä luomaan hyvät suhteet Etiopian opetusministeriöön sekä muihin opetusalan sidosryhmiin, jotta vahvojen suhteiden uudelleen rakentuminen Euroopan unioniin päin olisi mahdollista.”
Kymmenen vuoden käytännönkokemus opettajantyöstä on auttanut ymmärtämään opettajien luokkahuoneessa kokemia haasteita, mikä on ollut arvokasta kehitysyhteistyö hankkeiden parissa työskentelyssä.
Ennen siirtymistä kansainvälisiin tehtäviin opetussektorille Kujala-Garcia työskenteli pitkään erityisopettajana Helsingissä valmistuttuaan Itä-Suomen yliopiston erityiskasvatuksenlaitokselta opettajaksi vuonna 1995. Hän kokee taustansa opettajana antaneen tärkeää osaamista ja näkökulmia, jotka ovat auttaneen menestymään asiantuntijana kansainvälisessä ympäristössä koulutussektorilla.
” Kymmenen vuoden käytännönkokemus opettajantyöstä on auttanut ymmärtämään opettajien luokkahuoneessa kokemia haasteita, mikä on ollut arvokasta kehitysyhteistyö hankkeiden parissa työskentelyssä. Se on auttanut arvioimaan realistisesti sitä, millä keinoin kehitysyhteistyötä on mahdollista toteuttaa, kun otetaan huomioon opettajien arki ja vaatimukset ”, Kujala-Garcia arvioi.
Kiinnostus kansainvälisyyttä ja kansainvälisiä tehtäviä kohtaan Kujala-Garcialla kehittyi ensimmäisen kerran yliopisto-opintojen ohella Madridissa Espanjassa vietetyn ERASMUS vaihto-opiskelujakson aikana. Hän kertoo myös Itä-Suomen yliopiston tehneen tuohon aikaan yhteistyötä kehittyvissä maissa, joka nosti hänen kiinnostustaan kehittyviä maita kohtaan jo opettajaopintojen aikana. Kuitenkin valmistumisen jälkeen työ opettajana vei mukanaan.
” Opettajan työ imaisee sisäänsä nopealla tempolla”, Kujala-Garcia toteaa. Hän kertoo opettajan työhön kuuluvien pitkien kesälomien aikana viettäneensä paljon aikaa kehittyvissä maissa, joissa innostus kansainvälisestä urasta opetusalan kehitysyhteistyön parissa kasvoi entisestään. Kokemusta oli kuitenkin saatava lisää.
” Ensimmäisen kehitysmaakokemukseni sain työskennellessäni vapaaehtoisena vuoden verran Perussa UNESCO:n hankkeessa. Tämän jälkeen palasin vielä Suomeen tekemään töitä opettajana muutamaksi vuodeksi. Palo kehittyvissä maissa työskentelyyn kasvoi kuitenkin sen verran suureksi Perussa viettämäni ajan myötä, että pian siirryin työskentelemään kolmeksi vuodeksi UNICEF:n asiantuntijaksi Hondurasiin YK:n vapaaehtoisohjelman kautta. Tämän jälkeen olen toiminut opetusalan erityisasiantuntijana ulkoministeriön palveluksessa 13 vuotta eri edustustoissa muun muassa Nepalissa, Etiopiassa ja Mosambikissa.”
Koskaan ei ole liian myöhäistä! Kannattaa rohkeasti tarttua uusiin työtehtäviin, vaikka ne eivät olisikaan täysin omaa alaa.
Kokemuksen kerryttämistä kehittyvistä maista Kujala-Garcia suositteleekin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita työstä asiantuntijana koulutussektorilla kehitysyhteistyön parissa. Hän mainitsee Opettajat ilman rajoja -verkoston olevan hyvä väylä käytännön kokemuksen saamiseen kansainvälisessä ympäristössä. Lisäksi kokemusta kehittämistehtävistä ja projektinhallinnasta on syytä haalia, sillä sitä arvostetaan paljon. Oman osaamisen kartuttaminen opintojen kautta on myös avainasemassa.
”Opettajaksi valmistumisen jälkeen hankin lisäopintoja kehitysmaatutkimuksesta. Kannattaa tarkastella esimerkiksi avoimen yliopiston koulutustarjontaa ja eri organisaatioiden järjestämiä koulutuksia (UNESCO ja maailmanpankki). Myös FinCEED järjestää vuosittain koulutuksia opetusalan asiantuntijoille.”, hän kertoo.
Työ asiantuntijana koulutuksen kehitysyhteistyön parissa on antanut paljon ja vuosien varrella Kujala-Garcia on löytänyt toisen kodin useasta maasta. Kansainvälisestä urasta haaveileville opettajille ja opettajaopiskelijoille hänellä on selkeä viesti: ” Koskaan ei ole liian myöhäistä! Kannattaa rohkeasti tarttua uusiin työtehtäviin, vaikka ne eivät olisikaan täysin omaa alaa.”