Funding application

Innovatiivinen koulu

Rahoitushaku
Hakija
Lappeenrannan kaupunki
Hankkeelle myönnetty avustus
242 100 €
Hankkeen alkamis- ja päättymisaika
1.5.2019 - 31.7.2021
Hanke pähkinäkuoressa
Hankkeessa kehitetään koko Suomen kattava sekä alueellisen että valtakunnallisen innovaatiotoiminnan verkosto hyödyntäen olemassa olevia Innokas- ja Teknoluokkaverkostoja. Hankkeessa kehitetään Innovatiivinen koulu -konsepti, joka tukee koulujen digitalisaation kokonaisvaltaista ja jatkuvaa kehittämistä sekä oppimisen, opettamisen, johtajuuden ja yhteistyöverkostojen toiminnan näkökulmista. Kehittämistyön keskeisinä toimijoina ja innovaattoreina ovat oppilaat, opettajat, koulun johto, vanhemmat ja yhteistyöverkostot kuten yliopistot. Hanketoimijat innovoivat ja kehittävät yhteistyössä konseptin ja käytännön toiminnan digitaalisen yhteiskunnan teknologiaulottuvuudet huomioiden ja toiminnan kehittämiseen tutkimusta linkittäen. Innovatiivinen koulu -konsepti muokataan valtakunnalliseksi toimintamalliksi. Konseptin avulla tuetaan sekä paikallista että alueellista koulujen digitaalisen ja innovatiivisen ekosysteemin ja toimintakulttuurin kehittämistä.
Hankkeen muut yhteistyökumppanit ja heidän roolinsa hankkeessa
Tutkimus-, koordinointi-, arviointi- ja kehittämisyhteistyö: Helsingin yliopisto/ Innokas-verkosto, Jyväskylän yliopisto, ULA – OKM hanke, prof. Mirja Tarnanen yhteistyössä HY:n kanssa, Growing Mind- Akatemia-hanke: professorit Kai Hakkarainen ja Pirita Seitamaa-Hakkarainen, Jari Lavonen